Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viro. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 6. maaliskuuta 2016
Viro valitsi edustajansa
torstai 10. syyskuuta 2015
Eesti Laul toimii jälleen Viron karsintana

Kisa koostuu kahdesta semifinaalista ja finaalista. Semifinaalit käydään helmikuun 13. ja 20. päivä ja finaali 5. maaliskuuta.
Tunnisteet:
Eesti Laul,
ERR,
ESC,
ESC16,
Euroviisut,
Euroviisut 2016,
Viro
perjantai 29. toukokuuta 2015
Myös Viro vahvistaa osallistumisensa

Tunnisteet:
ERR,
ESC,
ESC16,
Euroviisut,
Euroviisut 2016,
Osallistujamaat,
Viro
torstai 23. huhtikuuta 2015
Esittelyssä: Viro - Elina Born & Stig Rästa – Goodbye to Yesterday

Tänä vuonna Viron karsinnan, Eesti Laulin, voitti aivan ylivoimaisesti Elina Bornin ja Stig Rästan muodostama duo kappaleellaan Goodbye to Yesterday.

35-vuotias Stig Rästa on syntyperäinen tallinnalainen. Hän on jo pitkäaikainen musiikin eri osa-alueiden ammattilainen. Hän on mm. kitaristi, laulaja-lauluntekijä, musikaalinäyttelijä ja pop-tuottaja. Hän toimii myös edelleen kitaristina aktiivisessa Trafic yhtyeessä. Muita yhtyeita ovat mm. olleet Outloudz ja Slobodan River. Ennen edustuspaikan aukeamista hän oli kilpaillut Eesti Laulissa jo neljä kertaa erilaisissa kokoonpanoissa.


sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Viron voittaja selvillä
Viron voittaja ratkesi juuri hetki sitten päättyneessä Eesti Laulin finaalissa. Voiton vei Elina Bornin ja Stig Rästan kappale Goodbye To Yesterday, joka oli kisan selkeä ennakkosuosikki.
Esiintymisjärjestys, jossa superfinalistit tummennettu:
- Luisa Värk – Minu päike
- Maia Vahtramäe – Üle vesihalli taeva
- Elina Born & Stig Rästa – Goodbye to Yesterday
- Kali Briis Band – Idiot
- Robin Juhkental & The Big Bangers – Troubles
- Daniel Levi – Burning Lights
- Elisa Kolk – Superlove
- The Blurry Lane – Exceptional
- Elephants from Neptune – Unriddle Me
- Triin Niitoja and John4 – This is Our Choice
- Elina Born & Stig Rästa – Goodbye to Yesterday 79%
- Daniel Levi – Burning Lights 13%
- Elisa Kolk – Superlove 8%
lauantai 21. helmikuuta 2015
Opas Viisukarsintojen superviikonloppuun

LAUANTAI

Suomi: UMK, 3. semifinaali, klo 21.00
Uuden Musiikin Kilpailussa eli UMK:ssa käydään tänä lauantaina kolmas ja viimeinen semifinaali, jossa seuraavista kuudesta kilpailijasta kolme jatkaa ensi lauantaina eli 28. helmikuuta järjestettävään finaaliin.
- Aikuinen - Kyynelten lahti
- Ida Bois - Kumbaya
- Järjestyshäiriö - Särkyneiden sydänten kulmilla
- Angelo De Nile - All for Victory
- Heidi Pakarinen - Bon voyage
- Solju - Hold Your Colours
Lähetystä voi katsoa Tv2:sta tai Areenasta, josta se löytyy myös jälkikäteen.
Ruotsi: Melodifestivalen, 3. semifinaali, klo 21.00
Melodifestivalenin kolmannessa semifinaalissa nähdään seuraavat 7 kilpailijaa, joista kaksi menee suoraan finaaliin ja kaksi seuraavaa Andra Chanceniin.
- Ellen Benediktson – Insomnia
- Kalle Johansson – För din skull
- Andreas Weise – Bring Out The Fire
- Andreas Johnson – Living To Die
- Isa – Don’t Stop
- Kristin Amparo – I See You
- Jon Henrik Fjällgren – Jag är fri (Manne Liem Frije)

