Näytetään tekstit, joissa on tunniste Portugali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Portugali. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. tammikuuta 2016

43 maata mukana Tukholmassa!

Pahoittelut kovasti siitä, että en ole ehtinyt tänne mitään päivittää viisujen osalta, mutta aion ryhdistäytyä juuri nyt ennen kiivaimman karsintakauden alkua. Nyt puuttuvia uutisia tulee hieman takautuvasti. Ainakin tärkeimmät!

Eli aloitetaan siitä, että 26. marraskuuta EBU julkaisi lopullisen osallistujamaalistan, joka käsitti yhteensä 43 maata, mikä sivuaa kaikkien aikojen ennätyksiä! Mukaan saatiin siis edellisen vuoden maiden lisäksi Ukraina yhden, Bulgaria ja Kroatia kahden ja Bosnia & Hertsegovina kolmen vuoden tauon jälkeen. Toisaalta menetimme Portugalin, joka vetäytyi taloudellisista syistä sekä huonon menestyksen vuoksi. Kuitenkin suunnitelmia paluulle vuodelle 2017 kuulosti olevan.

Seuraavat 43 maata ovat siis mukana:
  • Alankomaat
  • Albania
  • Amenia
  • Australia
  • Azerbaidžan
  • Belgia
  • Bosnia ja Hertsegovina (2012)
  • Bulgaria (2013)
  • Espanja
  • Georgia
  • Irlanti
  • Islanti
  • Iso-Britannia
  • Israel
  • Italia
  • Itävalta
  • Kreikka
  • Kroatia (2013)
  • Kypros
  • Latvia
  • Liettua
  • Makedonia
  • Malta
  • Moldova
  • Montenegro
  • Norja
  • Puola
  • Ranska
  • Romania
  • Ruotsi
  • Saksa
  • San Marino
  • Serbia
  • Slovenia
  • Suomi
  • Sveitsi
  • Tanska
  • Tšekki
  • Ukraina (2014)
  • Unkari
  • Valko-Venäjä
  • Venäjä
  • Viro

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Portugali vetäytyy jälleen!

Portugalin televisioyhtiö RTP on ilmoittanut, että maa vetäytyy ensi vuoden Tukholman viisuista. Tuntuu, että Portugalilla on jotain Ruotsia vastaan, kun maa on vetäytynyt nyt kolmesta viimeisimmästä Ruotsissa järjestetyistä viisuista.

Vetäytyminen on saanut Portugalissa aikaan voimakkaita reaktioita. Osallistumiselle alettiin mm. kerätä rahaa sekä asia aijoittiin viedä parlamentin käsittelyyn. RTP:ltä on EBU:n suuntaan kommentoitu, että maa olisi tulossa takaisin vuonna 2017 uudella karsinta formaatilla.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Esittelyssä: Portugali - Leonor Andrade – Há um mar que nos separa

Portugali on osallistunut Euroviisuihin jo 47 kertaa, mutta voittoa ei ole herunut. Portugali onkin siis pisimpään ilman voittoa mukana ollut maa. Maan paras sijoitus on kuudes sija vuodelta 1996, jolloin maata edusti Lúcia Moniz kappaleella O meu coração não tem cor.
 http://www.eurovision.tv/save-files/resizes/6a/a9/39/ed/f6/14/1d/4a/a0/d3/08/6e/6f/fb/43/13/leonor_book_pequena.jpg
Tänä vuonna menestystä lähtee tavoittelemaan Portugalin karsinnan  Festival da Cançãon voittanut 20-vuotias Leonor Andrade. Palmelan kaupungista maailmalle ponnistava Leonor tuli portugalilaisille tutuksi viime vuoden Portugalin The Voice -kilpailusta, jossa hän selvisi semifiaalivaiheeseen saakka.
http://www.eurovision.tv/save-files/resizes/cd/91/9b/48/80/c3/27/c5/0b/4c/14/93/bf/62/7e/52/leonor_2.jpg
Myös aiemmin musiikki on kuulunut nuoren laulajattaren elämään, sillä teini-iässä hän perusti bändin nimeltä Mariacaffe yhdessä veljensä ja kehden kaverinsa kanssa. Hän pitää myös näyttelemisestä ja hänet voikin nähdä tällä hetkellä portugalilaisessa Água de Mar -telenovelassa.
http://www.eurovision.tv/save-files/resizes/22/21/52/65/5c/15/18/bd/cc/42/ff/00/cb/f3/5e/fc/leonor_3.jpg
Leonorin portugalin kielinen pop-rock-tyypinen kilpailukappale Há um mar que nos separa (suom. Meri, joka meidät erottaa) on yksi vuoden harvoja omalla äidinkielellä laulettuja kappaleita. Kappaleen on sanoittanut sekä säveltänyt Miguel Gameiro.

Portugali tavoittelee finaalipaikkaa toisen semifinaalin seitsemäntenä esityksenä.
Iskeekö portugalilainen poprokki teihin?

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Portugalikin luottaa balladiin!

Kuten hyvin monet maat tänä vuonna, myös Portugali luottaa balladiin. Maa valitsi juuri päättyneessä finaalissaan Leonor Andraden edustamaan Portugalia Wienin Euroviisuissa kappaleella Há um mar que nos Separa.

Finaalissa kuultiin seuraavat 6 kappaletta:
  • Leonor Andrade – Há um mar que nos separa
  • Yola Dinis – Outra vez primavera
  • Gonçalo Tavares – Tu tens uma mágica
  • José Freitas – Mal menor (Ninguém me guia à razão)
  • Teresa Radamanto – Um fado em Viena
  • Simone de Oliveira – À espera das canções
Näistä 3 pääsi superfinaaliin:
  • Leonor Andrade – Há um mar que nos separa (katsojien valinta)
  • Gonçalo Tavares – Tu tens uma mágica (tuomarien valinta)
  • Teresa Radamanto – Um fado em Viena (katsojien valinta)