Näytetään tekstit, joissa on tunniste Slovenia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Slovenia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Slovenian finaali kisattu

 http://img.rtvslo.si/_up/ava/ava_archive02/Content/2016/02/27/2016-02-27-081916-SLO1_part13.jpg
Sloveniassakin valittiin tänään viisuedustaja maalle. EMA 2016 -kilpailun voitti ManuElla kappaleellaan Blue and Red. Superfinaalissa hän sai vastaansa Raivenin kappaleella Crno bel.

Mitä pidätte ManuEllan kappaleesta?
 /Kappale ei nyt tahdo linkittyä tänne, mutta täältä sen kuulee.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Slovenia on mukana ensi vuonnakin

Slovenian televisioyhtiö RTVSLO on kertonut, että se on mukana myös ensi vuonna. Lopullisen päätöksen RTVSLO tekee kuun lopussa.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Esittelyssä: Slovenia - Maraaya – Here for you

Slovenia on osallistunut Euroviisuihin 20 kertaa vuodesta 1993 lähtien. Maan paras sijoitus on kaksi kertaa saavutettu seitsemäs sija. Vuonna 1995 Darja Švajger saavutti tämän kappaleella Prisluhni mi ja Nuša Derenda vuonna 2001 saavutti saman sijan kappaleella Energy.
 http://www.eurovision.tv/save-files/resizes/a9/3c/3e/5e/e0/c9/61/3c/a2/40/dd/01/e7/98/f3/af/maraaya_esc_4_-_photo_by_tibor_golob.jpg
Tänä vuonna Sloveniaa edustaa duo, joka kantaa nimeä Maraaya. Duo koostuu avioparista  Marjetka ja Aleš ”Raay” Vovk. Duon nimi tulee näiden kahden pikkupojan vanhempien nimien yhditelmästä. Parilla on paljon kokemusta musiikintekemisestä, mutta vasta viime vuonna he alkoivat tehdä sitä yhdessä. Heidän ensisinkkunsa Lovin’ me menestyi Slovenian lisäksi Belgiassa, Saksassa ja Italiassa.
http://www.eurovision.tv/save-files/resizes/15/a1/f7/fa/40/ed/77/96/92/2d/7f/25/62/a0/cb/23/maraaya_esc_13_-_photo_by_ziga_culiberg.jpg
Marjetka on saanut koulutuksensa Ljubljanan musiikkiakatemiasta ja toimii nykyisin laulunopettajana työpajoissa. Tuottajana työskentelevä Raay on Slovenian yksi viime vuosien soitetuin säveltäjä radiosoiton perusteella. Hän vastasi myös Slovenian viime vuoden kappaleen Round and round sävellyksestä sekä Slovenian viime vuoden junioriviisun Nisi sam sävellyksestä.

Lavaesiintymisessä huomio saattaa kiinnittyä usein siihen, että he esiintyvät aina kuulokkeet päässä. Tämä johtuu siitä, että Marjetka haluaa saavuttaa saman tunnetilan, mikä hänellä on studiossakin.
http://www.eurovision.tv/save-files/resizes/6f/a8/a0/f9/d8/38/17/a8/e0/d2/b3/fa/26/a7/b3/e2/maraaya_esc_10_-_photo_by_tibor_golob.jpg
Kilpailukappaleen Here for you sävellyksestä vastaa Maraaya itse, mutta sanoituksessa Raayn apuna on ollut viime vuoden Itävallan voittoviisunkin kynäillyt Charlie Masonin.

Slovenia selvisi pitkästä aikaa viime vuonna finaaliin Raayn tekemällä kappaleella. Tänä vuonna Maraaya lähtee tavoittelemaan finaalipaikkaa toisen semifinaalin toiseksi viimeiseltä eli 16:sta esiintymispaikalta.
Miten teihin kolahtaa Slovenian kappale?

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Slovenian finaali kisattu

Slovenia: Maraaya wins EMA 2015 with “Here For You”




Sloenian Euroviisufinaali kisattiin tänä iltana ja voittajaksi selvisi Maraaya kappaleellaan Here for you. Mukana finaalissa oli 8 kappaletta, joista 2 tuomaristo valitsi superfinaaliin. Maraaya kanssa superfinaaliin pääsi Rudi Buchar feat. Figoni. 

Superfinaalissa katsojat valitsivst voittajan:
EMA2015_superfinal_results
Tässä vielä Maraayan kappale:

perjantai 27. helmikuuta 2015

Ohjelma viisuiselle viikonlopulle

Tämä viikonloppu on jälleen kerran täynnä kansallisisa karsintoja ja tänä viikonloppuna onkin erityisen paljon finaaleja, kun viidessä maassa kisataan finaali, Suomi mukaan lukien.
Perjantai:

Irlanti: Late Late Show - Eurosong, FINAALI, klo 23.35
Irlannin karsinta koostuu tänäkin vuonna vain finaalista, jossa kilpailee viisi kappaletta: 
Aivan näillä hetkillä alkavaa Irlantia voi seurata täältä


Uuden Musiikin Kilpailu UMK 2015 Juries Finland Eurovision 2015


Lähetystä voi katsoa Tv2:sta tai Areenasta, josta se löytyy myös jälkikäteen


Moldova: O Melodie Pentru Europa, FINAALI, klo 19.45
Moldovan semifinaalit käytiin tällä viikolla ja finaali käydään nyt lauantaina. Mukana on 16 kappaletta:
  • Eduard Romanyuta - I Want Your Love
  • Marcel Roșca - Feelings Will Never Leave
  • Mihaela Andrei - About Love
  • Glam Girls - Magia
  • Diana Brescan - Up and Down
  • Serj Kuzenkoff - Danu năzdrăvanu
  • SunStroke Project & Michael Ra - Day After Day
  • Irina Kitoroagă - I'm Gonna Get You
  • Valeria Pașa - I Can Change All My Life
  • Stela Boțan - Save Me
  • Doinița Gherman - Inimă fierbinte
  • Dana Markitan - Love Me
  • Doredos - Maricica
  • Julia Sandu - Fire
  • Lidia Isac - I Can't Breathe
  • Miss M - Lonely Stranger
Moldovaa voi seurata täältä.

DAL_2014_LOGO_RGB
Unkari: A Dal, FINAALI, klo 21.25
Unkarin viisukarsinta, A dal, huipentuu lauantaina käytävään finaaliin, jossa 8 kappaletta kilpailee voitosta:
  • Zoltán Mujahid – Beside you
  • Spoon – Keep marching on
  • Ádám Szabó – Give me your love
  • Boglárka Csemer – Boggie – Wars for nothing
  • Ív – Fire
  • Kati Wolf – Ne engedj el
  • Passed – Mesmerize
  • Bálint Gájer – That's how it goes 
Unkaria pääset seuraamaan täältä


Slovenia: EMA, FINAALI, klo 21.00
Sloveniassakin valitaan tänä viikonloppuna edustaja kahdeskasta ehdokkaasta, jotka ovat:
  • Alya & Neno Belan – Misunderstandings
  • Tim Kores – Once too many times
  • Jana Šušteršič – Glas srca
  • I.C.E. – Vse mogoče
  • Clemens – Mava to
  • Maraaya – Here for you
  • Rudi Bučar & Figoni – Šaltinka
  • Martina Majerle – Alive
Slovenian karsintaan pääset täältä 


Ruotsi: Melodifestivalen, semifinaali 4, klo 21.00
Melodifestivalenin viimeinen semifinaali käydään tänä viikonloppuna ja kaksi kappaletta etenee suoraan finaaliin ja kaksi Andraan.
  • s
Kilpailua voi seurata Yle Fem kanavalta tai svtplaysta.