Liettua: Eurovizijos, artistin valinta, klo 21.00
Liettuan marotonkarsinta huipentuu tänään, kun viime viikolla valitulle This Time kappaleelle valitaan sopivin esittäjä.
- Mia
- Monika Linkyte
- Vaidas Baumila
Liettuaa voi seurata täältä

Viro: Eesti Laul, FINAALI, klo 21.35
Etelä naappurissamme Virossa lauletaan tänä iltana Eesti Laulin finaali. Finaalissa on mukana myös suuri ennakkosuosikki eli Elina Bornin ja Stig Rästän kappale Goodbye to Yesterday.
- Luisa Värk – Minu päike
- Maia Vahtramäe – Üle vesihalli taeva
- Elina Born & Stig Rästa – Goodbye to Yesterday
- Kali Briis Band – Idiot
- Robin Juhkental & The Big Bangers – Troubles
- Daniel Levi – Burning Lights
- Elisa Kolk – Superlove
- The Blurry Lane – Exceptional
- Elephants from Neptune – Unriddle Me
- Triin Niitoja & John4 – This Is Our Choice

Unkari: A Dal, 2. semifinaali, klo 21.25
Unkarissa on vuorossa 2. semifinaali, jossa kilpailevat seuraavat 9 kilpailijaa, joista vain 4 selviytyy finaaliin.
Mukana ovat seuraavat kisaajat:
- Bálint Gájer – That’s How It Goes
- Bogi Dallos – World of Violence
- Gabi Szűcs – Úgysem felejtesz el
- Gergő Oláh – A tükör előtt
- Gyula Éliás Jr. feat. Fourtissimo – Run To You
- Ív – Fire
- Kati Wolf – Ne engedj el
- Other Planet – Untold Story
- Passed – Mesmerize
SUNNUNTAI

Latvia: Supernova, semifinaali, klo. 21.20
Latviassa käydään huomenna sunnantaina Viisukarsinnan, Supernovan, finaali, jossa kilpailevat seuraavat
- ElektroFolk – “Sundance”
- MNTHA – “Nefelibata”
- Aminata – “Love Injected”
- Markus Riva – “Take Me Down”
Mitä karsintaa aiotte seurata tänä iltana. Minulla aikeissani on tietysti UMK ja sen jälkeen varmaankin Viro ja Ruotsikin jossain välissä. Aivan liikaa vaihtoehtoja jälleenkerran.
Tunnisteet:
#UMK15,
A Dal,
Eesti Laul,
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Eurovizijoz,
Latvia,
Liettua,
Melodifestivalen,
Melodifestivalen 2015,
Ruotsi,
Suomi,
Supernova,
UMK,
UMK2015,
Unkari,
Uuden Musiikin Kilpailu,
Viro
lauantai 14. helmikuuta 2015
Viron toinen semifinaali käyty

Virossa käytiin tänään toinen semifinaali, josta finaaliin pääsi viisi kappaletta.
Lihavoidut kilpailijat pääsivät finaaliin:
- Wilhelm – “Light up your mind”
- Kruuv – “Tiiu talu tütreke”
- Demie feat. Janice – “Kuum”
- NimmerSchmidt – “Kellega ma tutvusin?”
- Elina Born & Stig Rästa – “Goodbye to yesterday”
- Daniel Levi – “Burning lights”
- Triin Niitoja & John4 – “This is our choice”
- Kali Briis Band – “Idiot”
- Luisa Värk – “Minu päike”
- Mari – “Kolm päeva tagasi”
Tunnisteet:
Eesti Laul,
ERR,
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Viro
Viisuissa jälleen superviikonloppu!

