
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Belgia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Belgia. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 17. tammikuuta 2016
Laura Tesoro voitti Belgian finaalin!

Tunnisteet:
Belgia,
ESC,
ESC16,
Euroviisut,
Euroviisut 2016,
Laura Tesoro
perjantai 29. toukokuuta 2015
Belgia: VRT vahvistaa osallistumisen vuoden 2016 viisuihin

VRT pyytää laulajia ja biisintekijöitä ottamaan yhteyttä kanavaan sähköpostilla osoitteeseen: eurosong@een.be. Myös televiso etsii tehokkaasti potentiaalisia kilpailijoita.
Tunnisteet:
Belgia,
ESC,
ESC16,
Euroviisut,
Euroviisut 2016,
Osallistujamaat,
VRT
tiistai 14. huhtikuuta 2015
Esittelyssä: Belgia - Loïc Nottet – Rhythm Inside



Ensisinglenäänkin toimivan Rhythm Inside -kappaleen Loïc on säveltänyt itse. Lisäksi hän on ollut mukana luomassa Wienin lavalla nähtävää koreografiaa, vaatetusta ja graafista ilmettä. Kappaleen on sanoittanut belgialaistunut amerikkalainen Beverly Jo Scott, joka toimi myös The Voice Belgique -kilpailun valmentajana.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Myös Belgian kappale kuultavissa!

Tšekin lisäksi tänään kappaleensa julkaisi myös Belgian Loïc Nottet. Hänen kappaleensa kantaa nimeä Rhythm inside. Ainakin minusta kappaleessa on runsaasti vaikutteita Lorden musiikista. Aivan kuin miespuolinen Lorde.
Tunnisteet:
Belgia,
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Loïc Nottet,
RTBF
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Ohjelma viimeiselle viisujenvalintaviikolle

Maanantai 9. maaliskuuta:

TVP on valinnut artistin ja kappaleen sisäisesti ja se julkaistaan nyt maanantaina.

Malta: Kappaleen uusi versio ja musiikkivideo julkaistaan, klo ??
Maltan edustaja ja kappale valittiin jo viime syksynä, mutta vasta nyt kuulemme viimeisen virallisen version kappaleesta. Kappaleen Warrior esittää Amber.

Espanja: Kappaleen video julkaistaan, klo ??
Myös Espanjan edustajan Edurnen kappale Amanicer saa musiikki videon tällä päivämäärällä.
Tiistai 10. maaliskuuta:

Belgia: Kappaleen ensiesitys, klo18-20
Belgiaa edustavan Loïc Nottetin kappale kuullaan ensi kertaa tiistaina.

Tšekki: Kappaleen ensiesitys, klo ??
Viisuihin palaavan Tšekin kappale kuullaan niin ikään tiistaina. Kappaleen Hope Never Dies esittävät
Marta Jandová & Václav Noid Bárta.
Torstai 12. maaliskuuta:

Armenia: kappaleen ensiesitys, klo 19.30
Armeniaa edustavan Genealogyn kappale Don't Deny kuullaan vihdoin pitkän panttauksen jälkeen torstaina.

Israel: kappaleen ensiesitys, klo 21.00
Israelin Nadav Guedjin kappale Golden Boy kuullaan myös torstaina.
Perjantai 13. maaliskuuta:
Itävalta: Wer singt für Österreich? - FINAALI, klo 21.15
Itävallassa edustuspaikasta kamppailee vielä 6 kappaletta:
Celina Ann – “Utopia”
Dawa – “Feel Alive”
The MakeMakes – “I Am Yours”
Folkshilfe – “Who You Are”
Johann Sebastian Bass – “Absolutio”
Zoe – “Quel filou”
Finaalia voi seurata täältä
Lauantai 14. maaliskuuta:

Ruotsin: Melodifestivalen - FINAALI, klo 21.00
Ruotsissa edustus paikasta kisaavat seuraavat 12 kappaletta:
- Samir & Viktor - Groupie
- JTR - Building it up
- Dinah Nah - Make me (La la la)
- Jon Henrik Fjällgren - Jag är fri (Manne liem frije)
- Jessica Andersson - Can’t hurt me now
- Måns Zelmerlöw - Heroes
- Linus Svenning - Forever starts today
- Isa - Don’t stop
- Magnus Carlsson - Möt mig i Gamla stan
- Eric Saade - Sting
- Mariette - Don’t stop believing
- Hasse Andersson - Guld och gröna skogar

