Näytetään tekstit, joissa on tunniste Israel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Israel. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Israel lähettää tähtiä viisuihin

http://wiwibloggs.com/wp-content/uploads/2016/02/Hovi-Star-Israel-Next-Star-2016-Duel-1-306x200.jpg
Israelia Tukholmaan lähtee edustamaan Hovi Star kappaleella Made of stars. Maan edustaja valittiin HaKokhav HaBa L’Eirovizion -laulukilpailussa, jonka Hovi Star voitti. Kappaleesta tullaan tekemään vielä parannektu versio viisuihin.
Mitä pidätte Israelin tädistä?

torstai 24. syyskuuta 2015

Big5 ja Ruotsi esiintyvät semifilaaleissa

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoi eilen, että Big5-maat (Saksa, Ranska, Iso-Britannia, Espanja ja Italia) sekä isäntämaa Ruotsi esiintyvät myös semifinaaleissa, mutta säilyttävät automaattiset finaalipaikkansa.

SVT kertoi myös, että näiden maiden esitykset ovat aiemmin kuvattuja videoklippejä harjoituksista. Aiemmin semifinaaleissa on näytetty vain pienet pätkät musiikkivideoista. Samalla kerrottiin myös, että semifinaaleihin jako suoritetaan tammikuussa.


Big5-maiden ja Ruotsin esitykset näytetään niissä semifinaaleissa, joissa maat esiintyvät. Saksa on pyytänyt lupaa olla mukana toisessa semifinaalissa, mutta muut maat arvotaan semifinaaleihin tammikuussa.

Myös Israel on saanut poikkeusluvalla paikan toisesta semifinaalista maan juhlapäivien vuoksi.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Israel mukana ensi vuoden viisuissa

Israelin televisioyhtiö IBA on kertonut, että se on mukana ensi vuoden Euroviisuissa ja se valitsee edustajansa tämän vuoden tapaan HaKokhav HaBa -kykykilpailun avulla.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Esittelyssä: Israel - Nadav Guedj – Golden boy

Israel teki debyyttinsä vuonna 1973 ja on osallistunut Euroviisuihin tähän mennessä jo 37 kertaa. Israelilla on taskussaan kolme voittoakin, joista viimeisin on vuodelta 1998, kun koko maailmaa esiintymisellään kohahduttanut Dana International voitti kilpailun kappaleellaan Diva. Viime aikoina Israelin menestys on ollut hieman kehnompaa, sillä viimeksi Israel on nähty finaalissa vuonna 2010.
http://www.eurovision.tv/save-files/resizes/a7/db/31/b8/f5/24/75/66/29/1b/d0/2c/28/50/3f/7f/rak_5275.jpg
Tänä vuonna Israelia edustaa vasta 16-vuotias Nadav Guedj, joka voitti talvella lukuisia viikkoja kestäneen The Rising Star -kykykilpailun. Laulajauransa alussa oleva Nadav on yksi vuoden nuorimmista osallistujista ja opiskeleekin vielä lukiossa.
http://www.eurovision.tv/save-files/resizes/5d/dd/33/b5/c4/3d/0f/5b/15/24/c2/8c/1a/7f/a6/15/rak_5311.jpg
Erityisesti RnB, pop, soul ja hip hop ovat viehättävät Nadavia ja häntä onkin kutsuttu Israelin Justin Timberlakeksi.
http://www.eurovision.tv/save-files/resizes/32/9d/3c/2e/8f/bf/c6/31/92/32/ab/10/67/62/82/38/rak_5351_long.jpg
Nadavin kilpailukappale Golden Boy kuultiin maaliskuussa noin kuukauden päästä karsintakilpailun voitosta. Kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut israelilainen lauluntekijä Doron Medalie. Omalla tavallaan kappale tekee historiaa, sillä tämä on ensimmäinen kerta, kun Israelin kappaleessa ei kuulla lainkaan heprean kieltä vaan esitetään kokonaan englanniksi. Israelin kappale on myös yksi harvoista vuoden nopeatempoisista kappaleista, mikä saattaa parantaa sen mahdollisuuksia päästä finaaliin.

Israel tavoittelee finaalipaikkaa toisen semifinaalin kilpailunumerolta yhdeksän.
Miten Israelin kultapoika iskee teihin?

torstai 12. maaliskuuta 2015

Israelin viisu kuultavissa!