Lauantai
Suomi: UMK, 2. semifinaali, klo 21.00
Uuden Musiikin Kilpailussa eli UMK:ssa käydään tänä lauantaina toinen semifinaali, jossa seuraavista kuudesta kilpailijasta kolme jatkaa 28. helmikuuta järjestettävään finaaliin.
- Jouni Aslak - Lions And Lambs
- Eeverest - Love It All Away
- Otto Ivar - Truth Or Dare
- Opera Skaala - Heart of Light
- Shava - Ostarilla
- Siru - Mustelmat
Lähetystä voi katsoa Tv2:sta tai Areenasta, josta se löytyy myös jälkikäteen.

Ruotsi: Melodifestivalen, 2. semifinaali, klo 21.00
Melodifestivalenin toisessa semifinaalissa nähdään seuraavat 7 kilpailijaa, joista kaksi menee suoraan finaaliin ja kaksi seuraavaa Andra Chanceniin.
- Linus Svenning - Forever starts today
- Emelie Irewald - Där och då med dig
- Samir & Viktor - Groupie
- Neverstore - If I was god for one day
- Marie Bergman och Sanne Salomonsen - Nonetheless
- Magnus Carlsson - Möt mig i Gamla stan
- Mariette - Don’t stop believing

Liettua: Eurovizijos, kappaleen valinta, klo 21.00
Liettuan maraton karsinnassa on tultu siihen vaiheeseen, että on aika valita maan tuleva edustuskappale. Esittäjä tälle kappaleelle valitaan kuitenkin vasta viikon kuluttua.
Mukana on vielä 3 kappaletta:
- Dangerous (S.O.S.)
- The right way
- This time

Islanti: Söngvakeppni Sjónvarpsins 2015, FINAALI, klo 21.40
Islannin edustuspaikasta kisaavat seuraavat 7 kappaletta:
- Cadem – Fyrir Alla
- Sunday – Fjaðrir
- Björn og félagar – Piltur og stúlka
- María Ólafsdóttir – Lítil skref
- Elín Sif Halldórsdóttir – Í kvöld
- Friðrik Dór – Í Síðasta skipti
- Haukur Heiðar Hauksson – Milljón augnablik

Italia: Sanremo, FINAALI, klo 21.51
Italia valitsee Euroviisukappaleensa tänä vuonna vuoden tauon jälkeen legendaarisen Sanremon kautta. Voittaja voi kuitenkin halutessaan kieltäytyä edustus tehtävistä.
Voitosta kamppailevat seuraavat kilpailijat:
- Nek – Fatti avanti amore
- Grazia di Michele e Platinette – Io sono una finestra
- Nina Zilli – Sola
- Annalisa – Una finestra tra le stele
- Irene Grandi – Un vento senza nome
- Lorenzo Fragola – Siamo uguali
- Nesli – Buona fortuna amore
- Moreno – Oggi ti parlo così
- Bianca Atzei – Il solo al mondo
- Chiara – Straordinario
- Alex Britti – Un attimo importante
- Gianluca Grignani – Sogni infranti
- Malika Ayane – Adesso e qui
- Marco Masini – Che giorno è
- Il Volo – Grande amore
- Dear Jack – Il mondo esplode

Viro: Eesti Laul, 2. semifinaali, klo 21.35
Kymmenen kappaletta. Vain puolet pääsevät finaaliin.
Esiintymisjärjestys:
- Wilhelm – “Light up your mind”
- Kruuv – “Tiiu talu tütreke”
- Demie feat. Janice – “Kuum”
- NimmerSchmidt – “Kellega ma tutvusin?”
- Elina Born & Stig Rästa – “Goodbye to yesterday”
- Daniel Levi – “Burning lights”
- Triin Niitoja & John4 – “This is our choice”
- Kali Briis Band – “Idiot”
- Luisa Värk – “Minu päike”
- Mari – “Kolm päeva tagasi”

