keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Melodifestivalenin uudet tuulet


Ruotsin perinteekkäässä euroviisukarsinnassa, Melodifestivalenilla, nähdään ensi vuonna hieman pieniä muutoksia. Kappaleiden määrää lasketaan alkuerissä kahdeksasta seitsemään ja koko kisassa nähdään siis 28 kapplaetta 32 kappaleen sijaan. Finaalissa kappaleita kuullaan kuitenkin aiemman kymmenen sijaan 12. Ensi vuonna Andra Chansenissa kilpailee neljä taisteluparia, joista jokaisen voittaja pääsee finaaliin. Andrasta finaaliin pääsee siis neljä esitystä ja suoraan finaaliin jokaisesta alkuerästä pääsee kaksi kilpailijaa.

SVT otti kaiken kaikkiaan vastaan 2177 kappaletta, mikä on huomattavasti vähemmän kuin edellisvuosina. Ensimmäinen kilpailija on kuitenkin jo selvillä, sillä Kalle Johansson lunasti paikkansa voittamalla kesällä pidetyn Svenskatoppen nästa -kilpailun.


Myös kilpailupaikkakunnat ja ajankohdat on julkaistu:
1. Alkuerä - Göteborg 7. helmikuuta
2. Alkuerä - Malmö 14. helmikuuta
3. Alkuerä- Östersund 21. helmikuuta
4. Alkuerä - Örebro 28. helmikuuta
Andra Chansen - Helsingborg 7. maaliskuuta
Finaali - Tukholma 14. maaliskuuta

Tämän kaiken lisäksi myös Melodifestivalenin juontajat on paljastettu. Ensi vuonna Melodifestivalenin juontavat ruotsalainen koomikko ja tv-persoona Robin Paulsson sekä Ruotsin tämän vuotinen edustaja Sanna Nielsen.
Tulevat Melodifestivalen juontajat Sanna Nielsen ja Robin Paulson.

tiistai 30. syyskuuta 2014

16 maata mukana JESC:ssä


Junioriviisuissa eli lasten versiossa Euroviisuista kilpailee tänä vuonna 16 maata. Kilpailu järjestetään 15. marraskuuta Maltalla, vanhalla Malta Shipbuilding- telakalla Marsassa, lähellä saarivaltion pääkaupunkia Vallettaa. Osalistujamaamäärä on korkein sitten vuoden 2007 Rotterdamin kisojen 17 osallistujan kisojen. Junnuviisut ovat viime vuosina kärsineet osallistuja kadosta, mutta nyt näyttää siltä, että nämä kisat alkavat elpyä pikkuhiljaa. Vielä useampikin maa oli kiinnostunut osallistumaan, mutta esteeksi tuli mm. rahoitus. 7 näistä 16 maasta on joko palaavia tai debytoivia maita. Viime vuodesta kolme maata vetäytyi(Moldova, Azerbaidzan ja Makedonia)

Lisää tietoa Junnuviisuista tulee sivun yläpalkkiin kohtaan JESC 2014!

Mukana ovat seuraavat 16 maata:
-Kuva Alankomaat
-Kuva Armenia
-Kuva Bulgaria
-Kuva Georgia
-Kuva Italia
-Kuva Kroatia
-Kuva Kypros
-Kuva Malta
-Kuva Montenegro
-Kuva Ruotsi
-Kuva Serbia
-Kuva Slovenia
-Kuva Valko-Venäjä
-Kuva Venäjä
-Kuva San Marino
-Kuva Ukraina

maanantai 29. syyskuuta 2014

Ristiriitainen Kroatia

Kroatia on pitkään pantannut päätöstään Viisuihin osallistumisesta. Viime viikolla Kroatia ilmoitti, että palaa Juniori Viisuihin. Tästähän minä ehdin jo innostua, että saamme Kroatian takaisin myös oikeisiin Viisuihin. Mutta ei! Muutamaa tuntia myöhemmin Kroatia ilmoittaa, ettei palaa viisuihin. Hetken elin toivossa, mutta heti se murskattiin. Hieman epätavallistahan se on, että maa osallistuu JESC:in, muttei itse viisuihin. Suurin syy on varmaankin se, että Junnuviisuihin osallistuminen on paljon halvempaa. Ehkä 2016 näemme heidät jälleen mukana. Toivossa on hyvä elää!

Pahinta tuskaa keventämään Kroatian kappale vuodelta 2010. Feminnem ja Lako Je Sve. Mielestäni Kroatian yksi parhaista kappaleista.


torstai 25. syyskuuta 2014

Uutta sisältöä!

Kuten jo ehkä huomasittekin, on blogin otsikon alapuolelle ilmestynyt muutama uusi sivu tai alaotsikko tai miksi sitä kukin kutsuukaan. Toistaiseksi ne ovat vielä tyhjiä, mutta kunhan aikaa löytyy niin ne alkavat täyttyä. Tällä hetkellä kaikki aika ja energia menvät koeviikon kokeista selviämiseen.

