Näytetään tekstit, joissa on tunniste Daniel Kajmakoski. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Daniel Kajmakoski. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. huhtikuuta 2015

Esittelyssä: Makedonia - Daniel Kajmakoski – Autumn Leaves

 
Makedonia debytoi Euroviisuissa vuonna 1998 ja on tähän mennessä osallistunut 15 kertaa. Maanparas sijoitus on vuodelta 2006 kappaleella Ninanajna.
 F.Y.R. Macedonia: Daniel Kajmakoski
Tänä vuonna Makedoniaa edustaa vuonna 1983 Strugan pikkukaupungissa syntynyt Daniel Kajmakoski. Danielin päästyä kouluikään hän muutti perheineen Wieniin.

Musiikilla on aina ollut suuri rooli Danielin elämässä ja hän onkin nauttinut esiintymisestä. Vuonna 2009 hän osallistui kotimaassaan Ohrid Fest -kilpailuun, jossa hän lauloi itse säveltämänsä kappaleen Nezhna ko princeza. Daniel palasi Bulgarian kautta Itävaltaan siviiliammattinsa pariin, mutta musiikki ei jäänyt pois Danielin elämästä. Vuonna 2011 hänen sävellyksensä nousi Balkanin alueen listojen kärkeen Karolina Gočevan tulkitsemana.
 F.Y.R. Macedonia: Daniel Kajmakoski
Daniel teki läpimurtonsa vuonna 2013 osallistuttuaan Adrianmerenalueen X Factor -laulukilpailun enismmäiselle kaudelle voittaen sen. Ohjelman jälkeen Daniel julkaisi ensi sinkkunsa Skopje-Beograd, jonka sävellyksestä vastasi kykykilpailun valmentaja ja balkanilainen supertähti Željko Joksimović.
F.Y.R. Macedonia: Daniel Kajmakoski
Daniel valittiin edustamaan Makedoniaa jo viime syksynä perinteikkäällä Skopje Fest -kilpailulla. Voittokappale oli alunperin makedonian kielinen ja kantoi nimeä Lisja Esenski, mutta myöhemmin se käännettiin englanniksi ja Wienissä se esitetään nimellä Autum Leaves. Kappale kuullaan 1. semifinaalissa numerolla 8.
Kolahtaa Makedonian kappale teihin?

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Makedoniakin vaihtoi englantiin

Sekä Serbia että Romania päättivät jo aiemmin vaihtaa esitys kieleksi englannin. Nyt myös Makedonia on tehnyt samoin. Samalla kappaletta on muutettu tuntuvasti. Kappaleen englannin kielinen nimi on Autum Leaves.

torstai 13. marraskuuta 2014

Daniel Kajmakoski edustaa Makedoniaa kappaleella Lisja esenski

 

Ensimmäinen kappale vuoden 2015 Euroviisuihin on nyt valittu. Makedonia valitsi myöhään eilen illalla Skopje Festin voittajaksi yhden ennakkosuosikeista eli Daniel Kajmakosken ja hänen kappaleensa Lisja esenski, joka suomennettuna tarkoittaa syksyn lehtiä.
Tässä tulokset:

 Ja tässä vielä suomennettuna:
1.       Danijel Kajmakoski – Esenski lisja 10 + 12 = 22
2.       Tamara Todevska – Brod sto tone 12 + 8 = 20
3.       Evgenija Cancalova – Da ne te sakam 8 + 10 = 18
4.       Dimitar Andonovski – Se shto ti vetiv 2 + 6 = 8
5.       Aleksandar Tarabunov & Toni Mihajlovski – Marija 4 +4 = 8
6.       Nade Talevska – Znam 7 + 0 = 7
7.       Viktorija Loba – Edna edinstvena 0 + 7 = 7
8.       Sanja Gjosevska – Sakam da letam 6 + 0 = 7
9.       Aleksandra Janeva – Vo tvojot svet 3 +3 = 6
10.   Tanja Carovska – Ako mi se vratis 5 + 0 = 5
11.   Joce Panov – Ni lj od ljubovta 0 + 5 = 5
12.   Miyatta – Zaljuben 0 + 2 = 2
13.   Nina Janeva – Bluz za… 1 + 1 = 2
14.   Lena Zatkoska – Alo 0
15.   Risto Samardziev & Vlatko Ilievski – Sever-jug 0
16.   Vera Jankovik – Se plasham 0
17.   Aleksandra Mihova – Srce cuva spomeni 0
18.   Verica Pandilovska – Samo za tebe 0
19.   Goran Naumovski & Sanja Kerkez – Mig bez tebe 0
20.   Lidija Kocovska & Marjan Stojanovski – Sonce niz oblaci 0

Äänet koostuivat puoliksi kansainvälisten raatien äänistä ja puoliksi katsojien antamista puhelinäänistä. Raatiäänet Tamara Todevska voitti Danijel Kajmakoski oli toinen. Kolmas oli Evgenija Cancalova. Kajmakoski voitti taas puhelinäänestykset selkeästi ja Tamaran jäädessä kolmanneksi oli Danijel Kajmakoskin voitto selvä. Toiseksi puhelinäänissä kiilasi Evgenija Cancalova.
Tässä Skopje Festeillä kuultu versio:
Ja tässä kappaleen studioversio: