Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kreikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kreikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kreikan viisu kuultavissa

http://www.getgreekmusic.gr/wp-content/uploads/2016/03/argo1.jpg
Kreikka valitsi tänä vuonna edustajakseen sisäisesti Argo nimisen yhtyeen ja eilen torstaina saimme kuulla heidän kappaleensa Utopian Land. 
Mitä pidittte? Meneekö Kreikka jälleen finaaliin?

tiistai 9. helmikuuta 2016

Argo Kreikan edustajaksi!

 Argo will represent Greece at Eurovision 2016
Kreikan yleisradioyhtiö ERT on ilmoittanut tänään, että tänä vuonna Kreikkaa Euroviisuissa edustaa Argo niminen yhtye. Argo tunnettiin ennen nimellä Europond. Yhtyeen edellisessä tuotannossa on ollut vaikutteita perinteisestä kreikkalaisesta musiikista, popista, rapista sekä hip-hopista. Kappale julkaistaan ERT:n mukaan pian.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Kreikka nähdään myös ensi keväänä Tukholmassa

Talousvaikeuksien kanssa kamppaileva Kreikka on kaikesta huolimatta jälleen löytänyt rahoituksen viisuosallistumiselle ja on näin siis mukana ensi keväänä Tukholmassa. Maassa tullaan jälleen kerran järjestämään julkinen karsinta, mutta siitä, kuka karsinnan järjestää ei ole vielä selvyyttä. Kolmena viimeisimpänä vuonna yksityinen MAD TV on järjestänyt karsinnan.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Esittelyssä: Kreikka - Maria Elena Kyriakou – One last breath

Nyt on vuoro siirtyä Kreikkaan, joka on voittanut kilpailun kerran, vuonna 2005, kun iki-ihana Helena Paparizou toi maalle ensimmäisen viisuvoiton.
Greece: Maria-Elena Kyriakou
Tänä vuonna Kreikan edustajaksi valittiin Kyproksen Larnacassa vuonna 1984 syntynyt Maria Elena Kyriakou. Musiikki on aina ollut tärkeä osa Marian elämää ja hän onkin koko ikänsä haaveillut mahdollisuudesta päästä kilpailemaan Euroviisuihin.

Vuonna 1996 hän voitti lasten laulukilpailun ollessaan vain 12-vuotias, mutta sittemmin hän kuitenkin kouluttautui toiselle alalle ja vuonna 2006 Maria suoritti kirjallisuuden ja humanististen tieteiden tutkinnon.
Greece: Maria-Elena Kyriakou
Vuonna 2014 hän kuitenkin päätti palata musiikin pariin ja kolmen lapsen äiti osallistui The Voice of Greece -kilpailun ensimmäisen tuotantokaudelleja voitti sen. Hänen tähtivalmentajanaan toimi Kreikan karsinnoistakin tuttu Despina Vandi. Voiton myötä hän sai levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa ja hänen esikoisalbuminsa Dio ageloi sti gi onkin valmisteilla parasta aikaa.
Greece: Maria-Elena Kyriakou
Viiden kappalee karsintafinaalissa Maria oli sekä katsojien että tuomarien suosikki. Hän on ollut itse säveltämässä kilpailukappalettaan One last breath, jota hän kuvailee popballadiksi ja kappaleeksi, jollaista Kreikalta ei osata odottaa Euroviisuissa.Kappaleen sävellyksessä on mukana ollut myös Efthivoulos Theocharous ja sanoituksen kappaleeseen ovat tehneet Vangelis Konstantinidis ja Evelina Tziora.
Yllättikö tämä teidät?

torstai 5. maaliskuuta 2015

Kreikan edustaja selvisi!




Kreikassa käytiin tänä iltana viiden kappaleen finaali ja voiton finaalissa vei Maria Elena Kyriakou kappaleellaan One Last Breath, joten saimme jälleen yhden balladin lisää täälle vuodelle. Finaalissa esiintyivät mm. Helena Paparizou, Freaky Fortune & RiskyKidd

Finaalin kilpailijat:
  • C:Real – Crash and Burn
  • Thomai Apergi & Legend – Jazz and Sirtaki
  • Barrice – Ela
  • Shaya – Sunshine
  • Maria-Elena Kyriakou – One Last Breath

torstai 26. helmikuuta 2015

Kreikan finaalipuntari

4. maaliskuuta käytävän Kreikan karsinnan kappaleet kuultiin tänään, kuuntelin kappaleet ja taso oli aivan huikea. Tässä puntarini kappaleista. Tätä Kreikka ei vain voi tyriä.

:kreikka: :kreikka: :kreikka: :kreikka: :kreikka:
Thomai Apergi & Legend - Jazz & Sirtaki
Barrice - Ela
Shaya Hansen - Sunshine
:kreikka: :kreikka: :kreikka: :kreikka:
Maria Elena Kyriakou - One last breath
C:Real - Crash and burn
:kreikka: :kreikka: :kreikka:
:kreikka: :kreikka:
:kreikka:
Upposiko Jazz ja Sirtaki teillekin?

Kreikan karsinnan biisit kuultavissa

Vihdoin olemme saaneet kuultavaksemme viisi kappaletta, jotka kilpailevat Kreikan finaalissa ensi keskiviikkona eli 4. maaliskuuta. Finaalin järjestää kaupallinen MAD TV yhteistyössä yleisradio NERIT:n kanssa.

Kaikki kappaleet löytyvät täältä

Thomai Apergi & Legend – “Jazz & Sirtaki”
Maria-Elena Kyriakou – “One Last Breath”
Barrice – “Ela”
C:REAL – “Crash and Burn”
Shaya – “Sunshine”

perjantai 20. helmikuuta 2015

Kreikan finalistit viimein julki

Kreikan yleisradioyhtiö NERIT ja karsinnasta vastaava yksityinen televisio MAD TV ovat julkaisseet viisi kilpailijaa, jotka kilpailevat 4. maaliskuuta käytävässä finaalissa. Kappaleet saatetaan kuulla helmikuun loppupuolella, mutta tähän mennessä vastaan tulleet aikataulun pettämiset eivät lupaa kovin hyvää.

Mukana ovat seuraavat nimet:
  • Barrice
  • C:Real
  • Elena Kyriakou
  • Shaya
  • Thomai Arpegi & Legend

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kreikka: Finaali päivä päätetty

Kreikka valitsee kappaleensa 4. maaliskuuta käytävässä finaalissa. Kreikan yleisradio NERIT järjestää finaalin yhteistyössä kaupallisen Mad tv:n kanssa. Juontajina toimivat Mairi Sinatsaki ja Doreta Papadimitriou. Kilpailijat julkaistaan mahdollisesti ensi tiistaina eli 17. helmikuuta.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Kreikan finaali maaliskuun alussa


Kreikan yleisradioyhtiö NERIT on kertonut, että se on ollut yhteydessä maan levy-yhtiöihin ja että Euroviisuedustajan valinta tapahtuu julkisella valinnalla maaliskuun alussa.
NERIT tekee todennäköisesti viime vuosien tapaan yhteistyötä MAD TV:n kanssa niin, että MAD TV järjestää karsinta finaalin.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: Luukku 5

 
Elämme nyt siis jo viidettä päivää joulukuusta. Tänään aihe tulee rapakon takaa Yhdysvalloista. Tällä päivämäärällä vuonna 1933 Yhdysvalloissa. Kieltolaki oli pantu täytäntöön vuonna 1920.Kieltolailla tarkoitetaan siis alkoholijuomien myynnin kieltävää lakia. Suomessakin tämä laki oli voimassa vuosina 1919–1932.
Yhdysvaltain kieltolain kumoamispäivän innoittamana valitsn tämänpäiväivän luukkuun kappaleen Kreikasta. Saatattekin jo arvata mistä kappaleesta on kyse, kun alkoholin kieltolaista on kyse. No, sehän on tietysti Alcohol is free eli Kreikan viisu vuosimallia 2013. kappaleen esittävät Koza Mostra ja Agathon Iakovidis. Kappale sijoittui finaalissa kuudenneksi 152 pisteellä.

torstai 4. joulukuuta 2014

NERIT hyväksyttiin EBU:n jäseneksi

EBU on tänään hyväksynyt Kreikan uuden yleisradioyhtiön NERIT:in jäsenekseen. NERIT korvasi Kreikan edellisen yleisradion ERT:n tänä vuonna, kun ERT ajettiin alas viime kesänä.
Greece: NERIT will be in Vienna
Näin ollen Kreikka on mukana ensi vuodenkin Euroviisuissa. NERIT oli jo aiemmin ilmaissut halunsa olla mukana, mikäli saa jäsenyyden. Se, kuinka NERIT valitsee Kreikan tulevan viisun on vielä epäselvää.

Kreikan kohtalo selviää pian

EBU tekee tänään tai huomenna päätöksen siitä hyväksytäänkö Kreikan uusi yleisradioyhtiö NERIT EBU:n jäseneksi. NERIT korvasi aiemmin tänä vuonna ERT:n, joka ajettiin alas kesällä 2013. Tarkotuksena oli säästää menoja.

NERIT sai tänä vuonna osallistua Euroviisuihin poikkeusluvalla. Mikäli NERIT:iä ei jostain syystä hyväksytä EBU:n jäseneksi tarkoittaneisi se sitä, että Kreikka ei voisi osallstua ensi vuoden Euroviisuihin. NERIT on jo kertonut osallsituvansa ensi vuoden kisoihin.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Muistoja, osa 2

Nyt on tuulut aika osan kaksi muistoja sarjassa, jossa muistelen ja lisataan parhaita kappaleita. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 2008 ja 2009. Ensimmäinen osa löytyy täältä.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/35/Russia_in_the_2008_Eurovision_Song_Contest.jpg
Edvin Marton, Dima Bilan ja Evgeni Plushenko
2008 Belgrad: Voitonhan tänä vuonna vei Venäjän Dima Bilan kappaleellaan Believe. Believe oli hyvä, muttei mikään maailmaa suurempi voittokappale. Sen sijaan Norjan Marian kappale Hold on be strong oli yksi suosikeistani tästä vuosikerrasta. Myös Islannin Eurobandin kappale This is my life kuuluu vuoden parhaimmistoon. Myös Armenian, Azerbaidzanin, Ukrainan ja Georgian kappaleet olivat loistavia. Nykyisin ehdottomasti vuoden parhaaksi kappaleeksi on noussut isäntämää Serbian Jelena Tomasevicin kappale Oro. Balkanballadit vaan niin vetoavat minuun.


2009 Moskova: Voitonhan Venäjältä kotiin vei Norjan Alexander Rybak kappaleellaan Fairyrale, joka onkin mielestäni vuoden paras kappale ja samalla yksi kaikkien aikojen viisuista. Toiseksi tulleen Johannan kappale Is it true? kuuluu myös suosikkeihini. Tuntuu, että tältä vuodelta on niin paljon hyviä kappaleita. Muutamia vielä mainitakseni: Kreikan Sakis Rouvaksen biisi This is our night on todella kova kappale, kuten on myös Viron Rändajad ja Turkin iki-ihana Hadisen Düm Tek Tek. Lisäksi maininnan arvoisia ovat Romania, Israel, Saksa, Albania, Suomi ja Iso-Britannia.


Seuraavassa osassa tulevat vuodet 2010 ja 2011. Niitä odotellessa voit kommentoida, mitkä kappaleet ovat vuosien 2008 ja 2009 kermaa.

torstai 4. syyskuuta 2014

Muistoja, osa 1

Joka vuodelta löytyy aivan ehdottomia suosikkeja, mutta myös inhokkeja. Tässä tulee minun suosikkkini ja inhokkini osa 1, vuosilta 2006-2007. Listaus alkaa siksi vuodesta 2006, koska ne ovat ensimmäiset Viisut, jotka olen katsonut. Jälkikäteen tosin. Sitä aiempien vuosien viisuja en ole katsonut, mutta kappaleita olen toki kuunnellut.
Ihana Helena Paparizou!
 Pakko kuitenkin mainita yksi kappale vuodelta 2005. Nimittäin Helena Paparizoun kappale My Number One, joka on yksi parhaista viisubiiseistä ikinä!

2006 Ateena: Kaikkein tärkein kappale tältä vuodelta on tietysti Lordin Hard Rock Hallelujah, mutta myös Kreikan kappaleella Everything on aina paikka sydämessäni. Ihana Anna Vissi. :) Myös Romanian Mihain Tornero oli ja on yhä edelleen kova.  Liettuan LT Unitedin We are the winners oli jotain aivan karmeaa. Norjan kappale Alvedansen on noussut nyt myöhemmin suosikkieni joukkoon.
Suosikkien joukkoon täytyy mainita myös Venäjän Dima, Kroatian Severina ja Makedonian Elena.


2007 Helsinki: Tältä vuodelta ei oikeastaan ole yhtä suosikkia ylitse muiden. Parhaimmistoon kuuluvat Espanjan D´NASH:in I Love You Mi Vida, Bulgarian Elitsa Todorovan & Stojan Jankulovin Water sekä Kreikan Sarbelin Yassou Maria. Ukrainan Vjerka Serdjutškan Dancing Lasha Tumbai oli outo sekä hämmentävä. Inhokkina Tšekin Kabát. Myös Ison-Britannian Scoochin kappale Flying the Flag (for You) kolahti silloin. Nykyään ei niinkään. Silloin en ymmärtänyt miksi tämä kyseinen kappale menestyi niin huonosti. Suosikkien joukkoon pääsevät myös Valko-Venäjän Koldun ja Serbian Marija.
Ison-Britannian Scooch, lapsuuteni suosikki.