Visailua kohtaan alan kokoamaan tietovisailukysymyksiä eri aiheista. Voitte vapaasti sitten hyödyntää niitä vaikkapa illanistujaisissa, bileissä tai muuten vaan kavereiden kesken testata tietämystänne.

Euroviisut 2015 -otsikon alle tulee tietoa tulevan vuoden Euroviisuista. Mm. osallistuvien maiden edustajat kappaleet, tarkempia tietoja ja jne.

Viisukalenteri kohtaan taas tulee kalenteri, joka seuraa mahdollisimman reaaliaikaisesti mm. maiden kansallisten karsintojen kulkua.

/Visailukohdan kysymysten kokoaminen on hieman vaiheessa muiden kiireiden vuoksi tällä hetkellä.:)

lauantai 20. syyskuuta 2014

Puola mukana, Ukraina - suuri kysymysmerkki?




Perjantaina kuulimme surullisia Ukrainan suunnalta, kun Ukrainan televisioyhtiö NTU kertoi Ukrainan vetäytyvän Eurovision laulukilpailusta taloudellisten syiden vuoksi. Myös Ukrainan poliittinen tilanne on päätöksen taustalla. Tiedotteessaan NTU kertoi tiedotteensa toivovansa palata vuonna 2016.Tiedotteessa kerrottiin myös, että mikäli NTU saa rahoitusta joltain ulkopuoliselta tasolta niin osallistuminen voisi onnistua.


Tänään ukrainalainen musiikkituottaja Timofey Nagorny ilmotti voivansa auttaa rahoittamaan Ukrainan osallistumisen Euroviisuihin. Nagorny on mies Mika Newtonin eli Ukrainan vuoden 2011 edustajan takaa. Nyt täytyy vain toivoa, että NTU hyväksyy Nagornyn ehdotuksen ja me näemme Ukrainan mukana myös ensi vuonna. Ukrainan osallistuminen Euroviisujen kaltaisiin tapahtumiin voisi olla tärkeää ukrainalaisille kaiken ikävän keskellä.
Kerrotaan myös, että Puola on vahvistanut osallistumisensa ensi vuoden kisoihin.



torstai 18. syyskuuta 2014

38. maa ilmoittautui


Moldovan televisioyhtiö TRM on vahvistanut osallistumisensa ensi vuoden Euroviisuihin. Se, miten Moldova viisunsa valitsee on vielä epäselvää. Aiempina vuosina Moldova on valinnut viisunsa O Melodie Pentru Europa-kilpailulla.

Moldova osallistui ensimmäisen kerran Euroviisuihin vuonna 2005. Viime vuonna Moldovaa edustanut Cristina Scarlat karsiutui finaalista kappaleellaan Wild Soul.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

"Yes" or "No" Scotland?



Skotlannissa järjestetään historiallinen kansanäänestys Skotlannin itsenäistymisestä Isosta-Britanniasta 18. päivä syyskuuta eli huomenna. Äänestyksessä kysytään yksinkertainen kysymys; Pitäisikö Skotlannin olla itsenäinen valtio. Äänestää saavat kaikki yli 16-vuotiaat skotlantilaiset. Mikäli itsenäistymisen kannattajat saavat yli puolet äänistä, on Skotlannin tarkoitus itsenäistyä maaliskuussa 2016. Näin aikaa jää neuvotteluille ja käytännön järjestelyille.

Tällä hetkellä, vain päivää ennen äänestystä, mielipidemittauksissa "No"- ja "Yes"-leirien kannatus on ollut hyvin tasaista. "Yes"-leiri on ottanut huikean loppukirin ja ollut viimeisimmissä mittauksissa hienoisessa johdossa.

Ero Isosta-Britanniasta aiheuttaisi monenlaisia muutoksia Skotlannille. Pääministeri Cameron on sanonut, että Skotlannin ero Britanniasta on myös ero punnasta. Luultavasti Skotlanti menettäisi  itsenäistyessään ainakin hetkeksi EU-jäsenyytensä. Luultavasti itsenäinen Skotlanti hakisi jäsenyyttä jossakin vaiheessa, mutta se saattaa viedä aikaa.

Mikäli Skotlanti päättää itseäistyä saattaa se aiheuttaa lumipalloefektin Euroopassa, sillä monien valtioiden sisällä muhii itsenäisyyshankkeita. Esimerkiksi Espanjassa Katalonia haaveilee omasta valtiostaan.

Itsenäistyessään Skotlanti saattaa tehdä debyyttinsä Euroviisuihin hyvinkin pian. Ehkä realistisoptimistisesti jo vuonna 2017?

Veikkaan, että äänestyksestä tulee hyvin hyvin tiukka, mutta uskon ja toivonkin, että tulos on "Yes".
Mitä veikkaatte, kuinka käy?