Näytetään tekstit, joissa on tunniste Melodifestivalen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Melodifestivalen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Frans odotetusti isäntämaan edustajaksi

 http://www.svtstatic.se/cms-image/cachable_image/1456644491/melodifestivalen/article6792721.svt/ALTERNATES/large/stst-2016-j25139-jpg
Myös Ruotsissa saatiin eilen karsinnat päätökseen, kun Melodifestivalen huipentui suureen finaaliin Friends areenalla. Voittoon ylsi vasta 17-vuotias Frans kappaleellaan If I were sorry. Frans jäi kansainvälisten tuomarien pisteissä toiseksi pisteen erolla Oscar Ziaan, mutta puhelinäänten jälkeen Frans nousi voittoon. Kolmanneksi sijoittui vuonna 2014 Melodifestivalenilla toiseksi sijoittunut Ace Wilder.
Mitä pidätte isäntämaan viisusta?

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Melodifestivalenin kisaajat julkaistu - mukana paljon vanhoja tuttuja sekä suomalaisväriä

 SVT julkaisi jo marraskuun 30. päivä 28 kisaajaa, jotka tavoittelevat Melodifestivalenin voittoa ja pääsyä edustajaksi kotikisoihin. Mukana on monta tuttua nimeä edellisiltä vuosilta. Suomalaista väriä mukaan tuo Krista Siegfrids. Vanhoista tutuista voisi mainita ainakin Ace Wilderin, Samirin & Viktorin, Isan, Molly Pettersson Hammarin, David Lindgrenin, Oscar Zian, Martin Stenmarcksin, Panetozin, Linda Bengtzingin sekä Dolly Stylen.

Deltävling 1: Göteborg
  • Mimi Werner - Ain’t No Good
    • Samir & Viktor - Bada Nakna
    • Robin Bengtsson - Constellation Prize
    • Ace Wilder - Don’t Worry
    • Anna Book - Himmel For Tva
    • Pernilla Andersson - Mitt Guld
    • Albin & Mattias Andréasson - Rik  
    Deltävling 2: Malmö
    • Victor och Natten - 100%
    • Krista Siegfrids - Faler
    • Molly Pettersson Hammar - Hunger
    • Patrik Isaksson, Tommy Nilsson & Uno Sveningsson - Håll mitt hjärta
    • Isa - I Will Wait
    • Wiktoria - Save Me
    • David Lindgren - We Are Your Tomorrow
    Deltävling 3: Norrköping
    • Oscar Zia - Human
    • SaRaha - Kizunguzungu
    • After Dark - Kom ut som en stjärna
    • Lisa Ajax - My Heart Wants Me Dead
    • Boris Réne - Put Your Love on Me
    • SMILO - Weight of the World
    • Swingfly ft. Helena Gutarra - You Carved Your Name
    Deltävling 4: Gävle
    • Martin Stenmarck - Du tar mig tillbaks
    • Panetoz - Håll om mig hårt
    • Frans - If I Were Sorry
    • Linda Bengtzing - Killer Girl
    • Dolly Style - Rollercoaster
    • Eclipse - Runaways
    • Molly Sandén - Youniverse

    maanantai 15. kesäkuuta 2015

    Viikon biisi: Samir & Viktor - Saxofuckingfon

    http://www.scandipop.co.uk/wp-content/uploads/2015/06/SamirViktorSax.jpg
    Tällä viikolla Viikon biisinä soi jälleen ruotsalaista musiikkia. Tälläkin kertaa kappale tulee tämän vuotisilta Melodifestivalen kilpailijoilta Samirilta ja Viktorilta. He kilpailivat kappaleella Groupie Melodifestivalenin finaalissa, mutta voitto jäi saavuttamatta. Nyt he ovat julkaisseet kesäisen, torvilla ryhditetyn, kappaleen nimeltä Saxofuckingfon.
    Mitä tykkäätte Samirin ja Viktorin uutukaisesta?

    lauantai 14. maaliskuuta 2015

    Måns Zelmerlöw voitti Melodifestivalenin!!

     Melodifestivalen 2015: Måns Zelmerlöw wins with “Heroes”
    Melodifestivalenin finaali päättyi juuri hetki sitten ja ylivoimaiseksi voittajaksi selvisi Måns Zelmerlöw kappaleellaan Heroes. Måns voitti sekä katsojien että kansainvälisten tuomarien äänet.

    Tuomariäänet:

    melodifestivalen 2015 international juries mans zelmerlow

    Lopputulokset katsojaäänten jälkeen:
    1. Måns Zelmerlöw, “Heroes” 288 p.
    2. Jon Henrik Fjällgren, “Jag är fri (Manne Leam Frijje)” 139p.
    3. Mariette, “Don’t Stop Believing” 102p.
    4. Hasse Andersson, “Guld och gröna skogar” 78p.
    5. Eric Saade, “Sting” 77p.
    6. Linus Svenning, “Forever Starts Today” 59p.
    7. Isa, “Don’t Stop” 56p.
    8. Samir & Viktor, “Groupie” 49p.
    9. Magnus Carlsson, “Möt mig i Gamla stan” 28p.
    10. JTR, “Building It Up” 25p.
    11. Jessica Andersson, “Can’t Hurt Me Now” 23p.
    12. Dinah Nah, “Make Me (La La La)” 22p.

    Måns voitti Melodifestivalenin kolmannella yrittämällään ja edustaa nyt siis Ruotsia Euroviisuissa Wienissä.

    lauantai 7. maaliskuuta 2015

    Ruotsi: Andra Chansenin tulokset

     Andra Chansen Is Upon Us


    Ruotsissa on jaossa olivat viimeiset paikat finaaliin toisesta mahdollisuudessa eli Andra Chansenissa. 8 kappaletta oli jaettu neljään taistelupariin, joista toinen selviytyy finaaliin.

    Taisteluparit, joista jatkoon menijä on tummennettu:
    Pari 1:

    1. Andreas Weise – Bring Out the Fire
    2. Linus Svenning – Forever Starts Today
    Pari 2:
    1. Hasse Andersson – Guld och gröna skogar
    2. Kristin Amparo – I See You
    Pari 3:
    1. Dolly Style – Hello Hi
    2. Dinah Nah – Make Me (La La La)
    Pari 4:
    1. Behrang Miri feat. Victor Crone and Malena Ernman – Det rår vi inte för
    2. Samir & Viktor  – Groupie
    Finaali käydään ensi lauantaina Tukholmassa ja Yle Fem näyttää sen aiempien osien tapaan suorana. 

    Toiseksi viimeinen superviisuviikonloppu

    Nyt on käsillä toiseksi viimeinen superviikonloppu. Tämän viikonlopun aikana saamme jälleen kolme kappaletta lisää tämän vuotisiin viisukarkeloihin.

    Lauantai:

     It's The Final!
    Portugali: Festival da Canção - FINAALI, klo 23.25
    Portugalissa valitaan myöhään tänä iltana (tai Suomen aikaa oikeastaan huomisen puolella) maan tuleva viisuedustaja. Finaalissa mukana ovat seuraavat kuusi kappaletta:
    • Leonor Andrade – Há um mar que nos separa
    • Yola Dinis – Outra vez primavera
    • Gonçalo Tavares – Tu tens uma mágica
    • José Freitas – Mal menor (Ninguém me guia à razão)
    • Teresa Radamanto – Um fado em Viena
    • Simone de Oliveira – À espera das canções
    Portugalin pariin pääset täältä 

    Song Reveal Tonight
    Iso-Britannia: The UK Reveal - kappaleen julkistus, klo 22.30
    Britit valitsivat kappaleensa tänäkin vuonna sisäisesti ja tänä iltana saamme kuulla, kuka heitä edustaa Wienissä. Ketä veikkaatte?

    Brittie julkistusta voi seurata täältä

    Andra Chansen Is Upon Us
    Ruotsi: Melodifestivalen 2015 - Andra Chansen, klo 20.00 
    Ruotsissa on jaossa viimeiset paikat finaaliin toisessa mahdollisuudessa eli Andra Chansenissa. 8 kappaletta on jaettu neljään taistelupariin, joista toinen selviytyy finaaliin.
    Taisteluparit:
    Pari 1:
    1. Andreas Weise – Bring Out the Fire
    2. Linus Svenning – Forever Starts Today
    Pari 2:
    1. Hasse Andersson – Guld och gröna skogar
    2. Kristin Amparo – I See You
    Pari 3:
    1. Dolly Style – Hello Hi
    2. Dinah Nah – Make Me (La La La)
    Pari 4:
    1. Behrang Miri feat. Victor Crone and Malena Ernman – Det rår vi inte för
    2. Samir & Viktor  – Groupie
    Sunnuntai:

     
    Romania: , klo 20.30
    Romaniassa käydään tänäkin vuonna pelkkä finaali. Finaalissa mukana ovat seuraavat kappaleet:
    1. Luminita Anghel – A Million Stars
    2. Alexa & Aurelian Temisan – Chica Latina
    3. Voltaj – De la capat
    4. Baietii – Dragoste in lanturi
    5. Blue Noise – Love Won’t Run Away
    6. Rodica Aculova – My Light
    7. Cristina Vasiu – Nowhere
    8. Tudor Turcu – Save Us
    9. Super Trooper – Secret Place
    10. Ovidiu Anton – Still Alive
    11. Lara Lee – Superman
    12. CEJ – We Were In Love

