keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kohti Wienin viisuja

Kööpenhaminan viisut ovat jääneet taakse ja kuusikymmenvuotis juhlaviisujen valmistelu on jo hyvällä mallilla. Ja nyt viimein syyskuu myötä uusi viisukausi on varmasti viimeistään virallisesti avattu, kun syyskuun ensimmäisen päivän jälkeen on sallittua julkaista viisukappaleita. Mikään maa ei ole kuitenkaan vielä näin tehnyt, mutta kauaa ei tarvitse odotella, kun jo marraskuussa Malta ja Makedonia järjestävät omat kansallisetfinaalinsa. Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut 26 maata joiden joukossa paluun tekevä Kypros. Ilmoittautumisaikaa onkin vain lokakuun puoleenväliin saakka aiemman joulukuun lopun tai tammikuun alun sijaan. Mutta toisaalta pois jättäytyminen on mahdollista ilman rangaistuksia aina maaliskuulle saakka. Osallistujamaista on tulossa myöhemmin oma kirjoituksensa. 

Kuten hyvin monet varmasti jo tietävätkin, niin ensi vuonna viisuillaa Itävallan Wienissä parrakkaanakin naisena tunnetun Conchita Wurstin voitettua kappaleellaan Rise Like A Phoenix. Tapahtumapaikkana toimii Wiener Stadthalle. Ajankohta muuttui viikkoa alkuperäisiä suunnitelmia myöhemmäksi eli finaali käydään 23. toukokuuta ja semit 19. ja 21. päivä.


Myös viisujen logoa on uusittu 60-vuotisjuhlien kunniaksi. Muotoja on pyöristelty ja sydämen oikea puolisko on kasvanut ja vasen pienentynyt. Uudístukset olivat pieniä, mutta mielestäni hyvä niin, sillä tuo logo on mielestäni hyvinkin toimiva. Muutos oli vain pieni päivitys moderninpaan suuntaan. Varsinkin tuo sydän on todella upea. Täältä voi katsastaa logot useimpien viisumaiden lipuilla. Ainakin kaikki viimevuosina osallistuneet löytyvät.

Myös Suomen karsinta eli UMK2015 on potkaistu käyntiin, kun ilmoittautumisaika alkoi eilen eli maanantaina 1. syyskuuta. Aikaa demojen lähettämiseen on viikko. Lisää aiheesta täältä.

Loppuun vielä fiiliksiä Suomen Softenginen finaali esityksestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti