keskiviikko 7. tammikuuta 2015

UMK-kilpailijat vuosivat nettiin!

Tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun- kilpailijat ovat vuotaneet hetki sitten musiikkipalvelu spotifyhin. Kappaleet eivät ole tällä hetkellä kuitenkaan ainakaan Suomessa kuultavissa. Kilpaijat oli tarkoitus paljastaa vasta ensi tiistaina pidettävässä tiedotustilaisuudessa.
Mukana on jonkin verran entuudestaan tunnettuja kisaajia, mutta mukana on myös paljon aivan uusia nimiä. Ehkäpä tunnetuimmat, ainakin minulle, on Satin Circus ja Siru.
  • Angelo De Nile - All for Victory (Ei tällä hetkellä vielä tietoa, jos jollain on niin saapi kertoa.)
  • Hans On The Bass - Loveshine (2008 perustettu hyvänmielen pop-yhtye, joka on ehtinyt julkaista jo 3 albumia ja tuoreimman Now Is The Time nimisen levyn voi kuunnella täältä)
  • Satin Circus - Crossroads (2010 perustettu poikabändi, joka tunnetaan mm. kappaleistaan EMMA ja Expectations)
  • Siru - Mustelmat (Siru Airistola on viimeisin The Voice of Finland -voittaja. Esim. Sä et kulu pois ja Kaksi naista)
  • Pertti Kurikan Nimipäivät - Aina mun pitää (Kehitysvammaisten muodostama punk-yhtye. Yhtyeestä on tehty suureen suosioon noussut elokuva Kovasikajuttu. Kappaleista esimerkkinä Kallioon!)
  • Eeverst - Love It All Away (Eeverest on elektronisen musiikin duo)
  • Shava - Ostarilla (Shava on yhtye, joka kutsuu esittämäänsä musiikkia suomibhangraksi, jossa punjabilainen bhangra yhdistyy suomenkielisiin sanoituksiin. Yhtyeen vuonna 2010 julkaisema debyyttialbumi Betoninen kotimaani on kuunneltavissa Spotifyssa)
  • Pihka ja Myrsky - Sydän ei nuku (Pihka ja Myrsky on tähän mennessä julkaissut muutamia oma kustanne levyjä, joita voi kuunnella yhtyeen kotisivuilta sekä Spotifysta)
  • Aikuinen - Kyynelten lahti (Aikuinen on porvoolainen muusikko, joka on julkaissut esimerkiksi kappaleen Partajaana)
  • Opera Skaala - Heart Of light (Opera Skaala tarjoaa vaihtoehdon perinteiselle oopperataiteelle ja kansalliselle oopperainstituutiolle uudistamalla oopperaa taidemuotona. Tässä pieni esimerkki)
  • Solju - Hold On Your Colours (Solju on saamelainen äiti-tytär-duo, jonka muodostavat Hilda Länsman ja Ulla Pirttijärvi-Länsman)
  • Järjestyshäiriö - Särkyneiden sydänten kulmilla (1997 perustettu pop-rock-yhtye. Tunnettu kappale esimerkiksi Rantakatu.)
  • Norlan "El Misionario" - No voy a Ilorar por ti (Vuoden eksoottisin kappale taitaa tulla Norlan "El misionariolta", jonka kappale on mitä ilmeisimmin espanjan kielinen. Spotifysta löytyy muutama aiempi hänen tuotoksistaan. Tuleeko täältä ensi kesän kesähitti?)
  • Otto Ivar - Truth or Dare (Otto Ivarilta en löytänyt yhtään kappaletta ennestään ja hänen kotisivunsakin ovat vielä aivan tyhjät.)
  • Ida Bois - Kumbaya (Ida Boisiin voit tutustua hänen kotisivuillaan ja tässä esimerkki hänen suomenkielisestä tuotannostaan, Nukkuva maa)
  • Jouni Aslak - Lions and Lamds (Esimerkiksi Glory. Aiemmat kappaleet ovat ruotsin(?) kielisiä, mutta kilpailu kappale on mitä ilmeisimmin englanniksi.)
  • Vilikasper Kanth - Äänen kantamattomiin (Vilikasper kilpaili Idolsissa vuonna 2011 ja The Voice oh Finlandissa viime kaudella. Esim. Yhteistä aikaa)
  • Heidi Pakarinen - Bon Voyage (Vuoden 2013 tangokuningatar, joka on osallistunut Tangomarkkinoille useana vuonna aiemminkin ja julkaissut debyyttialbuminsa Sun Kuningatar viime vuonna,)

6 kommenttia:

  1. Näistä osallistujista haluaisin vielä tarkentaa, että Heidi Pakarinen. Tangokuningatar 2014 (monta kertaa osallistunut tangomarkkinoihin.)
    Täälä muuten kans suuri viisufani lukiolaispoika ja myös 16-vuotias! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Heidi Pohjonen itse asiassa on vuoden 2013 tangokuningatar ainakin hänen facebookinsa mukaan, mutta lisäsin tuon, että hän on osallistunut useampana vuonna. :)
      https://www.facebook.com/HeidiPakarinenTangokuningatar2013
      Kiva kuulla, että on muitakin tämän ikäisiä viisufaneja. Yhteyttä saa ottaa esimerkiksi täällä bloggerissa, sp:llä tai viisukuppilassa. Löydyn sieltä nimellä -Axel- . :)

      Poista
  2. Joo tarkoitinkin, että 2013 vahingossa meni vuodet vähän sekaisin. :) Sullakin taisi vahingossa lipsahtaa "Heidi Pohjonen". :) ps. Itsellänikin viisukuppilassa nimellä jojoo123. En sielä paljon kirjoittele, mutta luen foorumia ja uutisia yms. päivittäin. :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! No Pohjonen on hänen miehensä Mikan(myös tangokuningas) sukunimi, että kauas ei menny...
      Itse luen ja kommentoin kuppilassa lähespäivittäin. :)

      Poista
  3. Sen minä tiedän Otto Ivarilta että hän on aikaisemmin ollut mukana Superscar-yhtyeessä mukana, siitä yhtyeestä muistan erityisesti kappaleen nimeltään Neon Lights.

    Lisäksi Vilikasper Kanth on aikaisemmin tehnyt englanninkielistä musiikkia veljensä kanssa ja vieraillut monissa muissa kokoonpanoissa ennen soolouralle siirtymistä.

    Minä luulen että Angelo De Nile on jonkinlainen fantasiametalliprojekti sillä hahmon takaa löytyy Kimmo Blom. Angelo De Nile-nimi perustuu samannimiseen hahmoon joka on ollut olemassa joskus aikaisemmin historian kirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä valaisevista tiedoista. Angelo De Nile vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta persoonalta, mitä olen haastatteluja nähnyt.

      Poista