Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helena Paprizou. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helena Paprizou. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 paketissa! Mitä jäi käteen?

Eurovision.tv on listannut 12 ikonista hetkeä näin vuoden ollessa lopuillaa. Nyt onkin syytä pysähtyä hetkeksi ja muistella, mitä kaikkea tähän vuoteen onkaan mahtunut. Eurovision.tv innoittamana ajattelin tehdä oman listani vuoden top12-hetkistä, mutta en millään pystynyt valtsemaan, mitkä ja missä järjestyksessä ne olisivat, joten tässä nyt vain on hetkiä.

Mieleenpainuneita hetkiä, tapahtumia ja asioita viisuvuodelta 2014:
San Marinon euroviisuhistorian ensimmäinen finaalipaikka. Hyppäsin varmasti monta metriä  ilmaan sohvalta, kun kirjekuoresta paljastui San Marinon lippu. Meinasin huutaa täyttä kurkkua, mutta pystyin hillitsemään itseni, sillä kaikki muut olivat jo nukkumassa. Olin silloin niin onnellinen San Marinon ja Valentinan puolesta. Hetki, joka jäi päällimmäisenä mieleen tältä vuodelta. Vieläkin kylmiäväreitä.
Montenegron ensimmäinen finaalipaikka sykähdytti niin ikään tänä vuonna.
Alankomaiden upea live-esitys ja huikea menestys jäivät hyvin mieleen. Jatkuuko sama Wienissä?
Itävallan voitto. No eihän tätä voinut olla huomioimatta listauksessa. Conchitan ja Itävallan voitto oli aivan sensaatiomainen, vaikka kappale ei aivan ykkössuosikkini ollut. Voitto kuitenkin oli ansaittu ja meni oikeaan osoitteeseen.
Puolan paluu ja kappaleen valinta. Ensin Cleon ja Donatanin kappale nousee superhitiksi ympäri Puolaa ja maailmaa. Ensin duo tyrmää täysin osallistumisen, mutta myöhemmin Puolan tv-yhtiö tapasi duon  ja lopulta näimme My Slovanien Kööpenhaminan viisufinaalissa.

Softenginen upea menestya viisuissa. Paras sijoitus viisuissa sitten Lordin. Valinta oli hyvä, vaikka olin todella pettynyt finaalin jälkeen, kun Softengine valittiin Mikko Pohjolan sijasta. Vasta viisujen jälkeen kunnolla ymmärsin, kuinka hyvä valinta tämä oli ja löysin uuden suosikki bändini.
http://b.i.levykauppax.fi/cover/big/4/40/409370.jpg?cd
We Created The World niminen Softenginen debyyttialbumi  ilmestyi syksyllä ja voi, että se on hyvä. Ehdottomasti vuoden paras levy!
Kakkujen vuosi. Vuotta voitaneen nimittää kakkujen vuodeksi, sillä mukana oli peräti kaksi kappaletta, joiden nimestä löytyi kakku. Valko-Venäjän Cheescake ja Latvian Cake To Bake.
Espanjan huippu tasokas ja jännittävä karsinta, jonka lopulta voitti Ruth Lorenzo. Ja Espanjan upea live-esitys finaalissa.
Albanian hervoton ja kummallinen esikatselu video. Ei lisättävää tähän.
Viron finaalin vääryys, jossa Tanja voitti aivan muovisella kappaleellaan Sandra Nurmsalun upen Kui Tuuled Pöörduvad.
Upeat semifinaalit ja finaali. Ei mitään valittamista. Hyvä Tanksa ja DR.
Belgian karmiva esitys, jossa karmiva äiti-hahmo hiippaili taustalla.
Venäjän myöhästyminen kappaletta valitessa ja siitä noussut pienoinen poru, sekä kappaleen sanat, mikäli niitä tahtoi tulkita tietyllä tavalla tässä poliittisessa tilanteessa.
Helena Paparizoun osallistuminen Melodifestivalenille oli kuin unelmien täyttymys. Ja kappalekin oli vielä oikein upea! Survivor! Muutenkin Melodifestivalen oli jälleen kerran onnistunut kokonaisuus.

