
maanantai 4. toukokuuta 2015
Viikon biisi: Darude feat. AI AM - Beautiful Alien

Esittelyssä: San Marino - Michele Perniola & Anita Simoncini – Chain of lights




San Marino kilpailee toisessa semifinaalissa numerolla 3.
Esittelyssä: Irlanti - Molly Sterling – Playing With Numbers




Esittelyssä: Liettua - Monika Linkytė & Vaidas Baumila – This time


Vasta 22-vuotias Monika Linkytė on ehtinyt jo paljon uransa aikana. Jo vuonna 2007 hän osallistui Liettuan Junioriviisujenkarsintaan. Hän on myös osallistunut Liettuan Euroviiskarsintoihin joka vuosi vuodesta 2010 saakka. Menestyskin on ollut melko hyvää: vuonna 2011 hän oli neljäs, vuonna 2012 kolmas ja viime vuonna taas neljäs. Vuonna 2011 hän osallistui Liettuan talent-kilpailuun ja vuonna 2013 Liettua The Voiceen ja sijoittui toiseksi.

Kappaleesta This time vastaavat Vytautas Bikusin ja Monika Liubinaitėn. Liettuan kappaleen studioversiota saimme odottaa aina huhtikuulle saakka.
Liettua saa siis kunnian avata toisen semifinaalin iloisella kappaleellaan.
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Esittelyssä: Georgia - Nina Sublatti – Warrior


Parhaiten Nina on tullut georgialaisille tutuksi paikallisesta Idols-ohjelmasta, jonka hän voitti vuonna 2013. Teini-iässä Nina on tehnyt myös mallin töitä. Nina julkaisi viime vuonna menestyksekkään Dare to Be Nina Sublatti -esikoisalbuminsa. Musiikillisesti Nina on kertonut arvostavansa Janis Joplinia, Brian Milkonia ja Björkiä.

Nina on itse säveltänyt ja sanoittanut kilpailukappaleensa Warrior. Inspiraatiota kappaleeseen Nina on kertonut saaneensa feminismistä, rehellisyydestä ja georgialaisten naisten historiasta. Tammikuisen karsinnan jälkeen Nina paranteli kappaletta vielä ruotsalaisen viisusäveltäjän Thomas G:sonin kanssa. Uusittu versio ja musiikki video julkaistiin maaliskuussa.

Nina päättää siis ensimmäisen semifinaalin ja esiintyy numerolla 16.
Esittelyssä: Romania - Voltaj – De la capăt / All over again

Karsinnassa Voltaj oli sekä katsojien että tuomarien suosikki. Kisassa oli mukana myös maan vuoden 2005 edustaja Luminiţa Anghel kappaleellaa A million stars. Hän sijoittui heti Voltajn jälkeen toiseksi.

Kappaleen sävellykseen yhtyeen laulajan ja kitaristin lisäksi ovat osallistuneet Adrian Cristescu, Paduraru Silviu-Marian ja Alstani Victor-Razvan. Sanoituksesta vastaavat edellämainittujen lisäksi Monica-Ana Stevensin ja Andrei-Madalin Leonten.
Voltaj haluaa herättää kappaleella keskustelua Romaniassa hyvin yleisestä tavasta jättää lapset isovanhempien hoiviin, kun vanhemmat lähtevät ulkomaille töihin. Yhtyeen mielestä lasten paikka olisikin vanhempien eikä isovanhempien luona.
Romania on 1. semifinaalin toiseksi viimeinen eli 15. esiintyjä.
Esittelyssä: Albania - Elhaida Dani – I’m alive

Vuonna 2009 Elhaida voitti Albanian Star Academy –kykykilpailun ja vuonna 2012 niin ikään Top Fest –laulukilpailun. Seuraavaksi Elhaida tahoti kansainvälistä huomiota ja osallistui vuonna 2013 Italian The Voice -kilpailuun ja voitti sen ylivoimaisesti finaalissa keräämällään 70 % ääniosuudella.

23. helmikuuta voittokappaleen, Diellin, säveltäjät kuitenkin vetivät kappaleen pois edustustehtävistä meille ainakin toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Tästä syystä Albanian viisudelegaation ja Elhaidan oli löydettävä uusi kappale vain muutamassa viikossa.

Albania tavoittelee finaalipaikkaa ensimmäisen semifinaalin 14. esiintymispaikalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