    Mitä aiotte seurata tänään lauantaina? Minulla ohjelmistoon kuuluu ainakin Moldifestivalen ja Brittien julkistus. Mahdollisesti myös Portugali.

    sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

    MF:n viimeinen semifinaali kisattu

    Melodifestivaalenin neljäs semifinaali kisattiin tänään ja tässä ovat tulokset:
    Suoraan finaaliin:
    • Måns Zelmerlöw – Heroes
    • JTR – Building It Up
    Andra Chanseniin:
    • Dinah Nah – Make Me (La La La)
    • Hasse Andersson – Guild och gröna skogar
    Ulos kisasta
    5.Caroline Wennergren – Black Swan
    6.Annika Herlitz – Ett andetag
    7.Midnight Boy – Don’t Say No

    Andra Chansen kisataan ensi lauantaina ja finaali sitä seuraavana.

    perjantai 27. helmikuuta 2015

    Ohjelma viisuiselle viikonlopulle

    Tämä viikonloppu on jälleen kerran täynnä kansallisisa karsintoja ja tänä viikonloppuna onkin erityisen paljon finaaleja, kun viidessä maassa kisataan finaali, Suomi mukaan lukien.
    Perjantai:

    Irlanti: Late Late Show - Eurosong, FINAALI, klo 23.35
    Irlannin karsinta koostuu tänäkin vuonna vain finaalista, jossa kilpailee viisi kappaletta: 
    Aivan näillä hetkillä alkavaa Irlantia voi seurata täältä


    Uuden Musiikin Kilpailu UMK 2015 Juries Finland Eurovision 2015


    Lähetystä voi katsoa Tv2:sta tai Areenasta, josta se löytyy myös jälkikäteen


    Moldova: O Melodie Pentru Europa, FINAALI, klo 19.45
    Moldovan semifinaalit käytiin tällä viikolla ja finaali käydään nyt lauantaina. Mukana on 16 kappaletta:
    • Eduard Romanyuta - I Want Your Love
    • Marcel Roșca - Feelings Will Never Leave
    • Mihaela Andrei - About Love
    • Glam Girls - Magia
    • Diana Brescan - Up and Down
    • Serj Kuzenkoff - Danu năzdrăvanu
    • SunStroke Project & Michael Ra - Day After Day
    • Irina Kitoroagă - I'm Gonna Get You
    • Valeria Pașa - I Can Change All My Life
    • Stela Boțan - Save Me
    • Doinița Gherman - Inimă fierbinte
    • Dana Markitan - Love Me
    • Doredos - Maricica
    • Julia Sandu - Fire
    • Lidia Isac - I Can't Breathe
    • Miss M - Lonely Stranger
    Moldovaa voi seurata täältä.

    DAL_2014_LOGO_RGB
    Unkari: A Dal, FINAALI, klo 21.25
    Unkarin viisukarsinta, A dal, huipentuu lauantaina käytävään finaaliin, jossa 8 kappaletta kilpailee voitosta:
    • Zoltán Mujahid – Beside you
    • Spoon – Keep marching on
    • Ádám Szabó – Give me your love
    • Boglárka Csemer – Boggie – Wars for nothing
    • Ív – Fire
    • Kati Wolf – Ne engedj el
    • Passed – Mesmerize
    • Bálint Gájer – That's how it goes 
    Unkaria pääset seuraamaan täältä


    Slovenia: EMA, FINAALI, klo 21.00
    Sloveniassakin valitaan tänä viikonloppuna edustaja kahdeskasta ehdokkaasta, jotka ovat:
    • Alya & Neno Belan – Misunderstandings
    • Tim Kores – Once too many times
    • Jana Šušteršič – Glas srca
    • I.C.E. – Vse mogoče
    • Clemens – Mava to
    • Maraaya – Here for you
    • Rudi Bučar & Figoni – Šaltinka
    • Martina Majerle – Alive
    Slovenian karsintaan pääset täältä 


    Ruotsi: Melodifestivalen, semifinaali 4, klo 21.00
    Melodifestivalenin viimeinen semifinaali käydään tänä viikonloppuna ja kaksi kappaletta etenee suoraan finaaliin ja kaksi Andraan.
    • s
    Kilpailua voi seurata Yle Fem kanavalta tai svtplaysta.

    Sunnuntai:
     
    Espanja: Kappaleen ensiesitys, klo 12.00
    Espanjan kappale Amanecer kuullaan ensimmäistä kertaa. Kappaleen esittä Edurne.
    Julkistusta voi seurata täältä

    Mitä odotatte eniten viikonlopun viisukarsinnoilta? Minä odotan tietysti UMK:ta, ehkä hieman pelonsekaisin tuntein, mutta kuitenkin. Myös Espanjan kappaletta kohtaan odotukset ovat kovat.

    lauantai 21. helmikuuta 2015

    Melodifestivalenin koolmas semifinaali käyty

    Melodifestivalenin kolmas semifinaali saatiin päätökseen Östersundissa ja tulokset olivat seuraavat.