 Listen To "Golden Boy"
Israelin edustajan Nadav Guedjin kappale Golden Boy on viimein kuultavissa ja video katseltavissa. Ja viimein saimme up-tempoa näihinkin viisuihin, sillä hyvin balladi painotteista on meno ollut tähän mennessä. Mitä tykkäätte Golden Boysta?
 

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ohjelma viimeiselle viisujenvalintaviikolle

Nyt voisi sanoa, että alkava viikko on oikea superviisuviikko, sillä maanantain 9. päivä ja maanantain 16. päivä välillä saamme kuulla 14 maan kappaleet. Tämä pitää sisällään kuitenkin vain 3 karsintaa, sillä loput 11 kappaletta on valittu sisäisesti. Kaikki julkistus ajankohtia ei ole vielä tiedossa, mutta päivitän niitä kyllä tähän juttuun, mikäli niitä etukäteen kerrotaan.

Maanantai 9. maaliskuuta: 


Puola: Kappaleen ensiesitys, klo 19.30
TVP on valinnut artistin ja kappaleen sisäisesti ja se julkaistaan nyt maanantaina.

 
Malta: Kappaleen uusi versio ja musiikkivideo julkaistaan, klo ??
Maltan edustaja ja kappale valittiin jo viime syksynä, mutta vasta nyt kuulemme viimeisen virallisen version kappaleesta. Kappaleen Warrior esittää Amber.

 
Espanja: Kappaleen video julkaistaan, klo ??
Myös Espanjan edustajan Edurnen kappale Amanicer saa musiikki videon tällä päivämäärällä.

Tiistai 10. maaliskuuta:


Belgia: Kappaleen ensiesitys, klo18-20
Belgiaa edustavan Loïc Nottetin kappale kuullaan ensi kertaa tiistaina.


Tšekki: Kappaleen ensiesitys, klo ??
Viisuihin palaavan Tšekin kappale kuullaan niin ikään tiistaina. Kappaleen Hope Never Dies esittävät
Marta Jandová & Václav Noid Bárta.

Torstai 12. maaliskuuta:


Armenia: kappaleen ensiesitys, klo 19.30
Armeniaa edustavan Genealogyn kappale Don't Deny kuullaan vihdoin pitkän panttauksen jälkeen torstaina.


Israel: kappaleen ensiesitys, klo 21.00
Israelin Nadav Guedjin kappale Golden Boy kuullaan myös torstaina.

Perjantai 13. maaliskuuta:

 
Itävalta: Wer singt für Österreich? - FINAALI, klo 21.15
Itävallassa edustuspaikasta kamppailee vielä 6 kappaletta:
Celina Ann – “Utopia”
Dawa – “Feel Alive”
The MakeMakes – “I Am Yours”
Folkshilfe – “Who You Are”
Johann Sebastian Bass – “Absolutio”
Zoe – “Quel filou”  


Finaalia voi seurata täältä

Lauantai 14. maaliskuuta:


Ruotsin: Melodifestivalen - FINAALI, klo 21.00
Ruotsissa edustus paikasta kisaavat seuraavat 12 kappaletta:
  1. Samir & Viktor - Groupie 
  2. JTR - Building it up 
  3. Dinah Nah - Make me (La la la) 
  4. Jon Henrik Fjällgren - Jag är fri (Manne liem frije) 
  5. Jessica Andersson - Can’t hurt me now 
  6. Måns Zelmerlöw - Heroes 
  7. Linus Svenning - Forever starts today 
  8. Isa - Don’t stop 
  9. Magnus Carlsson - Möt mig i Gamla stan 
  10. Eric Saade - Sting 
  11. Mariette - Don’t stop believing 
  12. Hasse Andersson - Guld och gröna skogar
Finaali voi seurata Yle Fem kanavalta. 
 
