Ensimmäisen semifinaalin toisen esiintymisnumeron sai Armenia, joka on osallistunut ennen tätä vuotta 8 kertaa Euroviisuihin. Armenian paras sijoitus on neljäs sija, jonka maalleen ovat tuoneet Sirusho vuonna 2008 kappaleellaan Qélé, Qélé ja Aram Mp3 viime vuonna kappaleellaan Not Alone.
Tänä vuonna Armenian televisioyhtiö AMPTV on koonnut Euroviisuja varten kuusi henkisen Genealogy-nimisen kokoonpanon, joka koostuu kahdesta miehestä ja neljästä naisesta. Kaikki nämä laulajat ovat etniseltä taustaltaan armenialaisia ja tulevat eri puolilta Maapalloa. Pitääkseen jännitystä yllä mahdollisimman pitkään julkaisi ARPTV kokoonpanon artisteja yksitellen helmi- ja maaliskuun
aikana ennen kuin heidän kilpailukappaleensa esitettiin ensimmäistä
kertaa yleisölle maaliskuussa.
Essaï Altounian ja Vahe Tilbian
Miehiä Genealogy-yhtyeessä edustavat Essaï Altounian ja Vahe Tilbian. 34-vuotias Essaï Altounian on asunut koko ikänsä Ranskassa, kun hänen isovanhemmat pakenivat Armeniasta sata vuotta sitten. 35-vuotias Vahe Tilbian on sen sijaan syntynyt Etiopiassa armenialaisille vanhemmilleen.
Inga Arshakyan ja Tamar Kaprelian
Naisjäsenistä viisuyleisölle tunnetuin on 33-vuotias, Armenian pääkaupungissa asuva, Inga Arshakyan,
joka edusti kotimaatansa siskonsa Anushin kanssa Moskovan viisuissa
vuonna 2009. Tuolloin heidän kilpailukappaleensa “Jan Jan” sijoittui
finaalissa sijallle kymmenenen. Amerikkaa Genealogyssa edustaa 28-vuotias Tamar Kaprelian, joka on kasvanut Yhdysvalloissa armenialaisperheessä. Aasiaa taasen edustaa 27-vuotias Stephanie Topalian, jolla on japanilainen äiti ja armenialainen isä. Genealogyn viimeinen jäsen tulee Australiasta ja on nimeltään Mary-Jean O’Doherty. Hän on äitinsä puolelta armenialais-kreikkalainen.
Stephanie Topalian ja Mary-Jean O’Doherty
Kuusikon kilpailukappaleen on säveltänyt Armen Martirosyan ja sanoittanut Inna Mkrtchyan. Martirosyan on säveltänyt myös Armenian vuoden 2010 viisun Apricot Stone.
Alunperin kilpailukappale kantoi nimeä Don’t deny, mutta nimi päätettiin
kuitenkin vaihtaa ja kappaleen uusi nimi on Face the shadow. Armenian kansanmurhasta tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta ja
monissa yhteyksissä spekuloitiin että kilpailukappale viittaisi tähän.
Nimen muutoksella Armenian viisudelegaatio halusi vähentää kappaleen
poliittista sanomaa ja korostaa sen sijaan rauhan, rakkauden ja
yhtenäisyyden merkitystä yleisellä tasolla tämänvuotisen Bulding Bridges
-teeman mukaisesti.
Armenia on päätynyt vaihtamaan kilpailukappaleensa nimen.
Alunperin kappaleen nimi oli Don’t deny, joka vaihdettiin nyt muotoon Face The Shadow.
Muutoksella halutaan korostaa rauhan, rakkauden ja yhtenäisyyden merkitystä yleisellä
tasolla ja vähentää kappaleen poliittista sanomaa. Armenian kansanmurhasta tulee tänä vuonna kuluneeksi sata
vuotta ja onkin melko ilmeistä, että etniseltä
taustaltaan armenialaisista laulajista kootun Genealogy-kokoonpanon
kilpailukappale viittaisi tähän.
Kappale siis kuitenkin säilyy samana.
Armenia julkaisi kappaleensa musiikkivideon kera aivan hetki sitten. Kappale Don't Deny on sävelletty Armenian kansanmurhan 100-vuotispäivän muistolle ja sen esittää Genealogy niminen kokoonpano, joka koostuu kuudesta artistista, joilla on armenialaisia juuria. Mukana on myös mm. vuonna 2009 Armeniaa yhdessä Anushin kanssa edustanut Inga.
Armenian televisioyhtyö AMPTV julkaisi tällä viikolla tiedon siitä, kuka edustaa Armeniaa Wienin Euroviisuissa. Euroviisuja silmällä pitäen maassa on koottu Genealogy-nimeä kantava
kokoonpano etniseltä taustaltaan armenialaisista laulajista eri puolilta
maailmaa. Kokoonpanon ensimmäinen jäsen luvataan paljastaa yleisölle
16. päivä tätä kuuta.
Sosiaalisessa mediassa liikkuneiden huhujen mukaan nimet
olisivat kuitenkin jo tiedossa ja niiden mukaan kokoonpanon muodostavat
ainakin Yhdysvalloissa asuva Tamar Kaprelian, Australiassa asuva Athena Manoukian, Ranskassa asuva Essaï, Etiopiassa asuva Vahe Tilbian sekä siskonsa Anushin kanssa Armeniaa vuonna 2009 edustanut jerevanilainen Inga Arshakyans. Ilmeisesti Genealogyn kuudes jäsen asustelee Japanissa, mikäli eurovision.tv:n youtube-videota pitää paikkansa.
Kilpailukappaleen “Don’t deny” säveltäjäksi on arvailtu mm. Armenian vuosien 2006 ja 2010 viisujen säveltäjää Armen Martirosyania. Armenian kansanmurhasta tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta ja
kappaleella halutaan yhdistää maailmalle tuolloin lähtenyt
armenialaisten diaspora. Kappaleen julkaisu ajankohtaa ei ole vielä paljastettu.