    Finaaliin:
    • Jon Henrik Fjällgren – Jag är fri (Manne Liem Frije)
    • Isa – Don’t Stop
    Andra Chanseniin:
    • Andreas Weise – Bring Out The Fire
    • Kristin Amparo – I See You
    Ulos kilpailusta:
    • 5. Ellen Benediktson – Insomnia
    • 6. Kalle Johansson – För din skull
    • 7. Andreas Johnson – Living to Die
    Neljäs ja viimeinen semifinaali käydään ensi lauanataina ja finaali 14. maaliskuuta. Siinä välissä kisataan vielä Andra Chansen, josta neljä kappaletta selviää vielä finaaliin.

    Opas Viisukarsintojen superviikonloppuun

    Jälleen on yhden superviisuviikonlopun vuoro, kun luvassa on kuuden maan karsintoja sisältäen kolme finaalia. Mukana on tietysti UMK:n ja Melodifesvalenin kolmannet semit.

    LAUANTAI
    Uuden Musiikin Kilpailu UMK 2015 Juries Finland Eurovision 2015
    Suomi: UMK, 3. semifinaali, klo 21.00
    Uuden Musiikin Kilpailussa eli UMK:ssa käydään tänä lauantaina kolmas ja viimeinen semifinaali, jossa seuraavista kuudesta kilpailijasta kolme jatkaa ensi lauantaina eli 28. helmikuuta järjestettävään finaaliin.
    Tässä semifinaalissa väliaika esiintyjänä nähdään eilen uuden kappaleen Peto on irti julkaissut Antti Tuisku.

    Lähetystä voi katsoa Tv2:sta tai Areenasta, josta se löytyy myös jälkikäteen.

    melodifestivalen-generic-logo1
    Ruotsi: Melodifestivalen, 3. semifinaali, klo 21.00
    Melodifestivalenin kolmannessa semifinaalissa nähdään seuraavat 7 kilpailijaa, joista kaksi menee suoraan finaaliin ja kaksi seuraavaa Andra Chanceniin.
    1. Ellen Benediktson – Insomnia
    2. Kalle Johansson – För din skull
    3. Andreas Weise – Bring Out The Fire
    4. Andreas Johnson – Living To Die
    5. Isa – Don’t Stop
    6. Kristin Amparo – I See You
    7. Jon Henrik Fjällgren – Jag är fri (Manne Liem Frije)
    Kilpailua voi seurata Yle Fem kanavalta tai svtplaysta.

    lithuania eurovizijos
    Liettua: Eurovizijos, artistin valinta, klo 21.00
    Liettuan marotonkarsinta huipentuu tänään, kun viime viikolla valitulle This Time kappaleelle valitaan sopivin esittäjä. 
    • Mia
    • Monika Linkyte
    • Vaidas Baumila
    Yksi kolmesta edellä mainituista artisteista edustaa Liettuaa Wienissä. Liikkeellä on ollut kuitenkin huhua, että Monika ja Vaidas esittäisivät myös duoeton tästä kappaleesta, mikä olisi aivan huikeaa. Jos näin on niin toivon, että se lähtee Wieniin.

    Liettuaa voi seurata täältä 

    Eesti_Laul_2015_logo
    Viro: Eesti Laul, FINAALI, klo 21.35
    Etelä naappurissamme Virossa lauletaan tänä iltana Eesti Laulin finaali. Finaalissa on mukana myös suuri ennakkosuosikki eli Elina Bornin ja Stig Rästän kappale Goodbye to Yesterday.
    1. Luisa Värk – Minu päike
    2. Maia Vahtramäe – Üle vesihalli taeva
    3. Elina Born & Stig Rästa – Goodbye to Yesterday
    4. Kali Briis Band – Idiot
    5. Robin Juhkental & The Big Bangers – Troubles
    6. Daniel Levi – Burning Lights
    7. Elisa Kolk – Superlove
    8. The Blurry Lane – Exceptional
    9. Elephants from Neptune – Unriddle Me
    10. Triin Niitoja & John4 – This Is Our Choice
    Etelänaapurimme finaalia voi seurata täältä 

    DAL_2014_LOGO_RGB
    Unkari: A Dal, 2. semifinaali, klo 21.25
    Unkarissa on vuorossa 2. semifinaali, jossa kilpailevat seuraavat 9 kilpailijaa, joista vain 4 selviytyy finaaliin.
    Mukana ovat seuraavat kisaajat:
    • Bálint Gájer – That’s How It Goes
    • Bogi Dallos – World of Violence
    • Gabi Szűcs – Úgysem felejtesz el
    • Gergő Oláh – A tükör előtt
    • Gyula Éliás Jr. feat. Fourtissimo – Run To You
    • Ív – Fire
    • Kati Wolf – Ne engedj el
    • Other Planet – Untold Story
    • Passed – Mesmerize
     Unkaria pääset seuraamaan täältä 

    SUNNUNTAI 

    Latvia: Supernova, semifinaali, klo. 21.20
    Latviassa käydään huomenna sunnantaina Viisukarsinnan, Supernovan, finaali, jossa kilpailevat seuraavat
    • ElektroFolk – “Sundance”
    • MNTHA – “Nefelibata”
    • Aminata – “Love Injected”
    • Markus Riva – “Take Me Down”
    Latviaa voi seurata täältä


    Mitä karsintaa aiotte seurata tänä iltana. Minulla aikeissani on tietysti UMK ja sen jälkeen varmaankin Viro ja Ruotsikin jossain välissä. Aivan liikaa vaihtoehtoja jälleenkerran.

    sunnuntai 15. helmikuuta 2015

    Melodifestivalenin toinen semifinaali kisattu

     Sweden: Second semi-final results announced


    Melodifestivalenin toinen semifinaali kisattiin tänä iltana Malmössa ja kaksi kisaajaa selvisi finaaliin ja kaksi andraan.
    Suoraan finaaliin selvinneet esitykset:
    • Mariette – Don’t stop believing
    • Magnus Carlsson – Möt mig i Gamla stan
    Andra chance -kierrokselle selvinneet esitykset:
    • Linus Svenning - Forever starts today
    • Samir & Viktor – Groupie
    Pudonneet esitykset:
    • 5. – Neverstore – If I was God for one day
    • 6. – Emelie Irewald - Där och då med dig
    • 7. – Marie Bergman & Sanne Salomonsen – Nonetheless
     Seuraava semifinaali käydään viikon kuluttua Östersundissa.

    lauantai 14. helmikuuta 2015

    Viisuissa jälleen superviikonloppu!

    Tänä viikonloppuna on vuorossa jälleen superviikonloppu, sillä tänä viikonloppuna käynnissä on 9 karsintaa ja mukana on myös neljä finaalia. Tehdään taas pieni katsaus siitä, mitä viikonloppuna on tulossa.
    Lauantai

    Uuden Musiikin Kilpailu UMK 2015 Juries Finland Eurovision 2015  
    Suomi: UMK, 2. semifinaali, klo 21.00
    Uuden Musiikin Kilpailussa eli UMK:ssa käydään tänä lauantaina toinen semifinaali, jossa seuraavista kuudesta kilpailijasta kolme jatkaa 28. helmikuuta järjestettävään finaaliin.
    Minusta tämä semifinaali on ehdottomasti kovatasoisin ja eniten tässä semissä odotan Sirun ja Opera Skaalan esityksiä. Vierailevina esiintyjinä ovat yhdessä esiintyvät Krista Siegfrids, Laura Voutilainen sekä Virve Rosti.
    Lähetystä voi katsoa Tv2:sta tai Areenasta, josta se löytyy myös jälkikäteen.

    melodifestivalen-generic-logo1
    Ruotsi: Melodifestivalen, 2. semifinaali, klo 21.00
    Melodifestivalenin toisessa semifinaalissa nähdään seuraavat 7 kilpailijaa, joista kaksi menee suoraan finaaliin ja kaksi seuraavaa Andra Chanceniin.
    • Linus Svenning - Forever starts today 
    • Emelie Irewald - Där och då med dig  
    • Samir & Viktor - Groupie 
    • Neverstore - If I was god for one day 
    • Marie Bergman och Sanne Salomonsen - Nonetheless 
    • Magnus Carlsson - Möt mig i Gamla stan 
    • Mariette - Don’t stop believing
    Kilpailua voi seurata Yle Fem kanavalta tai svtplaysta.

    lithuania eurovizijos
    Liettua: Eurovizijos, kappaleen valinta, klo 21.00
    Liettuan maraton karsinnassa on tultu siihen vaiheeseen, että on aika valita maan tuleva edustuskappale. Esittäjä tälle kappaleelle valitaan kuitenkin vasta viikon kuluttua.
    Mukana on vielä 3 kappaletta:
    • Dangerous (S.O.S.) 
    • The right way 
    • This time 
    Liettuaa voi seurata täältä 

     iceland songvakeppnin 2015 eurovision
    Islanti: Söngvakeppni Sjónvarpsins 2015, FINAALI, klo 21.40
    Islannin edustuspaikasta kisaavat seuraavat 7 kappaletta:
    1. Cadem – Fyrir Alla
    2. Sunday – Fjaðrir
    3. Björn og félagar – Piltur og stúlka
    4. María Ólafsdóttir – Lítil skref
    5. Elín Sif Halldórsdóttir – Í kvöld
    6. Friðrik Dór – Í Síðasta skipti
    7. Haukur Heiðar Hauksson – Milljón augnablik
    Islantia voi seurata täältä 