Norjan: Norsk Melodi Grand Prix -FINAALI, klo 21.25
Myös Norjassa kisataan lauantaina finaali. Finaalissa mukana ovat seuraavat 11 kappaletta:

1. Alexandra Joner – Cinderella
2. Contrazt – Heaven
3. Erlend Bratland – Thunderstruck
4. Ira Konstantinidis – We Don’t Worry
5. Jenny Langlo – Nexdt to you
6. Karin Park – Human Beings
7. Marie Klåpbakken – Ta meg tilbake
8. Mørland & Debrah Scarlett – A Monster Like Me
9. Raylee – Louder
10. Staysman Lazz – En godt stekt pizza
11. Tor & Bettan – All over the world


Norjaa voi seurata täältä (Linkki myöhemmin)
  Sunnuntai 15. maaliskuuta:

Azerbaidžan: kappaleen ensiesitys, klo ??
Azerbaidžan julkaisee sisäisesti valitun kappaleensa sunnuntaina.


Venäjä: kappaleen ensiesitys  
Kuten normaalia, Venäjän edustajasta tai kappaleesta ei ole vielä tässä vaiheessa mitään tietoa. Eiköhän sekin sieltä jossain vaiheessa ilmesty.

Albania: Uuden kappaleen ensiesitys, klo ??
Albania valitsi edustajansa ja edustuskappaleensa jo joulukuussa, mutta muutama viikko sitten saimme kuulla, että maan edustaja Elhaida Dani vaihtaa kappaleensa. Uuden kappaleen nimi on I'm Alive
Maanantai 16. maaliskuuta: 

San Marino: Kappaleen ensiesitys
San Marino panttaa kappalettaan viimeiseen saakka ja julkistaa sen vaasta viimeisenä mahdollisena päivänä. Kappaleen esittävät maan entiset JESC-edustajat Michele Perniola ja Anita Simoncini.

Joukkueenjohtajien kokous ja viimeinen päivämäärä kappaleiden toimittamiselle EBU:lle!!


Lauantai 21. maaliskuuta:
 
Montenegro: Kappaleen ensiesitys
Myös Montenegron kappaletta odotellaan vielä. Maata edustaa Knez niminen artisti ja kappaleen kynäilee itse Zeljko Joksimovic. Kappaleen nimi on Adio.

Julkistuspäivä ei vielä tiedossa
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQ-LhWENQ7v1r-2pVOF68lb7M8jjAnEfcbLmpdK0rx7lwqh7CTOC0Y8-KpKAzFvEkZ_QRtf7fij61XMPCd68oD8avfX1zR4KyP2VoS2MltKb5NsYVoab8EC0QH0tAteDE8ecHqqg6Y5Fs7/s1600/australia-flag-map.png

Australia: Kappaleen ensiesitys
Euroviisuissa debytoiva Australia valitsi edustajakseen sisäisesti Guy Sebastianin.


Minkä maan kappaleita odotatte eniten. 

torstai 5. maaliskuuta 2015

Israelin kappaleen julkistuspäivämäärä selvillä

Israelin tuleva edustuskappale tullaan kuulemaan ensi kertaa 12. maaliskuuta. Kappaleen Golden boy esittää Nadav Guedj.

torstai 26. helmikuuta 2015

Israelin kappaleen nimi paljastettiin

Nadav To Sing "Golden Boy"


Tänään paljastettiin Israelin tulevan edustajan Nadav Guedjin edustuskappaleen nimi. Kappale tulee olemaan nimeltään Golden Boy. Kappaleesta vastaa Doron Madali, joka on kirjoittanut Israelin kappaleet vuosina 2008, 2010 ja 2013.

Minusta kappaleen nimi kuulostaa hieman...tuota....erikoiselta. :D

perjantai 20. helmikuuta 2015

Nadav Gadej edustaa Israelia

Israelia edustaa tänä vuonna vasta 16. vuotias Nadav Gadej, joka voitti Israelin artisti karsintana toimineen Hakokhav Haban eli The Rising Star -kilpailun. Kappale valittaneen sisäisesti , mutta siitä milloi kappale kuullaan ei ole vielä tietoa.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Euroviisujen 60-vuotis juhlashow järjestetään Lontoossa!

Loreen, Dima Bilan, Dana International and Brotherhood of Man last acts confirmed to perform


Euroviisujen 60-vuotis juhlavuoden kunniaksi Lontoossa järjestetään juhlakonsertti, joka kantaa nimeä Eurovision’s Greatest Hits. Konsetti järjestetään Lontoon Hammersmith Apollossa tiistaina 31. maaliskuuta. Tapahtuman järjestää BBC ja sen juontajina toimivat brittien viisukommentaattori Graham Norton ja ruotsalainen vuoden 2013 Euroviisujen juontaja Petra Mede.