Sunnuntai:
 
Espanja: Kappaleen ensiesitys, klo 12.00
Espanjan kappale Amanecer kuullaan ensimmäistä kertaa. Kappaleen esittä Edurne.
Julkistusta voi seurata täältä

Mitä odotatte eniten viikonlopun viisukarsinnoilta? Minä odotan tietysti UMK:ta, ehkä hieman pelonsekaisin tuntein, mutta kuitenkin. Myös Espanjan kappaletta kohtaan odotukset ovat kovat.

torstai 26. helmikuuta 2015

Slovenian karsinnan kappaleet kuultavissa

Lauantaina käytävän Slovenian karsinnan, EMA:n, kahdeksan kappaletta ovat ollee muutaman päivän jo kuultavissa, mutta tässä ne ovat vieä kerran esiintymisjärjestyksessään.

1. Alya & Neno Belan – Misunderstandings
2. Tim Kores – Once too many times
3. Jana Šušteršič – Glas srca
4. I.C.E. – Vse mogoče
5. Clemens – Mava to
6. Maraaya – Here for you
7. Rudi Bučar & Figoni – Šaltinka
8. Martina Majerle – Alive

Kappaleet löÿtyvät täältä.

Ja laitetaan tähän perään vielä heti puntariakin näistä kappaleista:
:slovenia: :slovenia: :slovenia: :slovenia: :slovenia:
:slovenia: :slovenia: :slovenia: :slovenia:
Martina Majerle – Alive
Clemens – Mava to
Rudi Bučar & Figoni – Šaltinka
Jana Šušteršič – Glas srca
Maraaya – Here for you
Alya & Neno Belan – Misunderstandings
:slovenia: :slovenia: :slovenia:
I.C.E. – Vse mogoče
Tim Kores – Once too many times
:slovenia: :slovenia:
:slovenia:

torstai 15. tammikuuta 2015

Slovenian karsinnan kilpailijat julkistettu


Slovenian yleisradioyhtiö RTVSLO julkisti tänään kahdeksan artistia, jotka kilpailevat EMA karsintakilpailun voitosta ja paikasta päästä edustamaan Sloveniaa ensi kevään Euroviisuihin.

Seuraavat artistit ovat mukana:
  1. Alya & Neno Belan
  2. Clemens
  3. I.C.E.
  4. Jana Šušteršič
  5. Maraaya
  6. Martina Majerle
  7. Rudi Bučar
  8. Tim Kores-Kori
Viisufaneille tutuin nimi lienee Martina Majerle, joka edusti Quartissimon kanssa Sloveniaa vuonna 2009 ja on toiminut myös taustalaulajana useina vuosina.

Kappaleet tullaan kuitenkin julkaisemaan vasta myöhemmin. Finaali käydään 28. helmikuuta Ljublijanassa.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Slovenian finaali 28. helmikuuta

 


Slovenian tv-yhtiö RTVSLO on kertonut, että sen kansallinen finaali eli EMA2015-kilpailu käydään 28. helmikuuta. Finaalissa kilpailee 12 kappaletta, joista puolet on valitaan sisäisesti ja puolet valitaan lähetetyistä demoista. RTVSLO vastaanotti 154 kappaletta. Kappaleet julkaistaan tammikuun puolivälissä.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: Luukku 23

Tänään toiseksi viimeisessä luukussa jatketaan hieman samalla teemalla kuin eilenkin, sillä tänään vuonna 1990 Sloveniassa pidettiin kansanäänestys Jugoslaviasta itsenäistymiseksi. Väestöstä 88% kannatti itsenäistymistä ja julistautui itsenäiseksi Jugoslaviasta 25. kesäkuuta 1991. Kansainvälisesti maa tunnustettiin tammikuussa 1992.
Valitsin luukkuun mielestäni yhden Slovenian parhaista kappaleista. Kappale löytyy vuodelta 2009 ja sen esittävät Quartissimo ja Martina. Kappale kantaa nimeä Love symphony. Se kuitenkin valitettavasti karsiutui finaalista ollen semifinaalinsa 16. 14 pisteellä.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Slovenian karsinnan säänöt julkaistu


Slovenian televisioyhtiö RTVSLO on kertonut, että ensi vuonna Slovenian Euroviisukarsinnan EMA:n säännöt muuttuvat hieman. Finaalissa kilpailee 12 esitystä, joista 6 tulee avoimenhaun kautta ja loput 6 kilpailijaa RTVSLO kutsuu mukaan.

Slovenialaiset artistit voivat lähettää kilpailukappaleitaan tästäpäivästä 21. joulukuuta saakka. Finaalissa esiintyy siis 12 kilpailijaa, joista tuomarit valitsevat 2 kilpalijaa superfinaaliin, jossa kaikki valta on puhelinäänestäjillä, jotka siis päättävät, kuka edustaa Sloveniaa ensi keväänä Wienissä.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Voitto olisi kuulunut Kyprokselle

Äänestys on nyt sulkeutunut ja teidän mielestänne voitto olisi siis  kuulunut Kyproksen Sophialle ja kakkostila Maltan upea ääniselle Federicalle ja kolmas sija Bulgarialle. Kuten jo lupasin, tämän äänestyksen voittaja tulee olemaan ensimmäinen kappale viikonkappale-sarjassani.
1. Kypros: Sophia Patsalides - "I pio omorfi mera"  (42%)
2. Malta: Federica Falzon - "Diamonds" (31%)
3. Bulgaria: Krisia, Hasan & Ibrahim - "Planet of the Children" (26%)
4. Valko-Venäjä: Nadezhda Mistakova - "Sokol" (21%)
5. San Marino: The Peppermints - "Breaking My Heart" (15%)
6. Alankomaat: Julia - "Around" (10%)
6. Armenia: Betty - "People of the Sun" (10%)
6. Italia: Vincenzo Cantiello - "Tu primo grande amore" (10%)
6. Montenegro: Maša Vujadinović & Lejla Vulić - "Budi dijete na jedan dan" (10%)
6. Slovenia: Ula Ložar - "Nisi sam" (10%)
6. Venäjä: Alisa Kozhikina - "Dreamer" (10%)
12. Ruotsi: Julia Kedhammer - "Du är inte ensam" (5%)
13. Georgia: Lizi Pop - "Happy Day" (0%)
13. Kroatia: Josie - "Game over" (0%)
13. Serbia: Emilija Đonin "Svet u mojim očima" (0%)
13. Ukraina: Sympho-Nick - "Pryyde vesna" (0%)