    Festival di Sanremo 20151

    Italia: Sanremo, FINAALI, klo 21.51
    Italia valitsee Euroviisukappaleensa tänä vuonna vuoden tauon jälkeen legendaarisen Sanremon kautta. Voittaja voi kuitenkin halutessaan kieltäytyä edustus tehtävistä.
    Voitosta kamppailevat seuraavat kilpailijat:

    •  Nek – Fatti avanti amore
    • Grazia di Michele e Platinette – Io sono una finestra
    • Nina Zilli – Sola
    • Annalisa – Una finestra tra le stele
    • Irene Grandi – Un vento senza nome
    • Lorenzo Fragola – Siamo uguali
    • Nesli – Buona fortuna amore
    • Moreno – Oggi ti parlo così
    • Bianca Atzei – Il solo al mondo
    • Chiara – Straordinario
    • Alex Britti – Un attimo importante
    • Gianluca Grignani – Sogni infranti
    • Malika Ayane – Adesso e qui
    • Marco Masini – Che giorno è
    • Il Volo – Grande amore
    • Dear Jack – Il mondo esplode
    Italian streamiin pääset täältä 

    Eesti_Laul_2015_logo
    Viro: Eesti Laul, 2. semifinaali, klo 21.35
    Kymmenen kappaletta. Vain puolet pääsevät finaaliin.
    Esiintymisjärjestys:
    1. Wilhelm – “Light up your mind”
    2. Kruuv – “Tiiu talu tütreke”
    3. Demie feat. Janice – “Kuum”
    4. NimmerSchmidt – “Kellega ma tutvusin?”
    5. Elina Born & Stig Rästa –  “Goodbye to yesterday”
    6. Daniel Levi – “Burning lights”
    7. Triin Niitoja & John4 – “This is our choice”
    8. Kali Briis Band – “Idiot”
    9. Luisa Värk – “Minu päike”
    10. Mari – “Kolm päeva tagasi”
    Etelänaapurimme karsintaa voi seurata täältä 

    DAL_2014_LOGO_RGB
    Unkari: A Dal, 1. semifinaali, klo 21.25
    Kolmen alkuerän jälkeen Unkarissa on vuorossa nyt 1. semifinaali, jossa kilpailevat seuraavat 9 kilpailijaa, joista vain 4 selviytyy finaaliin.
    Mukana ovat seuraavat kisaajat:

    • Timi Antal – “Woke Up This Way”
    • Boglárka Csemer (Boggie) – “Wars For Nothing”
    • Karmapolis – “Time Is Now”
    • Zoltán Mujahid – “Beside You”
    • New Level Empire – “Homelights”
    • Pankastic! – “Kicsi a világ, de nagy világ”
    • Spoon – “Keep Marching On”
    • Ádám Szabó – “Give Me Your Love”
    • Vera Tóth – “Gyémánt”
    Unkaria pääset seuraamaan täältä 

    Sunnuntai
    Serbia: Countdown To Vienna, FINAALI, klo 22.00
    Serbian edustaja valitaan huomenna käytäväss kolmen kappaleen finaalissa.
    Mukana ovat:
    • Danica Krstić – U ime ljubavi
    • Bojana Stamenov – Ceo svet je moj
    • Aleksa Jelić – Vodi me
    Serbiaa voi seurata täältä

     
    Latvia: Supernova, semifinaali, klo.  21.20
    Latvian kaksi alkuerää on käyty ja nyt on 8 kappaleen semifinaalin aika. 4 kappaletta selviää viikon kuluttua käytävään finaaliin.
    1. ElektroFolk – “Sundance”
    2. MNTHA – “Nefelibata”
    3. Antra Stafecka – “It’s the Night”
    4. Framest – “Ziema”
    5. Aminata – “Love Injected”
    6. Markus Riva – “Take Me Down”
    7. Rihards Berzins – “Your Eyes”
    8. Euphony – “Home”
    Latviaa voi seurata täältä

    Mitä karsintaa aiotte seurata tänä iltana. Minulla aikeissani on tietysti UMK ja sen jälkeen ehkäpä Islanti tai Italiaa ja Ruotsikin jossain välissä. Aivan liikaa vaihtoehtoja.

    lauantai 7. helmikuuta 2015

    Melodofestivalen: 1. semifinaalin tulokset!