Tarkempi formaattia ohjelmaan selviää myöhemmin. 21 televisioyhtiötä, mukaan lukien Yle, on tähän mennessä ilmoittanut televisioivansa konsertin. Siitä milloin konsertti Suomessa televisioidaan ei ole vielä tietoa.

Tällä hetkellä 14 artistin on vahvistettu esiintyvän konsetissa, mukna myös Suomesta Lordi.
Anne-Marie David – Tu Te Reconnaitras (Luxembourg 1973)
Brotherhood of Man – Save all your Kisses for Me (Iso-Britannia 1977)
Johnny Logan – What’s Another Year (Ireland 1980) and Hold me Now (Irlanti 1987)
Nicole – Ein Bißchen Frieden (Saksa 1982)
Herreys – Diggi-loo, Diggi-ley (Ruotsi 1984)
Dana International – Diva (Israel 1998)
Olsen Brothers – Fly on the Wings of Love (Tanska 2000)
Natasha St.-Pierre – Je n’ai que mon âme (Ranska 2001)
Rosa – Europe’s Living A Celebration (Espanja 2002), esittää myös kokoelman muista tunnetuista espanjalaisista kappaleista.
Lordi – Hard Rock Hallelujah (Suomi 2006)
Dima Bilan – Never Let You Go (Venäjä 2006) and Believe (Venäjä 2008)
Loreen – Euphoria (Ruotsi 2012)
Emmelie de Forest – Only Teardrops (Tanska 2013)
Conchita Wurst – Rise Like a Phoenix (Itävalta 2014)

tiistai 6. tammikuuta 2015

45 artistia jatkaa Israelin kasinnassa

 
Israelin Viisukarsintana toimiva The Next Star(HaKokhav HaBa) on edennyt, kun nelihenkinen tuomaristo on valinnut 45 jatkoon menevää artistia. Tuomaristossa istuvat Asaf Etedgi, Harel Skaat (Israel 2010), Keren Peles ja Mookie.

45 jatkossa olevaa artistia:
Abraham Ratiga
Adir Edri
Alanya Landau
Albert Gregoryan
Almog Nashawi
Amichai Yosef Ben Avraham
Asher Amar
Asif Zilberman
Avia Shoshani
Aviv Levy
David Maman
Eva Al Knarsh
Evyatar Adir
Evyatar Ofri
Gal Hayk
Ground Heights
Ha’trempistim
Iki Levy & The Rasta Hebrew Men
Jonathan Blank
Kalanit Maron
Liroz Blas
Matan Agami
Mor Boni
Nadav Gadag
Nava & Tehila Walker
Nir Klingel
Noam Farag
No Name Quartet
Noy Gover
Omer Carmeli
Omer Reuven
Orit Binsay
Random Dogs
Raz Shani
Rotem Shimlovich & Ariel Goldstein
Sarai Nachmias
Sa’ar ”Rusty” Davidov
Shai Sol
Sheina Reinberg
Shelly Farjon
Yagel Yahud
Yakir Chen
Yifi & Osher Aricha
Yochi Edwards
Zadok Garame

maanantai 1. joulukuuta 2014

Israelin karsinta alkaa 9. joulukuuta



Israelissa alkaa 9. joulukuuta uusi kausi ohjelmasta HaKokhav HaBa, jonka avulla Israel valitsee ensi vuoden viisuedustajansa. Finaalipäivä ei ole vielä tiedossa.

Formaatti on todella suosittu Israelissa. Se on sekoitus The Voice-, X-Factor- ja Idols-ohjelmia. Ensiksi kilpailijat laulavat niin, etteivät tuomarit tai katsojat näe heitä, päästäkseen seuraavalle kierrokselle on heidän saatava 70 prosentin hyväksyntä tuomareilta ja kotikatsojilta.

