
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cheek. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cheek. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 23. elokuuta 2015
Viikon biisi: Cheek - Sä huudat

maanantai 12. tammikuuta 2015
Viikon biisi: Elastinen - Eteen ja Ylös

Elastinen julkaisi viime viikon maanantaina uuden Eteen ja Ylös- kappaleensa ja tällä viikolla valitsin sen Viikon biisikseni. Biisi on Vares teemainen, sillä se on valittu uuden Vares - Sheriffi- elokuvan loppubiisiksi. Elokuva sai ensi-iltansa viime perjantaina eli 7. tammikuuta. Eteen ja Ylös on ensimmäinen sinkkubiisi Elastisen tänä keväänä julkaistavalta viidenneltä studioalbumilta.
Elastisella taitaa olla näpeissään nyt samantapainen kultakaivos kuin Cheekillä Vain Elämää- ohjelman jälkeen. Ehkäpä näemme hänet ensi vuonna Olympiastadionilla konsertoimassa, sillä Eteen ja Ylös löytyy tällä hetkellä niin Spotifyn kuin iTunesinkin kärkisijalta.
Kova ja positiivinen biisi. Odotan innolla uutta levyä.
Tunnisteet:
Cheek,
Elastinen,
iTunes,
Spotify,
Vain elämää,
Vares,
Viikon biisi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)