maanantai 16. maaliskuuta 2015

Makedoniakin vaihtoi englantiin

Sekä Serbia että Romania päättivät jo aiemmin vaihtaa esitys kieleksi englannin. Nyt myös Makedonia on tehnyt samoin. Samalla kappaletta on muutettu tuntuvasti. Kappaleen englannin kielinen nimi on Autum Leaves.

Australian viisuhistorian ensimmäinen edustuskappale julkaistu!!

 http://www.ascap.com/~/media/images/eventsawards/events/sundance/2014/artists/guy-sebastian.jpg?bc=white
Viisuiss debytoiva Australia on tänään julkaissut maansa ensimmäisen viisukappaleen. Wienissä Australian edustajaksi valittu Guy Sebastian esittää kappaleen Tonight Again.
Mitä pidätte Australian ensimmäisestä viisukappaleesta?

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Myös Venäjä julkaisi kappaleensa!

Kappaleita vain tulee ja tulee! Nyt viisunsa on julkaissut Venäjä Polina Gagarina. Wienissä hän esittää kappaleensa A Million Voices.

Albanian uusi kappale kuultavissa!

Albanian uusi kilpailukappale kuultiin hetki sitten ensi kertaa. Albanian edustajan Elhaida Danin piti alkuperäisen suunnitelman mukaan esittää Wienissä kappale Diell, jolla hän voitti Albanian viisukarsintana toimivan Festivali i Këngësin. Kappale kuitenkin jouduttiin vaihtamaan sen tekijöiden vedettyä sen takaisin. Uusi kappale on nimeltään I'm Alive, joka julkaistiin siis hetki sitten musiikkivideon kanssa.

San Marinon kappale julki!


San Marinon kappale julkaistiin juuri hetki sitten. Jo viime syksynä kerrottiin, että tänä vuonna San Marinoa edustavat entiset JESC-tähdet Michele Perniola ja Anita Simoncini. Kappale oli määrä julkaista vasta huomenna ja julkaista tänään vain lyhyt maistiainen kappaleesta. Kappale julkaistiin kuitenkin jo tänään, mutta videota saamme odottaa vielä huomiseen. Kappaleen nimi on Chain of Light.

Pakko sanoa kyllä, että San Marino teki sen taas. Tulee olemaan yksi suosikeistani.

Romanian ja Serbian kieliratkaisut selvillä

Romanian kappaleesta on ladattu Eurovision.tv sivulle kaksi kielinen versio, mikä tarkoittaa sitä, että sillä mennään Wieniin.

Myös Serbian kappaleen kielestä on tullut selvyys, kun kappale ladattiin samalle sivulle englannin kielisenä. Karsinnoissa se esitettiin serbiaksi.

Vanha tuttu edustaa Azerbaidžania! -myös kappale kuultavissa

Azerbaidžan julkisti kuuri äsken viisuedustajansa ja yllätys, yllätys, sieltä paljastui vahvojen huhujen kohteena ollut Elnur Huseynov. Elnur edusti maataan ensimmäisen kerran jo vuonna 2008, kun azerit osallistuivat ensi kertaa. Silloin hän oli kahdeksanneksi sijoittuneen Elnur & Samir  -duon toinen osapuoli. Edustus kappale Hour Of The Wolfia on luonnehdittu nykyaikaiseksi ballaksi.
 Elnur Huseynov is the Azerbaijani representative in Vienna
Elnur tuntuu olevan tällä hetkellä kovassa nosteessa, sillä viime kuussa hän voitti Turkin The Voice -kilpailun. Kappaleen musiikivideo julkaistaan huomenna Eurovsion.tv sivulla, mutta itse kappaleen voi nyt kuunnella jo täältä.