Norjan: Norsk Melodi Grand Prix -FINAALI, klo 21.25
Myös Norjassa kisataan lauantaina finaali. Finaalissa mukana ovat seuraavat 11 kappaletta:
1. Alexandra Joner – Cinderella
2. Contrazt – Heaven
3. Erlend Bratland – Thunderstruck
4. Ira Konstantinidis – We Don’t Worry
5. Jenny Langlo – Nexdt to you
6. Karin Park – Human Beings
7. Marie Klåpbakken – Ta meg tilbake
8. Mørland & Debrah Scarlett – A Monster Like Me
9. Raylee – Louder
10. Staysman Lazz – En godt stekt pizza
11. Tor & Bettan – All over the world
Norjaa voi seurata täältä (Linkki myöhemmin)
Sunnuntai 15. maaliskuuta:

Azerbaidžan: kappaleen ensiesitys, klo ??
Azerbaidžan julkaisee sisäisesti valitun kappaleensa sunnuntaina.
Venäjä: kappaleen ensiesitys
Kuten normaalia, Venäjän edustajasta tai kappaleesta ei ole vielä tässä vaiheessa mitään tietoa. Eiköhän sekin sieltä jossain vaiheessa ilmesty.
Albania: Uuden kappaleen ensiesitys, klo ??
Albania valitsi edustajansa ja edustuskappaleensa jo joulukuussa, mutta muutama viikko sitten saimme kuulla, että maan edustaja Elhaida Dani vaihtaa kappaleensa. Uuden kappaleen nimi on I'm Alive
Maanantai 16. maaliskuuta:

San Marino: Kappaleen ensiesitys
San Marino panttaa kappalettaan viimeiseen saakka ja julkistaa sen vaasta viimeisenä mahdollisena päivänä. Kappaleen esittävät maan entiset JESC-edustajat Michele Perniola ja Anita Simoncini.
Joukkueenjohtajien kokous ja viimeinen päivämäärä kappaleiden toimittamiselle EBU:lle!!
Lauantai 21. maaliskuuta:

Montenegro: Kappaleen ensiesitys
Myös Montenegron kappaletta odotellaan vielä. Maata edustaa Knez niminen artisti ja kappaleen kynäilee itse Zeljko Joksimovic. Kappaleen nimi on Adio.
Julkistuspäivä ei vielä tiedossa
Australia: Kappaleen ensiesitys
Euroviisuissa debytoiva Australia valitsi edustajakseen sisäisesti Guy Sebastianin.
Minkä maan kappaleita odotatte eniten.
Tunnisteet:
Albania,
Armenia,
Australia,
Azerbaidžan,
Belgia,
ESC,
ESC15,
Espanja,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Israel,
Itävalta,
Malta,
Montenegro,
Norja,
Puola,
Ruotsi,
San Marino,
Tšekki,
Venäjä
maanantai 23. helmikuuta 2015
Belgian kappale kuullaan maaliskuussa

Tunnisteet:
Belgia,
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Loïc Nottet,
RTBF
maanantai 22. joulukuuta 2014
Countdown: 10 päivää


10. Roberto Bellarosa - Agathe
maanantai 3. marraskuuta 2014
Loïc Nottet edustaa Belgiaa Wienissä!
Belgiassa tänä vuonna viisuista vastaava ranskankielinen kanava RTBF on valinnut Loïc Notteten edustamaan maataan ensi kevään viisuihin Wieniiin. Hän sijoittui Belgian ranskankielisen kanavan The Voice- kykykilpailun kolmannella kaudella toiseksi. RTBF järjestää marraskuun lopussa tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan tarkemmin Loïc Notten valinnasta ja siitä kuinka kilpailukappale tullaan valitsemaan. 17-vuotias Nottet solmi vast ikään levytyssopimuksen Belgian Sony-levy-yhtiön kanssa.
Tässä muutama Loïc Notteten esittämä cover- kappale.
Tunnisteet:
Belgia,
Building Bridges,
ESC,
ESC15,
Euroviisut,
Euroviisut 2015,
Loïc Notte,
RTBF,
Wien
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)