    Melodifestivalenin ensimmäinen semifinaali päättyi hetki sitten Göteborgissa ja tulokset ovst selvillä. Kaksi kilpailijaa selivitti tiensä suoraan finaaliin ja kaksi Andra Chanseniin.
    Tulokset:
    Finaaliin:
    Eric Saade – ‘Sting’
    Jessica Andersson – ‘Can’t Hurt Me Now’

    Andra Chanseniin:
    Dolly Style – ‘Hello, Hi’
    Behrang Miri feat. Victor Crone – ‘Det rår vi inte för’

    Ulkona jatkosta:
    5. Rickard Söderberg & Elize Ryd – ‘One By One’
    6. Molly Pettersson Hammar – ‘I’ll Be Fine’
    7. Daniel Gildenlöw – ‘Pappa’

    Viisukarsintojen superviikonloppu

     
    Tänään ja huomenna yhteensä kahdeksassa maassa käydään euroviisukarsintoja. Viikonloppu sisältää myös Tanskan karsintojen finaalin tänään lauantaina. Myös Suomessa UMK pyärähtää kunnolla käyntiin ensimmäisellä semifinaalilla. Valinta siitä, mitä tänä viikonloppuna katsoo onkin entistä hankalampi.




    Lauantai
    Three Will Qualify For The Final
    Suomi: Uuden Musiikin Kilpailu, 1. semifinaali
    Tänään UMK:n ensimmäisessä semifinaalissa kisaavat seuraavat kuusi kilpailijaa, joista kolme pääsee 28. helmikuuta järjestettävään finaaliin:
    • Hans on the bass – Loveshine
    • Vilikasper Kanth – Äänen kantamattomiin
    • Norlan El Misionario – No voy a llorar por ti
    • Pertti Kurikan Nimipäivät – Aina mun pitää
    • Pihka Ja Myrsky – Sydän ei nuku
    • Satin Circus – Crossroads
    Kilpailu alkaa kello 21.00 Suomen aikaa ja sitä voi seurata TV2:lta tai Yle Areenasta.
    DMGP 2015 DR
    Tanska:  Dansk Melodi Grand Prix 2015, FINAALI
    Tanskassa järjestetään tänäkin vuonna vain finaali, jossa kilpailee 10 kappaletta paikasta edustaa maataan Euroviisuissa. Seuraavat 10 kilpailijaa kisaavat tässä järjestyksessä tänä iltana Tanskan finaalissa:
    1. Sara Sukurani – Love me love me
    2. Tina & René – Mi amore
    3. Marcel & Soulman Group – Når veje krydse
    4. Cecilie Alexandra – Hotel A
    5. Andy Roda – Love is lov
    6. Julie Bjerre – Tæt på mine drømme
    7. Anti Social Media – The way you are
    8. Anne Gadegaard – Suitcase
    9. Babou – Manjana
    10. World of Girls – Summer without you
    Lähetys alkaa kello 21.00 Suomen aikaa ja sitä voi seurata täältä.
    melodifestivalen-generic-logo1
     Ruotsi: Melodifestivalen, 1. semifinaali
    Yksi odotetuimmista karsinnoista starttaa tänään, kun Melodifestivalenin aloittaa Göteborgissa kisattavat ensimmäinen semifinaali. Kaksi seitsemästä kilpailijasta jatkaa suoraan finaaliin ja kaksi jatkaa Andra Chanseniin. 30 sekunnin maistiaiset kappaleista ovat jo kuultavissa.
    Seuraavat 7 esitystä kisaavat ensimmäisessä semifinaalissa:
    1. “I’ll Be Fine” – Molly Pettersson Hammar,
    2. “Pappa” – Daniel Gildenlöw,
    3. “One By One” – Elize Ryd & Rickard Söderberg,
    4. “Hello Hi” – Dolly Style,
    5. “Det rår vi inte för” – Behrang Miri feat Victor Crone,
    6. “Can’t Hurt Me Now” – Jessica Andersson
    7. “Sting” – Eric Saade.
    Kello 21.00 Suomen aikaa alkavaa lähetystä voi katsoa täältä.
    Only Three Will Qualify
    Islanti: Songvakeppnin 2015, 2. semifinaali

    Islannissa käydään tänään toinen semifinaali, josta 3 kappaletta etenee finaaliin.
    Esiintymisjärjestys:
    1. Haukur Heiðar Hauksson – Milljón augnablik
    2. María Ólafsdóttir – Lítil skref
    3. SUNDAY – Fjaðrir
    4. Regína Ósk – Aldrei of seint
    5. Bjarni Lárus Hall – Brotið gler
    6. CADEM – Fyrir alla
    Lähetys alkaa Suomen aikaa 21.35 ja sitä voi katsoa täältä.
    Show One Tonight
    Viro: Eesti Laul, 1. semifinaali
    Virossa käydään tänään Eesti Laulin ensimmäinen semifinaali, jossa 10 laulusta 5 pääsee 21. helmikuuta käytävään finaaliin.
    Esiintymisjärjestys:
    1. “Päev korraga” / Karl-Erik Taukar
     2. “Kohvitassi lugu” / Miina
    3. “Exceptional” / The Blurry Lane
    4. “Hold On” / Liis Lemsalu & Egert Milder
    5. “Saatuse laul” / Airi Vipulkumar Kansar
    6. “Üle vesihalli taeva” / Maia Vahtramäe
    7. “Troubles” / Robin Juhkental & The Big Bangers
    8. “Unriddle Me” / Elephants From Neptune
    9. “Superlove” / Elisa Kolk
    10. “Kordumatu” / Bluestocking