JESC finaalin satoa



Tämän vuoden Junnnuviisujen finaalin esitykset on nyt arviotu ja tässä on lopputulema. Italia siis voitti nämä kisat ja Bulgaria oli toinen ja kärkikolmikon täydensi vielä Armenia.
Yleisarviona voisin sanoa, että kisat olivat todella onnistuneet ja, että näistä kisoista alkaa Junioriviisujen uusi nousu muutaman vuoden osallistuja kadon jälkeen. Uskallankin veikata, että ensi vuonna näemme osallistuja ennätyksen.
Kappaleet siintymisjärjestyksessä arvioituna.
  1. Valko-Venäjä - Nadezhda Mistakova - "Sokol"(Сокол) -Todella toimiva esitys ja upea kappale. Hyvä aloitus. 9/10 
  2. Bulgaria - Krisia, Hasan & Ibrahim - "Planet of the Children" -Mahtiponitinen kappale ja yksi kisan parhaista balladeista. Lisäksi todella taidokkaasti soittavat pianistit. 9/10 
  3. San Marino - The Peppermints - "Breaking My Heart" -Live-esitys olisi voinut olla parempi, mutta silti se ei hirveän paljon tätä kappaletta huononna. En ymmärrä, miksi mä tykkään tästä. 9/10
  4. Kroatia - Josie - "Game over" -Todella karmean kuuloinen livelaulu ei ainakaan paranna tätä kehnon kuuloista kappaletta. 2/10
  5. Kypros - Sophia Patsalides - "I pio omorfi mera" (Η πιο όμορφη μέρα) -Selkeästi paras up-tempo kappale. Tälle olisin suonut voiton kaikkein mieluiten. Muutaman vuoden päästä sitten aikuisten viisuihin. 10/10
  6. Georgia - Lizi Pop - "Happy Day" -Ihan toimiva live, mutta kappale ei itsessään kolahda mitenkään erityisesti. 6/10
  7. Ruotsi - Julia Kedhammer - "Du är inte ensam" -Periaatteessa ihan toimiva, mutta loppujen lopuksi aika rasittava kappale. 4/10
  8. Ukraina - Sympho-Nick - "Pryyde vesna"(Прийде весна) -Muistuttaa Ukrainan vuoden 2013 kappaletta, mutta tästä ei saa kuitenkaan minkäänlaista otetta vaan vaikutelma jää hieman sekavahkoksi. 6/10  
  9. Slovenia - Ula Ložar - "Nisi sam" (Your Light) -Pidin tästä enemmän nyt live-versiona, kuin studioversiosta. Tuntui kuin kappale olisi herännyt eloon. 8/10 
  10. Montenegro - Maša Vujadinović & Lejla Vulić - "Budi dijete na jedan dan" (Буди дијете на један дан) -Live esitys jäi ehkä hieman valjuksi eikä livelaulukaan ollut aivan täydellistä. Lavalla olisi voinut olla tyttöjen lisäksi jotakin muuta. Hieman kuin videossa. 5/10
  11. Italia - Vincenzo Cantiello - "Tu primo grande amore"- Hyvää livelaulantaa, mutta kappaleesta puuttuu edelleen se jokin asia, joka toisi sen uudelle tasolle 7/10
  12. Armenia - Betty - "People of the Sun" -Esitys oli hyvä ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun en pitänyt kappaletta ärsyttävänä. Laulaja tuntui olevantäysillä mukana kappaleessa koko ajan. 5/10
  13. Venäjä - Alisa Kozhikina - "Dreamer" -Kaunis ääni ja kaunis kappale, mutta ei yhtään sen enemmän. 5/10
  14. Serbia - Emilija Đonin "Svet u mojim očima" (Свет у мојим очима) -Kaunis balladi tämäkin ja selkeästi parempi kuin Venäjän edellinen. Ehkäpä piano lavalla toi tähän sitä jotain, mikä Venäjältä puuttui. 8/10
  15. Malta - Federica Falzon - "Diamonds" -Siis tämä äänihän on aivan jotain uskomatonta. Todella mahtipontinen kappale.  10/10
  16. Alankomaat - Julia - "Around"-Vahva kappale ja hyvä lopetus illalle. Ei kuitenkaan enää iske niin kuin ensi kuulemalta. 8/10
Ensi reaktioni kappaleista löytyvät täältä.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Italia on voittanut Juniori Euroviisut!!

Congratulations! Vincenzo Cantiello wins Junior Eurovision 2014
Hetki sitten päättyneen Juniori Eurovision laulukilpailun on voittanu, ehkä hieman yllättäen, Italia. Italia debytoi kilpailussa tänä vuonna ja heidän edustajansa Vincenzo Cantiello voitti kilpailun kappaleellaan Tu primo grande amore,  joka sai 159 pistettä. Ennen kilpailua ennakkosuosikkeihin lukeutuivat Bulgaria, Valko-Venäjä, Kypros, Ukraina ja isäntämaa Malta. Italia kuitenkin tuli ja voitti kisan hieman yllättäen. Kisassa oli mukana 16 maata, mikä on eniten sitten vuoden 2007.

