San Marino on yksi uusimmista viisumaista ja onkin ennen tätä vuotta osallistunut vain viidesti. Ensimmäisen kerran San Marino oli mukana vuonna 2008, tämän jälkeen se piti kaksi väli vuotta ja palasi. San Marinon edustaja saattaa tulla monille yllätyksenä, sillä maata ei edustakaan iki-ihana Valentina Monetta, joka edusti maataan kolme edellista vuotta. Viime vuonna Valentina toi San Marinolle sen parhaan sijoituksen pääsemällä ensi kertaa finaaliin ja sijoittumalla siellä 25:ksi.
Valentinan sijaan pikkuista San Marinoa edustaa tänä vuonna duo: Michele Perniola & Anita Simoncini. San Marinon edustajat julkistettiin jo viime marraskuussa, mutta kappale itsessään kuultiin vasta maaliskuun puolessa välissä. Michele ja Anita ovat molemmat tällä hetkellä vasta 16-vuotiaita, mikä tekee duosta Euroviisujenhistorian nuorimman.
Artisteja yhdistää myös se, että molemmat ovat San Marinon entisiä Junioriviisujen edustajia. Italiasta kotoisin oleva Michele edusti San Marinoa vuonna 2013 Junioriviisuissa kappaleella O-o-O Sole intorno a me ja sijoittui kymmenenneksi. Anita puolestaa oli viime syksynä osa The Peppermints -kokoonpanoa, joka sijoittui sijalle 15. kappaleella Breaking My Heart.
Vaikka Valentina San Marinoa ei edustakaan niin yksi asia on ja pysyy: kappaleen Chain of lights on säveltänyt legenaarinen viisusäveltäjä Ralph Siegel. Siegel on pitkän uransa aikana säveltänyt 23 viisukappaletta ja siis kaikki Valentinan viisut. Sanat Chain of lights -kappaleeseen on tehnyt John O’Flynn. Valentinasta ei kuitenkaan vieläkään päästä (onneksi) eroon, sillä hän ilmoittaa maansa pisteet.
San Marino kilpailee toisessa semifinaalissa numerolla 3.
Toimiiko San Marinon duo vai tuliko ikävä Valentinaa?
Tänään 10. joulukuuta on jaettu lukuisia Nobelin rauhanpalkintoja. Monet henkilöt ja järjestöt ovat siis tällä päivämäärällä saaneet Nobelin rauhanpalkintoja. Esimerkiksi seuraavat tahot ja henkilöt: Lääkärit ilman rajoja -järjestö, Etelä-Korean presidentille Kim Dae-jung, Yhdistyneet Kansakunnat ja järjestön pääsihteeri Kofi Annan, Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carterille, Kansainvälinen atomienergiajärjestölle (IAEA) ja sen johtaja Mohamed ElBarade, Martti Ahtisaari, Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja kiinalaiselle ihmisoikeusaktivisti Liu Xiaobo.
Näiden rauhanpalkintojen kunniaksi kuuntelemme Sveitsin kappaleen vuodelta 2006, jossa edustajia on useista maista kuten itse Sveitsistä, Ruotsista, Bosniasta ja Israelista. Kappaleen on säveltänyt Ralph Siegel. Kappaleen esitti Six4one- yhtye ja kappaleen nimihän oli If We All Give a Little.
Mitä olette pitäneet joulukalenterista tähän mennessä ja mitä toivoisitte tai uskoisitte jatkossa luukuista paljastuvan? Kommentoi alle!