     Eesti Laul alkaa Suomen aikaa kello 21.35 ja sitä voi seurata täältä.
    Heat 3 Tonight
    Unkari: A Dal, 3. alkuerä
    Unkarin viisukarsinnassa on vuorossa kolmas alkuerä, josta jatkoon menee kuusi kappaletta(5 tuomarien valinnalla ja yksi katsojien valinnalla.). Tänään lauluvuorossa ovat:
    • Bálint Gájer – That’s How It Goes
    • Barbara Péter – Listen To The Universe
    • Boglárka Csemer – Boggie – Wars For Nothing
    • Fool Moon – Back 2 Right
    • Ildikó Keresztes – Hazám hazád lehet
    • Kati Wolf – Ne engedj el
    • Other Planet – Untold Story
    • Proof of Life – Hol a határ
    • Spoon – Keep On Marching
    • Zoltán Mujahid – Beside You
    Kello 21.25 alkavaa lähetystä voi seurata täältä.
     lithuania eurovizijos
    Liettua: Eurovizijos, 6. lähetys
    Liettuan karsinnan kuudes lähetys käydään tänään ja tämän iltaisessa lähetyksessä kuullaan seuraavat kappaleet:
    • Mia – Feeling My Love & Flying
    • Monika Linkytė – This Time & Dangerous (S.O.S)
    • Vaidas Baumila – This Time & Take My Love
    • Edgaras Lubys – Not Perfect & No More Tears
    • Jurgis Brūzga – This Right Way & Sound of Colours
    Lähetys alkaa Suomen aikaa kello 21.00 ja sitä voi seurata täältä. 

    Sunnuntai
    Latvia: Supernova, 2. semifinaali
    Latvian uudistuneen Euroviisukarsinnan Supernovan toinen semifinaali pidetään sunnuntaina ja mukana ovat seuraavat 10 kisaajaa, joista 4 pääsee jatkoon.


    1 Euphony "Home"
    2 Aminata "Love Injected"
    3 Markus Riva "Take Me Down"
    4 Ornella "Angel"
    5 Rihards Bērziņš "Your Eyes"
    6 Signe "Sweet Girl"
    7 Mārtiņš Ruskis & Ginta Krievkalna "Debesis"
    8 Katrīna Bindere "Run to You"
    9 The Stones "Free Your Mind"
    10 Riga Metro "High Heels"

    Ohjelmaa voi katsoa täältä.

    Mitä karsintaa odotat eniten ja mitä aiot seurata tänään. Minä aion katsoa ensin UMK aivan kaikessa rauhassa ja siirtyä sitten Melodifestivalenille tai Tanskan finaaliin.

    tiistai 25. marraskuuta 2014

    Loputkin MF-osallistujat selvillä

    Sweden: Final 14 Melodifestivalen entrants revealed


    SVT julkaisi eilen Melodifestivalenin ensimmäisen ja toisen alkuerän kilpailijat. Tänään olivat vuorossa kahden viimeisen eli kolmannen ja neljännen alkuerän kilpailijoiden julkaisemisen vuoro. Joukossa oli jälleen tuttuja nimiä aiemmilta vuosilta.

    Kolmannessa alkuerässä kilpailee mm. viime vuodelta tuttu Ellen Benediktson.
    Tässä ovat kolmannen semifinaalin kilpailijat:
    (21. helmikuuta, Östersund)
    • Andreas Weise – Bring out the fire
    • Isa Tengblad – Don’t stop
    • Kalle Johansson – För din skull
    • Kristin Amparo - I see you
    • Ellen Benediktson – Insomnia 
    • Jon Henrik Fjällgren - Jag är fri
    • Andreas Johnson – Living to die
    • Kolmannen alkuerän osallistujat
    Viimeisessä eli neljännessä semifinaalissa kilpailee mm. Måns Zelmerlöw, joka on osallistunut Melodifestivalenille vuosina 2007 ja 2009 sekä juontanut kisan vuonna 2010.
    • Caroline Wennergren – Black swan
    • JTR - Building it up
    • Midnight Boy – Don’t say no
    • Annika Herlitz - Ett andetag
    • Hasse Andersson – Guld och gröna skogar
    • Måns Zelmerlöw - Heroes
    • Dinah Nah – Make me (La La La)
    • Viimeisen alkuerän osallistujat
    Mitä pidätte tulevan vuoden Melodifestivalenin osallistujista?