Tässä vielä täydelliset tulokset:
  1. Italia – Vincenzo Cantiello – Tu primo grande amore – 159 pistettä
  2. Bulgaria – Krisia, Hasan & Ibrahim – Planet of the Children – 147 pistettä
  3. Armenia – Betty – People of the Sun – 146 pistettä
  4. Malta – Federica Falzon – Diamonds – 116 pistettä
  5. Venäjä – Alisa Kozhikina – Dreamer – 96 pistettä
  6. Ukraina – Sympho-Nick – Pryyde Vesna – 74 pistettä
  7. Valko-Venäjä – Nadezhda Misyakova – Sokal – 71 pistettä
  8. Alankomaat – Julia – Around – 70 pistettä
  9. Kypros – Sophia Patsalides – I pio omorfi mera – 69 pistettä
  10. Serbia – Emilija Djonin – Svet u mojim očima – 61 pistettä
  11. Georgia – Lizi Pop – Happy Day – 54 pistettä
  12. Slovenia – Ula Ložar – Nisi Sam (Your Light) – 29 pistettä
  13. Ruotsi – Julia Kedhammar – Du är inte ensam – 28 pistettä
  14. Montenegro – Maša Vujadinović & Lejla Vulić – Budi dijete na jedan dan – 24 pistettä
  15. San Marino – The Peppermints – Breaking My Heart – 21 pistettä
  16. Kroatia – Josie – Game Over – 13 pistettä
 Italialla on nyt mahdollisuus järjestää ensi vuoden kisat. Se järjestääkö Italia kisat ensi vuonna selvinnee lähiaikoina.
Toivotaan tietysti, että ensi vuonna näemme mukana yhä enemmän maita mukana sekä tietysti Suomen debytoimassa Juniori viisuihin.

Omia tuntemuksiani finaalista on luvassa myöhemmin. Todennäköisesti huomenna.

Muistakaa myös äänestää  omaa suosikkianne blogini äänestyksessä, joka löytyy blogin oikean sivupalkin yläteunasta.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

JESC kappaleet kuunneltu ja arvioitu

 Nyt on aika avioida ja arvostella tämän vuotiset Juniori viisujen kappaleet. Muutaman kerran olen suurimman osan kappaleista kuullut. Junnuviisut käydään siis 15. marraskuuta Maltalla. Suomen aikaa kilpailu alkaa kello 20:00. Kappaleiden esikatseluvideot voi kuunnella täältä.

