tiistai 14. huhtikuuta 2015

Viikon biisi: JVG feat. Pete Parkkonen - Tuulisii

 Kuvahaun tulos haulle tuulisii
Tällä viikolla Viikon biisinä soi aivan uunituore kappale JVG:ltä ja Pete Parkkoselta. Kappale on nimeltään Tuulisii ja se julkaistiin virallisesti eilen maanantaina. Mukava kuulla JVG:ltä taas vaihteeksi Mauttoman jasson jälkeen jotain rauhallisempaa musiikkia. Myös tässä kappaleessa JVG:n ja Pete Parkkosen yhteistyö kuulostaa toimivan kuten viime kesän hitissä Etenee.

Tuulisii on ehkä hieman vakavampaa musiikkia kuin mitä JVG:ltä on totuttu kuulemaan, mutta kyllähän tämä iskee siinä missä aiempikin JVG:n tuotanto.
Mitä tykkäätte??

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Esittelyssä: Moldova - Eduard Romanyuta – I want your love

Nyt on vihdoinkin aika aloittaa tämän vuoden viisumaiden esittelyt. Luonnollisesti ensimmäisenä on vuorossa ensimmäisen semifinaalin avaava Moldova, joka osallistuu tänä vuonna 11:sta kerran Euroviisuihin. Maan paras sijoitus on kuudens sija debyytti vuodeltaan 2005.
Moldova 2015: Eduard Romanyuta - Promotional Photos
Tänä vuonna Moldovan lippua Wienissä kantaa ukrainalainen, 22-vuotias, laulaja Eduard Romanyuta. Hän on ensimmäinen ulkomaalainen Moldovan edustaja Euroviisuissa. Eduard on ollut musikaalinen jo lapsesta saakka ja hän onkin kiertänyt monissa kansainvälisissä laulukilpailuissa.

Moldovan Euroviisukarsinta O Melodie Pentru Europa ei ollut ensimmäinen viisukarsinta, johon hän on osallistunut, sillä hän on osallistunut Ukrainan euroviisukarsintoihin vuonna 2011 kappaleella Berega sijoittuen seitsemänneksi, 2012 kappaleella I’ll never let go sijoittuen viidenneksi sekä 2013 kappaleella Get real with my heart, joka sijoittui karsinnan kolmanneksi.
Moldova 2015: Eduard Romanyuta - Promotional Photos
Eduardin kappale oli alunperin tehty silmällä pitäen Ukrainan karsintoja, mutta Ukrainan vetäydyttyä Viisuista päätti hän koettaa onneaan Moldovan karsinnoissa. Eduardin tämänvuotisen kilpailukappaleen I want your love on säveltänyt ruotsalainen Erik Lewander, joka on tehnyt aiemmin uraa erityisesti Aasiassa, ja sanoittaneet australialainen Hayley Aitken ja englantilainen Tom Andrews.
 Moldova 2015: Eduard Romanyuta - Promotional Photos
Moldovan karsintojen voittaja päätettiin tuomari- ja katsojaäänten yhteistuloksella. Eduard oli tuomariäänten toinen ja katsojaäänissä ensimmäinen saaden yli 3000 ääntä enemmän kuin katsojaäänte kakkonen.
Mitä mieltä olette Moldovan kappaleesta. Minä kerron mielipiteeni kaikista kappaleista vasta kaikkien esittelyjen jälkeen lähempänä Viisuja.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Tv-vinkki iltaan

http://cdn1.eurovoix.com/wp-content/uploads/2015/02/image.jpg
Tänä iltana Yle lähettää viisujen 60-vuotis juhlakonsertin TV2-kanavalta kello 19.10 alkaen. Lähetystä voi seurata myös Yle Areenasta. Mukana Lontoossa 31.maaliskuuta järjestetyssä konsertissa olivat mm. Conchita Wurst, Lordi, Dana International, Loreen ja Dima Bilan.
 
/Konsertin voi katsoa jälkikäteen täältä.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Viikon biisi: Paperi T - Resnais, Beefheart & Aalto

 http://img.yle.fi/ylex/musiikki/article7796859.ece/ALTERNATES/w580/PAPERI+T+Renais,+Beefheart+%26+Aalto.jpg
Nyt päästäänkin siis tämän viikon Viikon biisiin, joka on piakkoin debyyttialbuminsa jukaisevan Paperi T:n kappale Resnais, Beefheart & Aalto.  Nyt tuntuu, että suomiräppiä on puraissut jokin taiteellisuus kärpänen. Ensin olin vähän, että ei tämä nyt oikein sytytä ja että onpa vaikeaa musiikkia, mutta nyt kun tätä on kuunnellut vähän enemmän niin tämä rauhallinen meno onkin vaihteeksi aika mukavaa vastapainoa ainaisille bile-räp-biiseille.

Kappaleiden esittelyt alkavat!

Wienin Euroviisut lähestyvät, joten nyt on jo korkea aika aloittaa artistien esittelyt. Tutustumme tarkemmin kaikkiin 40 mukana olevaan osallistujamaahan ja heidän edustajaansa ja kilpailukappaleeseensa. Esittelyjä tulee noin yhden maan päivävauhdilla. Esittelyt mennään läpi semifinaalien esiintymisjärjestyksessä ja esittelyt lopettavat vielä 7 suoraa finalistia.

Viikon biisi: Hätä Miikka - Kuuntele

 https://fbexternal-a.akamaihd.net/safe_image.php?d=AQC3eN3ztHX00dqr&w=470&h=246&url=http%3A%2F%2Fimg.yle.fi%2Fylex%2Fkuva-arkisto%2Farticle7561158.ece%2FALTERNATES%2Fw480h270%2FH%25C3%25A4t%25C3%25A4-Miikka&cfs=1&upscale=1&sx=0&sy=6&sw=480&sh=251
Viikon biisi artikkelikin jäi viime viikolla muiden kiireiden takia kirjoittaamatta ja tässä tuleekin nyt ensin viime viikon Viikon biisi myöhemmin sitten tämän viikon Viikon biisi. Viime viikon Viikon biisi on siis debyyttilevynsäkin Persaukinen ystäväsi juuri julkaisseen Hätä Miikan, joka tunnetaan mm. kappaleistaan Remu ja Meidän rappu, tuorein sinkku Kuuntele. Kappale on tyyliltään melko samanlainen aiempien kappaleiden kanssa, mutta teksti on ehkä hitusen vakavampi.
Viikon biisienkin lisäksi tänään tai huomenna on tulossa hieman viisu aiheista päivitystä.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Viikon biisi: Thomai Apergi feat. Legend - Jazz & Sirtaki

http://i.ytimg.com/vi/GFivM0SVIjc/hqdefault.jpg
Tällä viikolla Viikon biisinä soi Thomai Apergin ja Legendin perinteisiä kreikkalaisia elementtejä moderniin musiikkiin mielenkiintoisesti yhdistelevä Jazz & Sirtaki. Kappale oli mukana Kreikan viisukarsinnassa tänä keväänä, mutta sijoittui niukasti toiseksi Maria Elena Kyrikoun voitettua maan karsinnan. Jazz & Sirtaki olisi ollut mielestäni huomattavasti parempi vaihtoehto Kreikan edustajaksi.
Mitäs te tykkäätte kreikkalaisista rytmeistä.