Tuomaristossa istuvat seuraavat neljä henkilöä:
  • Harel Skaat (vuoden 2010 Israelin ESC-edustaja)
  • Assaf Etedgi
  • Keren Peles
  • Asi Azar
Viimeksi Israel nähtiin finaalissa, kun vuonna 2010 Harel Skaat edusti maata kappaleella Milim.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Marokko ei palaa

 
Marokon tv-yhtiö SNRT on ilmoittanut, ettei se palaa ensi vuonna Euroviisuihin. SNRT ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta palata tulevaisuudessa. Marokko on osallistunut vain kerran, vuonna 1989, kun Israel ei osallistunut. Arabimaat eivät halua osallistua samaan kilpailuun Israelin kanssa. Isarelin poissaolo voisi mahdollistaa Marokon ja muiden arabimaiden osallistumisen.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kykykilpailun voittaja tulee edustamaan Israelia


 Israel aikoo valita edustajan Wienin viisuihin HakoKhav HaBa nimisellä kykykilpailulla. Kilpailu tunnetaan muissa maissa esimerkiksi nimellä Rising Star. Israelissa toivotaankin, että kykykilpailun kautta löydettäisiin edustaja joka pystyisi raivaamaan tiensä finaaliin. Viimeksi Israel on ollut mukana finaalissa vuonna 2010. Se, kuinka kappale valitaan on vielä epäselvää. Todennäköisesti valinta tapahtuu sisäisesti. Mitään ei ole kuitenkaan vahvistettu kappaleen valinnan osalta.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Lisää maita mukaan!


Tänään on ollut oikein vilkas päivä viisu-uutisten saralla. Tarkemmin ottaen osallistaujamaavahvistusten kohdalla. Ensin päivällä Israel kertoi osallistuvansa. Israelin vetäytymisestä oli liikkeellä paljon huhuja. Yllätyin hieman siitä, ettei Israel vatäytynytkään. Tämä tosin sulki oven Libanonin debyytiltä, joka ilmoittikin heti muutamaa tuntia Israelin jälkeen, ettei palaa. Minusta on hieman naurettavaa, etteivät arabimaat ja Israel voi osallistua samaan laulukilpailuun.

Tänään myös Serbia ja Bulgaria molemmat ilmoittivat palaavansa vuoden tauon jälkeen.
Viimeisimpänä Espanja vahvisti osallistummisensa, ollen näin viimeinen Big5-maa, joka vahvisti osallistumisensa.

Näiden vahvistusten myötä vahvistaneiden maiden määrä nousee 35:teen. Tällä hetkellä 42 maata näyttää hyvin todennäköiseltä, mikäli Kroatiakin palaa.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Ketkä ovat mukana Wienissä?

On tullut taas se aika vuodesta, kun maat paljastavat ensimmäisiä suunitelmiaan ensi vuodelle. Ollakko mukana vai ei. Jokaisen viisufanin toive on varmasti se, että saisimme mahdollisimman paljon maita mukaan. Minä mukaan lukien. Päivittäin tarkistankin erilaisilta uutissivuilta, että onko tullut uusia vahvistuksia. Maat ovatkin menneen kesän ja syksyn aikana vahvistaneet erilaisille viisusivustoille osallistumisiaan ja osallistumatta jättämisiä. Viimeinen päivä jättää osallistumisilmoitus on ymmärrykseni mukaan 15. päivä kuluvaa kuuta eli ensi maanantaina. Sitten 29. päivä EBU ilmoittaa maille osallistumismaksut ja sen jälkeen mailla on vielä mahdollisuus vetäytyä 10. päivään lokakuuta saakka ilman sanktioita. Lopullisen listan EBU julkistaa vasta tammikuussa ilmeisesti. Tästä en ole kyllä aivan sata prosenttisen varma. Systeemi on muuttunut viime vuodesta sen verran, että en yhtään ihmettele, jos en aivan ymmärtänyt oikein. Korjatkaa, jos meni väärin.
Nyt päätin listata kaikki mahdolliset ja ehkä hieman mahdottomatkin maat ja koota kaikkien tilanteen osallistumisen suhteen tänne.
Tähän mennessä 29 maata on vahvistanut osallistumisensa. Näiden maiden joukossa ovat Kypros ja Bosnia ja Hertsegovina, jotka palaavat vuoden ja kahden tauon jälkeen takaisin. Lisäksi 27 viime vuonna mukana ollutta maata on vahvistanut osallistumisensa
  • Kuva Alankomaat
  • Kuva Armenia
  • Kuva Azerbaidžan
  • Kuva Belgia
  • Kuva Bosnia ja Hertsegovina
  • Kuva Georgia
  • Irlanti
  • Kuva Islanti
  • Kuva Iso-Britannia
  • Kuva Itävalta
  • Kuva Kreikka
  • KuvaKypros
  • Kuva Latvia
  • Kuva Liettua
  • Kuva Makedonia
  • Kuva Malta
  • Kuva Montenegro
  • Kuva Norja
  • Kuva Portugali
  • Kuva Ranska
  • Kuva Ruotsi
  • Kuva Saksa
  • Kuva Suomi
  • Kuva Sveitsi
  • Kuva Tanska
  • Kuva Unkari
  • Kuva Valko-Venäjä
  • Kuva Venäjä
  • Kuva Viro
Seuraavista neljästä maasta on kuulunut positiivisia signaaleja osallistumisesta.  Nämä maat eivät kuitenkaan ole vieä toistaiseksi vahvistaneet virallisesti mukana oloaan.
  • Kuva Espanja
  • Kuva Italia
  •  Kuva Puola