Kuva Alankomaat: Julia - "Around"
Oikein kiva dancebiisi tarttuvalla kertosäkeellä. Taatusti hyvät mahdollisuudet pärjätä. 9/10
Kuva Armenia: Betty - "People of the Sun"
Todella rasittava kappale, mutta hyvällä lavashowlla tästä voidaan saada toimiva. Ensiksi täytyy vaihtaa esiintymisasut. 2/10
Kuva Bulgaria: Krisia, Hasan & Ibrahim - "Planet of the Children"
Todella kaunis kappale ja Krisia laulaa hyvin. Bulgaria palaa näihin karkeloihin oikein tosissaan. 8/10
Kuva Georgia: Lizi Pop - "Happy Day"
Jää loppupelissä aika valjuksi vaikkakin kuoro-osuudet tuovat mukavaa lisää tähän kappaleeseen. Aika keskinkertainen 4/10
Kuva Italia: Vincenzo Cantiello - "Tu primo grande amore"
Italian kieli on aina plussaa eikä kappaleessakaan mitään valittamista ole, mutta jotain siitä jää vielä uupumaan. 7/10
Kuva Kroatia: Josie - "Game over"
Aika keskin kertainen kappale, jota ei enää muista kuuntelun jälkeen. Sijoitus todennäköisesti loppupäässä. 4/10
Kuva Kypros: Sophia Patsalides - "I pio omorfi mera" (Η πιο όμορφη μέρα)
Suosikkini tänä vuonna. Tarttuva ja menevä kappale. Todella ammattitaitoisen kuuloinen kappale. Lukeutuu voittaja suosikkeihin. Tulevaisuudessa sitten aikuisten viisuihin kiitos! 10/10
Kuva Malta: Federica Falzon - "Diamonds"
Isäntämaa Maltakin lukeutuu yhdeksi ennakkosuosikeista. Tämä on todella hämmentävä kappale. Nimittäin hyvällä tavalla. Kuinka noin nuorella voi olla noin mahtava ääni!? 9,5/10
Kuva Montenegro: Maša Vujadinović & Lejla Vulić - "Budi dijete na jedan dan" (Буди дијете на један дан)
Edellisen kappaleen tapaan tämäkin hämmentää, mutta ehkä ei aivan yhtä hyvällä tavalla. Sekava kappale ja vielä sekavampi musiikkivideo. Hieman ehkä vanhahtavan kuuloinen kappale, mutta jollain tavalla myös pidän tästä. 6/10
Kuva Ruotsi: Julia Kedhammer - "Du är inte ensam"
Perus ruotsalainen pop-kappale ja modulaatio lopussa. Tällä kertaa ei iske ei. Hieman kuluneen kuuloinen mielestäni. 3/10
Kuva San Marino: The Peppermints - "Breaking My Heart"
Yksi suosikeistani. Tykkään kertsistä ja italian kielestä, ja siitä kuinka laulajien äänet sopivat yhteen. Kovin hyvää tulosta en tälle valitettavasti ennustaisi. 8,5/10
Kuva Serbia: Emilija Đonin "Svet u mojim očima" (Свет у мојим очима)
Vahva ääni ja tulkinta hyvästä kappaleesta. Eipä tässä muuta. 8/10
Kuva Slovenia: Ula Ložar - "Nisi sam" (Your Light)
Tämä kuuluu siihen ihan kiva kastiin. Jos verrataan edelliseen eli Serbiaan, joka on saman tyyppinen kappale, niin jäähän tämä aikalailla jalkoihin. 7/10
Kuva Ukraina: Sympho-Nick - "Pryyde vesna"(Прийде весна)
Tästä tulee mieleen Gravity (Ukr. 2013), mutta tämä ei kuitenkaan sytytä samalla tavalla ja tästä ei oikein saa otetta. 5/10
Kuva Valko-Venäjä: Nadezhda Mistakova - "Sokol"(Сокол)
Upea kappale. Yksi parhaista. Upea kertosäe. 9/10
Kuva Venäjä: Alisa Kozhikina - "Dreamer"
Ihan kaunis kappale ja ääni, mutta videon teossa olisi voinut onnistua paremmin.6/10


Ja sitten kappaleet vielä oikeaan järjestykseen eli tässä on JESC14- puntarini:
  1. Kuva Kypros: Sophia Patsalides - "I pio omorfi mera" (Η πιο όμορφη μέρα) 10/10
  2. Kuva Malta: Federica Falzon - "Diamonds"  9,5/10
  3. Kuva Valko-Venäjä: Nadezhda Mistakova - "Sokol"(Сокол) 9/10
  4. Kuva Alankomaat: Julia - "Around" 9/10
  5. Kuva San Marino: The Peppermints - "Breaking My Heart" 8,5/10
  6. Kuva Bulgaria: Krisia, Hasan & Ibrahim - "Planet of the Children" 8/10
  7. Kuva Serbia: Emilija Đonin "Svet u mojim očima" (Свет у мојим очима)  8/10
  8. Kuva Italia: Vincenzo Cantiello - "Tu primo grande amore" 7/10
  9. Kuva Slovenia: Ula Ložar - "Nisi sam" (Your Light) 7/10
  10. Kuva Montenegro: Maša Vujadinović & Lejla Vulić - "Budi dijete na jedan dan" (Буди дијете на један дан)  6/10
  11. Kuva Venäjä: Alisa Kozhikina - "Dreamer"  6/10
  12. Kuva Ukraina: Sympho-Nick - "Pryyde vesna"(Прийде весна) 5/10
  13. Kuva Kroatia: Josie - "Game over"  4/10
  14. Kuva Georgia: Lizi Pop - "Happy Day" 4/10
  15. Kuva Ruotsi: Julia Kedhammer - "Du är inte ensam"  3/10
  16. Kuva Armenia: Betty - "People of the Sun"  2/10
Kommentoi ja kerro omat suosikkisi!