Unkari: A Dal, 1. semifinaali, klo 21.25
Kolmen alkuerän jälkeen Unkarissa on vuorossa nyt 1. semifinaali, jossa kilpailevat seuraavat 9 kilpailijaa, joista vain 4 selviytyy finaaliin.
Mukana ovat seuraavat kisaajat:
- Timi Antal – “Woke Up This Way”
- Boglárka Csemer (Boggie) – “Wars For Nothing”
- Karmapolis – “Time Is Now”
- Zoltán Mujahid – “Beside You”
- New Level Empire – “Homelights”
- Pankastic! – “Kicsi a világ, de nagy világ”
- Spoon – “Keep Marching On”
- Ádám Szabó – “Give Me Your Love”
- Vera Tóth – “Gyémánt”
Sunnuntai

Serbian edustaja valitaan huomenna käytäväss kolmen kappaleen finaalissa.
Mukana ovat:
- Danica Krstić – U ime ljubavi
- Bojana Stamenov – Ceo svet je moj
- Aleksa Jelić – Vodi me

Latvia: Supernova, semifinaali, klo. 21.20
Latvian kaksi alkuerää on käyty ja nyt on 8 kappaleen semifinaalin aika. 4 kappaletta selviää viikon kuluttua käytävään finaaliin.
- ElektroFolk – “Sundance”
- MNTHA – “Nefelibata”
- Antra Stafecka – “It’s the Night”
- Framest – “Ziema”
- Aminata – “Love Injected”
- Markus Riva – “Take Me Down”
- Rihards Berzins – “Your Eyes”
- Euphony – “Home”
Mitä karsintaa aiotte seurata tänä iltana. Minulla aikeissani on tietysti UMK ja sen jälkeen ehkäpä Islanti tai Italiaa ja Ruotsikin jossain välissä. Aivan liikaa vaihtoehtoja.
Tunnisteet:
A Dal,
Countdown To Vienna,
Eesti Laul,
Eurovizijoz,
Islanti,
Italia,
Latvia,
Liettua,
Melodifestivalen,
Ruotsi,
Sanremo,
Serbia,
Suomi,
Supernova,
Söngvakeppni Sjónvarpsins,
UMK,
Unkari,
Viro
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Eesti Laulin 1. semifinaalin tulokset

Myös Virossa aloitettiin tänään karsinnat, kun Eesti Laulin 1. semifinaali kilpailtiin. Mukana oli 10 kappaletta, joista 5 selvisi jatkoon.
Esiintymisjärjestys (jatkoon pääsijät lihavoitu):
- Karl-Erik Taukar – Päev korraga
- Miina – Kohvitassi lugu
- The Blurry Lane – Exceptional
- Liis Lemsalu & Egert Milder – Hold On
- Airi Vipulkumar Kansar – Saatuse laul
- Maia Vahtramäe – Üle vesihalli taeva
- Robin Juhkental & The Big Bangers – Troubles
- Elephants From Neptune – Unriddle Me
- Elisa Kolk – Superlove
- Bluestocking – Kordumatu
Tunnisteet:
Eesti Laul,
ERR,
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Viro
lauantai 7. helmikuuta 2015
Viisukarsintojen superviikonloppu
Tänään ja huomenna yhteensä kahdeksassa maassa käydään euroviisukarsintoja. Viikonloppu sisältää myös Tanskan karsintojen finaalin tänään lauantaina. Myös Suomessa UMK pyärähtää kunnolla käyntiin ensimmäisellä semifinaalilla. Valinta siitä, mitä tänä viikonloppuna katsoo onkin entistä hankalampi.
Lauantai

Suomi: Uuden Musiikin Kilpailu, 1. semifinaali
Tänään UMK:n ensimmäisessä semifinaalissa kisaavat seuraavat kuusi kilpailijaa, joista kolme pääsee 28. helmikuuta järjestettävään finaaliin:
- Hans on the bass – Loveshine
- Vilikasper Kanth – Äänen kantamattomiin
- Norlan El Misionario – No voy a llorar por ti
- Pertti Kurikan Nimipäivät – Aina mun pitää
- Pihka Ja Myrsky – Sydän ei nuku
- Satin Circus – Crossroads