  • Kuva San Marino
Iki-ihana Valentina Monetta edusti San Marinoa kolmena vuonna peräkkäin ja viimein tänä vuonna raivasi tiensä ja San Marinon ensi kertaa finaaliin. Valentina kertoi, ettei edusta San Marinoa enää neljättä kertaa.

Seuraavat neljä maat eivät taas ole hiiskuneet mitään osallistumisesta

  • Kuva Albania 
  • Kuva Moldova 
  • Kuva Slovenia
  • Kuva Ukraina

On hyvinkin mahdollista, että saamme Kyproksen ja Bosnia ja Hertsegovinan lisäksi myös muutaman muun maan takaisin.
Tällä hetkellä on neljä sellaista maata, jotka eivät osallistuneet tänä vuonna ja eivät ole vielä kommentoineet osallistumistaan ensi vuodelle.
  • Kuva Serbia osallistui viimeksi vuonna 2013 ja vetäytyi tämän vuoden viisuista taloudellisten ongelmien vuoksi. Serbia on kertonut, että se osallistuu mikäli vain saa rahoituksen kuntoon. Serbia on päättänyt osallistua monen vuoden tauon jälkeen tänä syksynä Juniori viisuihin, joten tämä antaa toivoa siitä, että saamme serbian takaisin. 
  • Kuva Bulgaria vetäytyi niin ikään viime vuoden viisuista taloudellisista syistä. Bulgarian tilanne on hyvin samankaltainen Serbian kanssa. Se osallistuu Junnuviisuihin ja on kertonut olevansa halukas palaamaan, mikäli vain rahaa löytyy.
  • Kuva Kroatia ei ole suuremmin suunnitelmistaan puhunut. Ei puolesta eikä vastaan. Joidenkin lähteiden mukaan Kroatia palaisi ja edustaja valittaisiin piakallisella Voice-kilpailulla. Kroatia vetäytyi Serbian ja Bulgarian tavoin viime vuoden kisoista taloudellisista syistä. Päätökseen vaikutti myös heikko menestys viime vuosina.
  • Kuva Marokko osallistui ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran viisuihin vuonna 1980. Osallistumisen mahdollisti Israelin poissaolo. Arabimaat kun eivät halua olla samassa kilpailussa Israelin kanssa. Vuonna 1980 Marokon osallistuvana televisioyhtiönä toimi SNRT, joka ei ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta kilpailua kohtaan. Marokko voisi kuitenkin palata mikäli EBU hyväksyy toisen Marokkolaisen tv-yhtiön 2M TV:n jäsenekseen.

Muutama maa on kertonut heidän osallistumisensa olevan vaakalaudalla.
  • Kuva Romania on kertonut, että he eivät välttämättä kykene osallistumaan ensi vuonna taloudellisten vaikeuksien takia. Euroviisut ovat kuitenkin yksi suosituimmista ohjelmista Romaniassa, joten he varmasti tekevät kaikkensa, jotta voivat olla mukana myös ensi vuonna.
  • Kuva Israelin tilanne onkin sitten hieman mutkikkaampi. Isarelin hallitus on päättänyt sulkea Israelin yleisradio IBA:n ja avata sen uudelleen uudistettuna maaliskuun lopussa. Tällä Israel yritää saada säästöjä aikaan. Israelin vetäytyminen on siis hyvinkin todennäköistä.

