maanantai 23. marraskuuta 2015

Armenian ja Kyproksen edustajat valittu - draamaa Saksassa

Pahoittelut viime aikaisesta hiljaisuudesta täällä, paljon on jäänyt kerrottavaa rästiin, mutta korjataan tilanne nyt kun aikaa on:)

Eli tämän hiljaiselon aikana kaksi, tai oikeastaan kolme, maata on valinnut edustajansa ensi vuoden viisuihin. Yksi näistä edustjista kuitenkin jo ehdittiin vetää pois...
http://www.eurovision.tv/save-files/resizes/0b/3b/e6/09/b9/89/8a/dc/69/39/10/2e/fe/d2/de/10/_________5a.jpg
Armenian televisioyhtiö AMPTV julkisti jo lokakuun puolella, että maata edustaa Iveta Mukuchyan. Hänet valittiin tehtävään sisäisesti, mutta kilpailukappaleita otettiin vastaan ulkopuolisilta säveltäjiltä. Veikkaisin, että Armenia tulee olemaan vahvoilla ensi vuoden kisoissa.
http://escbubble.com/wp-content/uploads/2015/11/Minus-One1-720x340.jpg
Seuraavana edustajansa ennätti valitsemaan Kypros, jonka edustajaksi valikoitui Minus one niminen yhtye. CyBC valitsi edustajan sisäisesti ja kappale kirjoitetaan yhteistyössä ruotsalaisen Thomas G:sonin kanssa.
http://www.escapenews.org/wp-content/uploads/2015/11/xavier-naidoo-konzerte-20121.jpg
Viimeisimpänä edustajansa julkisti Saksa, jossa oli päätetty luopua erittäin monimutkaisesta karsinnasta viime vuosien huonojen tulosten vuoksi ja artisti valittiin sisäisesti. Saksan yleisradioyhtiö NDR valitsi Xavier Naidoon edustamaan maataan euroviisuissa. Naidoon valinta edustajaksi sai aikaan voimakkaista vastareaktioita hänen antisemitististen ja homofobisten puheiden vuoksi. Lopulta vain muutamaa päivää valinnan jälkeen NDR ilmoitti, ettei Naidoo edusta Saksaa Tukholmassa. Uudesta edustjasta kerrotaan heti, kun sellainen löytyy.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Viikon biisi: Adele - Hello

http://www.billboard.com/files/styles/promo_650/public/media/adele-hello-video-still-2015-billboard-650.jpg
Tällä viikolla Viikon biisinä soi uutukainen Adelelta. Biisin nimi on Hello ja se on sinkkulohkaisu marraskuussa ilmestyvältä 25 nimeä kantavalta Adelen kolmannelta albumilta. Hello on taattua Adelea ja ansaitsee jo sillä tulla valituksi Viikon biisiksi. Adelen upea ääni yhdistettyinä kiehtoviin melodioihin ja sanoituksiin. Toimii.
Miltä Adelen uusi kuulostaa?

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Viikon biisi: Vesala - Tequila

 http://rosvot.fi/wp/wp-content/uploads/2015/10/p1a228koo1ck9gvj6o218bm1frv4.jpg
Nyt päästään sitten tämän viikon Viikon biisiin. Tällä viikolla viikon biisin aseman saa itseoikeutetusti ensimmäisen soolo singlensä julkaissut Paula Vesala, joka tästä edespäin tunnetaan vain sukunimellä Vesala. Hänen ensimmäinen soolo kappaleensa kantaa nimeä Tequila. Kun kuulin kappaleen nimen ensikertaa olin ehkä hieman yllättynyt, sillä olisin odottanut jotakin rauhallista Vesalalta, mutta nimi Tequila toi ainakin minulle aivan toisenlaisen mielikuvan. Seuraava yllätys olikin jälleen edessä, kun ensi kertaa kuulin tämän kappaleen. Kyseessä olikin hyvin kaunis ja eteerinen kappale surumielisine vihellyksineen. Toki kappale tuo mieleen PMMP:n, mutta vain hyvällä tavalla.

 Miten teille uppoaa Tequila?

Viikon biisi: Keko Salata - Melkein kuollut

 http://img.yle.fi/ylex/musiikki/article8383560.ece/ALTERNATES/w580/KEKO%20SALATAMelkein%20kuollut.jpg
Muutaman viikon kestäneen hiljaisuuden jälkeen myös viikon biisi -sarja on hieman jälkeen jäänyt, joten aloitetaan nyt viikon 42 biisillä, joka on Keko Salatan uutukainen Melkein kuollut. Varsinkin kertsi on tässä biisissä jollakin tavalla todella mielenkiintoinen, jopa hypnoottinen. Sinkun julkaisun yhteydessä tämä uusi mystinen artisti julkaisi myös oikean identiteettinsä. Naamion taakse oli piiloutunut tuottaja Sakke Aalto, joka on tuottanut menestys kappaleita mm. JVG:lle, Cheekille, Snoop Dogille ja Diandralle.
Miten teille toimii Keko Salata?

Saadaanko viisuperheeseen uusi maa?

 Lebanon Flag
Libanonin televisioyhtiö Télé Liban on kertonut, ettei maa ole vielä sulkenut pois ajatusta osallistua ensi vuoden Euroviisuihin Tukholmassa. escXtra.com:in saamassa sähköpostissa maan televisioyhtiö toteaa seuraavalla tavalla:
We are not sure yet, however we are working on it and will keep you updated.
Libanon oli lähellä osallistua vuoden 2005 viisuihin, mutta perui osallistumisensa viime hetkellä Israelin osallistumisen vuoksi. Tietääkseni israelilaisen materiaalin televisioimisesta on edelleen voimassa, mutta kuten sähköpostissa sanotaan "we are working on it". Uskoisin tämän viittaavan tähän lakiin ja siihen, että kenties Télé Liban hakee jonkinlaista erityislupaa osallistua ja samalla näyttää myös Israelin esitys.

Aika kertoo, kuinka tässä käy.

Turkki - suuri kysymysmerkki

Toukokuussa Turkin suunnalta kuului positiivisia uutisia siitä, että maa olisi tulossa takaisin viisuihin kolmen vuoden tauon jälkeen. Sittemmin 2. lokakuuta EBU kertoi, ettei Turkin televisioyhtiö TRT ole päättänyt osallistumisestaan ja pyytänyt lisäaikaa päätöksen kanssa. Nyt odotamme jännittyneinä - palaako Turkki vai ei?

Kroatia - mukana vai ei?

Kroatian televisioyhtiö HRT on ollut melko vaitinainen maan osallistumisesta ensi vuoden viisuihin. Pitkäaikaisista paluu spekulaatioista huolimatta 9. lokakuuta HRT:ltä kerrottiin, että osallistuminen näyttää melko epätodennäköiseltä. Myöhemmin kuitenkin kerrottiin, että päätöstä ei ole vielä tehty suuntaan tai toiseen. Nyt odotamme kuumeisesti HRT.n ratkaisua osallistuako vaiko ei?