Tanska: Dansk Melodi Grand Prix 2015, FINAALI
Tanskassa järjestetään tänäkin vuonna vain finaali, jossa kilpailee 10 kappaletta paikasta edustaa maataan Euroviisuissa. Seuraavat 10 kilpailijaa kisaavat tässä järjestyksessä tänä iltana Tanskan finaalissa:
- Sara Sukurani – Love me love me
- Tina & René – Mi amore
- Marcel & Soulman Group – Når veje krydse
- Cecilie Alexandra – Hotel A
- Andy Roda – Love is lov
- Julie Bjerre – Tæt på mine drømme
- Anti Social Media – The way you are
- Anne Gadegaard – Suitcase
- Babou – Manjana
- World of Girls – Summer without you

Ruotsi: Melodifestivalen, 1. semifinaali
Yksi odotetuimmista karsinnoista starttaa tänään, kun Melodifestivalenin aloittaa Göteborgissa kisattavat ensimmäinen semifinaali. Kaksi seitsemästä kilpailijasta jatkaa suoraan finaaliin ja kaksi jatkaa Andra Chanseniin. 30 sekunnin maistiaiset kappaleista ovat jo kuultavissa.
Seuraavat 7 esitystä kisaavat ensimmäisessä semifinaalissa:
- “I’ll Be Fine” – Molly Pettersson Hammar,
- “Pappa” – Daniel Gildenlöw,
- “One By One” – Elize Ryd & Rickard Söderberg,
- “Hello Hi” – Dolly Style,
- “Det rår vi inte för” – Behrang Miri feat Victor Crone,
- “Can’t Hurt Me Now” – Jessica Andersson
- “Sting” – Eric Saade.

Islanti: Songvakeppnin 2015, 2. semifinaali
Islannissa käydään tänään toinen semifinaali, josta 3 kappaletta etenee finaaliin.
Esiintymisjärjestys:
- Haukur Heiðar Hauksson – Milljón augnablik
- María Ólafsdóttir – Lítil skref
- SUNDAY – Fjaðrir
- Regína Ósk – Aldrei of seint
- Bjarni Lárus Hall – Brotið gler
- CADEM – Fyrir alla

Viro: Eesti Laul, 1. semifinaali
Virossa käydään tänään Eesti Laulin ensimmäinen semifinaali, jossa 10 laulusta 5 pääsee 21. helmikuuta käytävään finaaliin.
Esiintymisjärjestys:
1. “Päev korraga” / Karl-Erik Taukar
2. “Kohvitassi lugu” / Miina
3. “Exceptional” / The Blurry Lane
4. “Hold On” / Liis Lemsalu & Egert Milder
5. “Saatuse laul” / Airi Vipulkumar Kansar
6. “Üle vesihalli taeva” / Maia Vahtramäe
7. “Troubles” / Robin Juhkental & The Big Bangers
8. “Unriddle Me” / Elephants From Neptune
9. “Superlove” / Elisa Kolk
10. “Kordumatu” / Bluestocking
Eesti Laul alkaa Suomen aikaa kello 21.35 ja sitä voi seurata täältä.

Unkari: A Dal, 3. alkuerä
Unkarin viisukarsinnassa on vuorossa kolmas alkuerä, josta jatkoon menee kuusi kappaletta(5 tuomarien valinnalla ja yksi katsojien valinnalla.). Tänään lauluvuorossa ovat:
- Bálint Gájer – That’s How It Goes
- Barbara Péter – Listen To The Universe
- Boglárka Csemer – Boggie – Wars For Nothing
- Fool Moon – Back 2 Right
- Ildikó Keresztes – Hazám hazád lehet
- Kati Wolf – Ne engedj el
- Other Planet – Untold Story
- Proof of Life – Hol a határ
- Spoon – Keep On Marching
- Zoltán Mujahid – Beside You