Tšekin marraskuinen ilmoitus palata viisulavoille, vaikka oli jo aiemmin kieltäytynyt. En ollut ensin uskoa silmiäni, kun luin uutisen. Tervetuloa takaisin.
Junnuviisujen herääminen jälleen henkiin, kun mukana oli 16 maata, mikä on neljä enemmän kuin edellisenä vuonna ja eniten sitten vuoden 2007. Mukana oli neljä palaavaa maata ja kolme uutta maata. Myös JESC:n tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä tällä hetkellä useat maat ovat kertoneet kiinnostuksesta debytoida tai palata. Ehkäpä Suomenkin vuoro on ensi vuonna.
Skotlannin jännittävä kansanäänestys itsenäisyydestä. Mikäli he olisivat itsenäistyneet olisimme saaneet uuden jäsenen Euroviisuperheeseen. Nyt näin ei kuitenkaan ainakaan vähään aikaan tule tapahtumaan.
Blogin avaaminen syyskuussa oli selkeästi hyvä päätös. Tästä on hyvä jatkaa uuten vuoteen ja uusiin viisuuihin. Kommentoikaa alle mitkä olivat teidän mieleenpainuneimpia hetkiänne tältä vuodelta.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA JOKAISELLE!!

Countdown: 1 päivä

Vuoden viimeinen päivä ja aika paljastaa tämän vuoden paras entisen viisuartistin uusi kappale.
Voiton vie...

Helena Paparizou kappaleellaan Survivor. Helena toi Kreikkaan maan ensimmäisen viisuvoiton vuonna 2005 ja oli myös edustamassa Kreikkaa vuonna 2001 osana Antique yhtyettä. Tänä vuonna Helena osallistui Ruotsi viisukarsintaan eli Melodifestivalenille ja sijoittui neljänneksi.
Kokonais tilanne:
1. Helena Paparizou - Survivor
2. Alexander Rybak - What I Long For
3. Softengine - The Sirens
4. Tooji - Packin' Guns
5. Roman Lob - All That Matters
6. Anna Rossinelli - Shine In The Light
7. Eric Saade – Take A Ride (Put Em‘ In The Air)
8. Sergej Ćetković – Zar Je Kraj
9. The Common Linnets – Give Me A Reason
10. Roberto Bellarosa – Agathe

Mikä olisi teidän top10 listanne kuluneen vuoden vanhojen viisutähtien uusistabiiseistä. Kommentoi alle.

torstai 4. syyskuuta 2014

Muistoja, osa 1

Joka vuodelta löytyy aivan ehdottomia suosikkeja, mutta myös inhokkeja. Tässä tulee minun suosikkkini ja inhokkini osa 1, vuosilta 2006-2007. Listaus alkaa siksi vuodesta 2006, koska ne ovat ensimmäiset Viisut, jotka olen katsonut. Jälkikäteen tosin. Sitä aiempien vuosien viisuja en ole katsonut, mutta kappaleita olen toki kuunnellut.
Ihana Helena Paparizou!
 Pakko kuitenkin mainita yksi kappale vuodelta 2005. Nimittäin Helena Paparizoun kappale My Number One, joka on yksi parhaista viisubiiseistä ikinä!

2006 Ateena: Kaikkein tärkein kappale tältä vuodelta on tietysti Lordin Hard Rock Hallelujah, mutta myös Kreikan kappaleella Everything on aina paikka sydämessäni. Ihana Anna Vissi. :) Myös Romanian Mihain Tornero oli ja on yhä edelleen kova.  Liettuan LT Unitedin We are the winners oli jotain aivan karmeaa. Norjan kappale Alvedansen on noussut nyt myöhemmin suosikkieni joukkoon.
Suosikkien joukkoon täytyy mainita myös Venäjän Dima, Kroatian Severina ja Makedonian Elena.


2007 Helsinki: Tältä vuodelta ei oikeastaan ole yhtä suosikkia ylitse muiden. Parhaimmistoon kuuluvat Espanjan D´NASH:in I Love You Mi Vida, Bulgarian Elitsa Todorovan & Stojan Jankulovin Water sekä Kreikan Sarbelin Yassou Maria. Ukrainan Vjerka Serdjutškan Dancing Lasha Tumbai oli outo sekä hämmentävä. Inhokkina Tšekin Kabát. Myös Ison-Britannian Scoochin kappale Flying the Flag (for You) kolahti silloin. Nykyään ei niinkään. Silloin en ymmärtänyt miksi tämä kyseinen kappale menestyi niin huonosti. Suosikkien joukkoon pääsevät myös Valko-Venäjän Koldun ja Serbian Marija.
Ison-Britannian Scooch, lapsuuteni suosikki.