
Näytetään tekstit, joissa on tunniste GPB. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste GPB. Näytä kaikki tekstit
maanantai 15. helmikuuta 2016
Georgian kappale valittu

lauantai 2. tammikuuta 2016
Georgian edustaja paljastettu

tiistai 15. syyskuuta 2015
Myös Georgia mukana ensi vuoden viisuissa

Tunnisteet:
ESC,
ESC16,
Euroviisut,
Euroviisut 2016,
Georgia,
GPB,
Osallistujamaat
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Uusittu versio Georgian kappaleesta julkaistu

Tunnisteet:
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Georgia,
GPB,
Nina Sublatti
keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Georgia valitsi kappaleensa - jo toinen Warrior tälle vuodelle
Kilpailun vei Nina Sublattin Warrior, joka tarkoittaa sitä, että tämä on jo toinen Warrior niminen kappale tälle vuodelle, sillä myös Maltan Amberin kappaleen nimi on Warrior. Tämä on ensimmäinen kerta, kun samana vuonna on kaksi täysin samanlaista kappaletta.
Nina Sublatti voitti vuonna 2013 Georgian Idols-kisan, ja hänen esikoisalbuminsa “Dare to Be Nina Sublatti” ilmestyi viime vuonna.
Voittaja ratkaistiin puhelinäänestäjien ja tuomariston yhteistuloksella. Tuomaristossa olivat mukana mm. Euroviisuvoittaja Emmelie de Forrest ja ruotsalainen biisinikkari Thomas G:son.
Tulokset:
15 P. – Eter Berashvili – If Someone
07 P. – Edvard Maison – We Are Freeeee
13 P. – Niutone – Run Away
21 P. – Nina Sublatti – Warrior
19 P. – Misha Sulukhia – One And Only
Tunnisteet:
Amber,
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Georgia,
GPB,
Malta,
Nina Sublatti
torstai 1. tammikuuta 2015
Georgian kappaleet kuunneltu ja arvioitu

1.Eter Beriashvili - If someone*****
Upea, vahva ääni ja upea kappale, mutta väistämättä laajasta kuvasta tuli kovat Esma(Makedonia 2013)-vibat.
2.Nina Sublatti - Warrior ****
Oikein kelpo kappale. Oishan se aika jännää, jos kaksi samannimistä kappaletta olisi samana vuonna mukana. Onkohan näin koskaan ollut?
3.Edvard Meison - We are freeeee***
Periaatteessa ihan hyvä kappale, mutta live ei ainakaan hirveästi vakuuttanut. Tuli todella vahvat Clarissa & Josh(UMK14)- vibat sekä kappaleesta ja livestä. Ei välttämättä hyvä asia.
4.Misha Sulukhia - One & only**
Tässä voisi olla aineksia paremaankin.
5.Niutone - Run away *
Todella mitäänsanomaton ja tylsä.
Kolme ensimmäistä kelpaa edustajaksi. Hyvin suuri hajonta vaikka vain viisi kappaletta mukana.
Tunnisteet:
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Georgia,
GPB
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Georgian finaalin kappaleet julki

Kappaleet löytyvät linkkien takaa:
Eter Beriashvili - If someone
Edvard Meison - We are freeeee
Niutone - Run away
Nina Sublatti - Warrior
Misha Sulukhia - One & only
Tunnisteet:
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Georgia,
GPB
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Georgian finaalissa viisi kilpailijaa

- Misha Sulukhia
- Nina Sublati
- Eter Beriashvili
- "Niutone" Band
- Edvard Meison
Tunnisteet:
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Georgia,
GPB
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Georgiassa järjestetään julkinen karsinta

Finaali käydään 14. tammikuuta ja voittaja valitaan puhelinäänestyksen ja ulkomaalaisten tuomaristojen yhteistuloksella.
Tunnisteet:
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Georgia,
GPB
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