Israelin osallistumattomuus voisi kuitenkin avata ovia sellaisille maille, jotka ovat boikotoineet viisuja Israelin vuoksi. Aiemmin mainittu Marokko on varmasti yksi näistä maista.
  • Kuva Libanon ja Kuva Tunisia ovat ainakin aiemmin olleet jossain määrinkiinnostuneita Viisuista. Tunisia tosin 70-luvulla. Libanon taas melkein osallistui vuonna 2005, mutta vetäytyi viime hetkellä Israelin vuoksi. Tästä Libanon sai kolmen vuoden kilpailukiellon.

Muut arabimaat eivät ole koskaan osoittaneet kiinostusta viisuja kohti.
  • Algeria
  • Egypti
  • Libya
  • https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/5/53/Flag_of_Syria.svg/22px-Flag_of_Syria.svg.pngSyyria

Osa maista onkin jo sanonut, etteivät he ole mukana ensi vuonna. Tässä lista kyseisistä maista.(Viimeisin osallistuminen suluissa)
Seuraavien maiden syyt ovat pitkälti taloudellisia ja/tai heikkoon menstykseen pohjautuvia.
  • Kuva Andorra (2009)
  • Kuva Luxemburg (1993)
  • Kuva Monaco (2006)
  • Kuva Slovakia (2012)
  • Kuva Tšekki (2009)  
  •  Kuva Turkki ei myöskään tee paluuta ensi vuonna, vaikka merkkejä paluusta oli. Viimeksi Turkki osallistui 2012. Osallistumattomuuden taustalla ovat ainakin aiempina vuosina olleet Big-5:in suora pääsy finaaliin sekä 50/50 äänestys systeemi. Turkki on kokenut raatien sorsivan sitä. Myös Conchitan voitolla sekä Kristan lesbo-pusulla vuonna 2013 on ollut todennäköisesti vaikutusta. Viime vuonna Turkki järjesti ensimmäistä kertaa oman Euroviisuja vastaavan kilpailunsa, johon saivat osallistua kansat, joilla on jotain yhteistä turkkilaisen kulttuurin kanssa, esimerkiksi kieli. Tänä syksynä kilpailu kärjestetään Kazanissa, joka on osa Venäjää. Turkista on hyvää vauhtia tulossa uusi Italia, jonka paluusta huhutaan joka vuosi, mutta aina turhaan. No, onneksi sitten muutama vuosi sitten saimme Italian takaisin. Täytyy vain toivoa, ettei Turkin tauosta kehkeydy yhtä pitkä.

EBU:n sisältä ei löydy enempää maita, jotka voisivat debytoida, joten katsotaan ketkä voisivat osallistua mikäli pääsevät EBU:un:
  • https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/4/47/Flag_of_Liechtenstein.svg/22px-Flag_of_Liechtenstein.svg.pngLiechtensteinin osallistuminen olisi hyvinkin mahdollista mikäli vain päättävät liittyä EBU:n ja löytävät rahat jostain. Mitään ylitsepääsemätöntä estettä ei pitäisi olla.
  • Kuva Kazakstanin osallistuminen on taas hieman hamkalampi juttu, koska Kazakstan sijaitsee maantieteellisten rajojen ulkopuolella. Kazakstan on kuitenkin hakenut jäsenyyttä. Jäsenyyden suurin este ei kuitenkaan ole ilmeiseti ollut sijainti vaan infrastruktuuri. Azerbaidžankin nimittäin sijaitsee hieman rajojen ulkopuolella.
  • Kuva Skotlanin osallistuminen voisi olla hyvinkin mahdollista tulevaisuudessa, mikäli itsenäistyy. Ei tosin vielä ensi vuonna. Ehkä 2017 aikaisintaan.
  • Kosovo on yksi mahdollisista uusista maista mikäli kansainvälinenyhteisö tunustaa sen itsenäisyyden. Ennen tätä Kosovoa ei nähdä EBU:n täysjäsenenä.
  • Qatarista oli huhuja muutamia vuosia sitten, että se tahtoisi osallistua. Karu fakta on kuitenkin se, että Qatar on aika kaukana Euroopasta.

Kertokaa ihmeessä oma mielipiteenne osallistujamaista tai jos listasta puuttuu jotain.