Liettua: Eurovizijos, 6. lähetys
Liettuan karsinnan kuudes lähetys käydään tänään ja tämän iltaisessa lähetyksessä kuullaan seuraavat kappaleet:
- Mia – Feeling My Love & Flying
- Monika Linkytė – This Time & Dangerous (S.O.S)
- Vaidas Baumila – This Time & Take My Love
- Edgaras Lubys – Not Perfect & No More Tears
- Jurgis Brūzga – This Right Way & Sound of Colours
Sunnuntai

Latvian uudistuneen Euroviisukarsinnan Supernovan toinen semifinaali pidetään sunnuntaina ja mukana ovat seuraavat 10 kisaajaa, joista 4 pääsee jatkoon.
1 Euphony "Home"
2 Aminata "Love Injected"
3 Markus Riva "Take Me Down"
4 Ornella "Angel"
5 Rihards Bērziņš "Your Eyes"
6 Signe "Sweet Girl"
7 Mārtiņš Ruskis & Ginta Krievkalna "Debesis"
8 Katrīna Bindere "Run to You"
9 The Stones "Free Your Mind"
Mitä karsintaa odotat eniten ja mitä aiot seurata tänään. Minä aion katsoa ensin UMK aivan kaikessa rauhassa ja siirtyä sitten Melodifestivalenille tai Tanskan finaaliin.
Tunnisteet:
#UMK15,
A Dal,
Eesti Laul,
Eurovizijoz,
Islanti,
Latvia,
Liettua,
Melodi Grand Prix,
Melodifestivalen,
Ruotsi,
Suomi,
Supernova,
Söngvakeppni Sjónvarpsins,
Tanska,
UMK,
UMK2015,
Unkari,
Uuden Musiikin Kilpailu,
Viro
maanantai 26. tammikuuta 2015
Viikon biisi: Elina Born & Stig Rästa – Goodbye to Yesterday
Tämän viikon biisinä soi virolaisten Elina Bornin ja Stig Rästan Goodbye to Yesterday. Kappale on mukana Viron Euroviisukarsinnassa eli Eesti Laulissa. Goodbye to Yesterday on yksi kisan voittajasuosikeista. Viisufanien keskuudessakin tästä kappaleesta on pidetty ja sille on jo tarjoiltu hyviä sijoituksia loppukilpailussa.
Minusta tämä kappale on kaikessa yksinkertaisuudessaan lähes täydellinen. Laulajilla on miellyttävät äänet, jotka toimivat hyvin yhteen. Etäisesti tämä muistuttaa viime vuoden Alankomaiden kappaletta. Toivottavasti virolaiset valitsevat oikein ja lähettävät tämän Wieniin toukokuussa.
torstai 8. tammikuuta 2015
Viron kappaleet kuunneltu

Üle vesihalli taeva – Maia Vahtramäe
Superlove – Elisa Kolk / Vahur Valgmaa
Kellega ma tutvusin? – NimmerSchmidt
Goodbye to Yesterday – Elina Born & Stig Rästa
Tiiu talu tütreke – Kruuv
Burning Lights – Daniel Levi
Hold On – Liis Lemsalu & Egert Milder
Päev korraga – Karl-Erik Taukar
Kuum – Demie feat. Janice
Minu päike – Luisa Värk
Exceptional – The Blurry Lane
Kordumatu – Bluestocking / Maria Soikonen
Kohvitassi lugu – Miina
Saatuse laul – Airi Vipulkumar Kansar
This Is Our Choice – Triin Niitoja & John4
Unriddle Me – Elephants From Neptune
Kolm päeva tagasi – Mari
Troubles – Robin Juhkental & The Big Bangers
Idiot – Kali Briis Band

Light Up Your Mind – Wilhelm
Tunnisteet:
Eesti Laul,
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Viisukuppila,
Viro
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)