tiistai 23. joulukuuta 2014

Muistoja, osa 3

Ensimmäinen viisulevyni!<3
Nyt on tullut aika jatkaa muistoja sarjaa ja onkin aika käsitellä vuodet 2010 ja 2011. Täältä löytyvät osat 1 ja 2.

Vuosi 2010 oli käännekohta viisufaniudessani. Tämä oli nimittäin ensimmäinen vuosi, kun oikein kunnolla hurahdin viisuihin. Katselin ja kuuntelin viisuja aiempaa enemmän ennakkoon ja hankin sinä vuonna ensimmäisen viisulevyni.

Kappaleista vuonna 2010 suosikkejani olivat  Armenian Apricot stone, Azerbaidzanin Drip drop, Norjan My Heart is yours sekä Slovakin Horehronie. Pidin myös sveitsin kappaleesta Il pleut de l’or. Sellaisia kappaleita, joiden mahtavuuden olen ymmärtänyt vasta myöhemmin ovat mm. Kyproksen, Ukrainn ja Kroatian kappaleet.

Yksi totaalinen inhokkikin vuodelta löytyy, nimitäin Alankomaiden Sieneken Ik ben verliefd (Sha-la-lie). En voi sietää. Aivan karmea kappale.Myös ei niin miellyttäviä kappaleita löytyi Sloveniasta ja Venäjältä.

Saksan voittokappaleesta muistaakseni pidin silloi, mutta nykyisin ei enää herätä samanlaisia tunteita. Erikoismaininnan saa Moldovan eeppinen saksofonisti.:)
Vuonna 2011 Euroviisut pidettiin Düsseldorfissa ja Suomea edusti Paradise Oskar kappaleellaan Da Da Dam. Suomen esityksen hienoin kohta löytyy ehdottomasti siitä kohtaa, kun suuri maapallo nousee Axelin takaa. Tämä on muuten myös historiallinen vuosi, sillä tämä oli viimeinen kerta, kun Suomen edustaja valittiin Euroviisukarsinta-nimisellä ohjelmalla. Seuraavana vuonna UMK astui kuvioihin.

Suosikkejani olivat tänä vuonna Ruotsin Popular, Tanskan New Tomorrow, Slovakian I'am Still Alive sekä Ukrainan Angel. Varsinkin Ukrainan lavashow on jäänyt hyvin mieleeni.
Myöhemmin olen ymmärtänyt mm. Makedonian, Kyproksen ja Italian kappaleet. Vuosi oli myös siitä poikkeuksellinen, että Italia palasi 13 vuoden tauon jälkeen.

Niin hirveästi en pitänyt Portugalin, Serbian ja Georgian kappaleista.

Vuoden voittaja kappaleessa eli Ell & Nikki- duon kappaleessa Running Scared ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta tietynlainen viimeinen huippu siitä puuttui. Ei kuitenkaan huono kappale.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti