sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ohjelma viimeiselle viisujenvalintaviikolle

Nyt voisi sanoa, että alkava viikko on oikea superviisuviikko, sillä maanantain 9. päivä ja maanantain 16. päivä välillä saamme kuulla 14 maan kappaleet. Tämä pitää sisällään kuitenkin vain 3 karsintaa, sillä loput 11 kappaletta on valittu sisäisesti. Kaikki julkistus ajankohtia ei ole vielä tiedossa, mutta päivitän niitä kyllä tähän juttuun, mikäli niitä etukäteen kerrotaan.

Maanantai 9. maaliskuuta: 


Puola: Kappaleen ensiesitys, klo 19.30
TVP on valinnut artistin ja kappaleen sisäisesti ja se julkaistaan nyt maanantaina.

 
Malta: Kappaleen uusi versio ja musiikkivideo julkaistaan, klo ??
Maltan edustaja ja kappale valittiin jo viime syksynä, mutta vasta nyt kuulemme viimeisen virallisen version kappaleesta. Kappaleen Warrior esittää Amber.

 
Espanja: Kappaleen video julkaistaan, klo ??
Myös Espanjan edustajan Edurnen kappale Amanicer saa musiikki videon tällä päivämäärällä.

Tiistai 10. maaliskuuta:


Belgia: Kappaleen ensiesitys, klo18-20
Belgiaa edustavan Loïc Nottetin kappale kuullaan ensi kertaa tiistaina.


Tšekki: Kappaleen ensiesitys, klo ??
Viisuihin palaavan Tšekin kappale kuullaan niin ikään tiistaina. Kappaleen Hope Never Dies esittävät
Marta Jandová & Václav Noid Bárta.

Torstai 12. maaliskuuta:


Armenia: kappaleen ensiesitys, klo 19.30
Armeniaa edustavan Genealogyn kappale Don't Deny kuullaan vihdoin pitkän panttauksen jälkeen torstaina.


Israel: kappaleen ensiesitys, klo 21.00
Israelin Nadav Guedjin kappale Golden Boy kuullaan myös torstaina.

Perjantai 13. maaliskuuta:

 
Itävalta: Wer singt für Österreich? - FINAALI, klo 21.15
Itävallassa edustuspaikasta kamppailee vielä 6 kappaletta:
Celina Ann – “Utopia”
Dawa – “Feel Alive”
The MakeMakes – “I Am Yours”
Folkshilfe – “Who You Are”
Johann Sebastian Bass – “Absolutio”
Zoe – “Quel filou”  


Finaalia voi seurata täältä

Lauantai 14. maaliskuuta:


Ruotsin: Melodifestivalen - FINAALI, klo 21.00
Ruotsissa edustus paikasta kisaavat seuraavat 12 kappaletta:
  1. Samir & Viktor - Groupie 
  2. JTR - Building it up 
  3. Dinah Nah - Make me (La la la) 
  4. Jon Henrik Fjällgren - Jag är fri (Manne liem frije) 
  5. Jessica Andersson - Can’t hurt me now 
  6. Måns Zelmerlöw - Heroes 
  7. Linus Svenning - Forever starts today 
  8. Isa - Don’t stop 
  9. Magnus Carlsson - Möt mig i Gamla stan 
  10. Eric Saade - Sting 
  11. Mariette - Don’t stop believing 
  12. Hasse Andersson - Guld och gröna skogar
Finaali voi seurata Yle Fem kanavalta. 
 
Norjan: Norsk Melodi Grand Prix -FINAALI, klo 21.25
Myös Norjassa kisataan lauantaina finaali. Finaalissa mukana ovat seuraavat 11 kappaletta:

1. Alexandra Joner – Cinderella
2. Contrazt – Heaven
3. Erlend Bratland – Thunderstruck
4. Ira Konstantinidis – We Don’t Worry
5. Jenny Langlo – Nexdt to you
6. Karin Park – Human Beings
7. Marie Klåpbakken – Ta meg tilbake
8. Mørland & Debrah Scarlett – A Monster Like Me
9. Raylee – Louder
10. Staysman Lazz – En godt stekt pizza
11. Tor & Bettan – All over the world


Norjaa voi seurata täältä (Linkki myöhemmin)
  Sunnuntai 15. maaliskuuta:

Azerbaidžan: kappaleen ensiesitys, klo ??
Azerbaidžan julkaisee sisäisesti valitun kappaleensa sunnuntaina.


Venäjä: kappaleen ensiesitys  
Kuten normaalia, Venäjän edustajasta tai kappaleesta ei ole vielä tässä vaiheessa mitään tietoa. Eiköhän sekin sieltä jossain vaiheessa ilmesty.

Albania: Uuden kappaleen ensiesitys, klo ??
Albania valitsi edustajansa ja edustuskappaleensa jo joulukuussa, mutta muutama viikko sitten saimme kuulla, että maan edustaja Elhaida Dani vaihtaa kappaleensa. Uuden kappaleen nimi on I'm Alive
Maanantai 16. maaliskuuta: 

San Marino: Kappaleen ensiesitys
San Marino panttaa kappalettaan viimeiseen saakka ja julkistaa sen vaasta viimeisenä mahdollisena päivänä. Kappaleen esittävät maan entiset JESC-edustajat Michele Perniola ja Anita Simoncini.

Joukkueenjohtajien kokous ja viimeinen päivämäärä kappaleiden toimittamiselle EBU:lle!!


Lauantai 21. maaliskuuta:
 
Montenegro: Kappaleen ensiesitys
Myös Montenegron kappaletta odotellaan vielä. Maata edustaa Knez niminen artisti ja kappaleen kynäilee itse Zeljko Joksimovic. Kappaleen nimi on Adio.

Julkistuspäivä ei vielä tiedossa
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQ-LhWENQ7v1r-2pVOF68lb7M8jjAnEfcbLmpdK0rx7lwqh7CTOC0Y8-KpKAzFvEkZ_QRtf7fij61XMPCd68oD8avfX1zR4KyP2VoS2MltKb5NsYVoab8EC0QH0tAteDE8ecHqqg6Y5Fs7/s1600/australia-flag-map.png

Australia: Kappaleen ensiesitys
Euroviisuissa debytoiva Australia valitsi edustajakseen sisäisesti Guy Sebastianin.


Minkä maan kappaleita odotatte eniten. 

Opera Skaala oli teidän suosikkinne UMK:ssa!

 http://hs10.snstatic.fi/webkuva/taysi/560/1305917517818?ts=556
UMK-voittajaksi selvisi Pertti Kurikan Nimipäivät viime viikonloppuna ja nyt myös blogini kysely UMK-suosikista on päättynyt. Kysely oli tiukka, mutta lopulta voiton vei Opera Skaala ennen satin Circusta. Tämä tulos olisi miellyttänyt ainakin minua selkeästi enemmän kuin UMK todellinen tulos.

1.
Opera Skaala - Heart Of light
18.12 %
2.
Satin Circus - Crossroads
16.78 %
3.
Pertti Kurikan Nimipäivät
10.07 %
4.
Eeverst - Love It All Away
8.72 %
5.
Shava - Ostarilla
7.28 %
5.
Angelo De Nile - All for Victory
7.28 %
7.
Siru - Mustelmat
6.71 %
8.
Solju - Hold On Your Colours
5.40 %
8.
Norlan "El Misionario" - No voy a Ilorar por ti
5.40 %
10.
Jouni Aslak - Lions and Lamds
4.03 %
11.
Järjestyshäiriö - Särkyneiden sydänten kulmilla
2.01 %
12.
Vilikasper Kanth - Äänen kantamattomiin
1.34 %
12.
Pihka ja Myrsky - Sydän ei nuku
1.34 %
12.
Heidi Pakarinen - Bon Voyage
1.34 %
12.
Hans On The Bass - Loveshine
1.34 %
12.
Aikuinen - Kyynelten lahti
1.34 %
17.
Otto Ivar - Truth or Dare
0.67 %
17.
Ida Bois - Kumbaya
0.67 %

Portugalikin luottaa balladiin!

Kuten hyvin monet maat tänä vuonna, myös Portugali luottaa balladiin. Maa valitsi juuri päättyneessä finaalissaan Leonor Andraden edustamaan Portugalia Wienin Euroviisuissa kappaleella Há um mar que nos Separa.

Finaalissa kuultiin seuraavat 6 kappaletta:
  • Leonor Andrade – Há um mar que nos separa
  • Yola Dinis – Outra vez primavera
  • Gonçalo Tavares – Tu tens uma mágica
  • José Freitas – Mal menor (Ninguém me guia à razão)
  • Teresa Radamanto – Um fado em Viena
  • Simone de Oliveira – À espera das canções
Näistä 3 pääsi superfinaaliin:
  • Leonor Andrade – Há um mar que nos separa (katsojien valinta)
  • Gonçalo Tavares – Tu tens uma mágica (tuomarien valinta)
  • Teresa Radamanto – Um fado em Viena (katsojien valinta)
 

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Brittien kappale julkaistu!

Brittien viisu paljastettiin aivan hetki sitten ja sieltä tulikin...no...tuota....ainakin mielenkiintoinen kokonaisuus. Maata edustaa Alex Larken ja Bianca Nicholasin muodostama duo Electro Velvet kappaleella Still in love with you.

Mukava piristys tähän balladi vuoteen, mutta tällä tuskin kärkisijoja kolkutellaan.
Mitä pidätte?

Ruotsi: Andra Chansenin tulokset

 Andra Chansen Is Upon Us


Ruotsissa on jaossa olivat viimeiset paikat finaaliin toisesta mahdollisuudessa eli Andra Chansenissa. 8 kappaletta oli jaettu neljään taistelupariin, joista toinen selviytyy finaaliin.

Taisteluparit, joista jatkoon menijä on tummennettu:
Pari 1:

  1. Andreas Weise – Bring Out the Fire
  2. Linus Svenning – Forever Starts Today
Pari 2:
  1. Hasse Andersson – Guld och gröna skogar
  2. Kristin Amparo – I See You
Pari 3:
  1. Dolly Style – Hello Hi
  2. Dinah Nah – Make Me (La La La)
Pari 4:
  1. Behrang Miri feat. Victor Crone and Malena Ernman – Det rår vi inte för
  2. Samir & Viktor  – Groupie
Finaali käydään ensi lauantaina Tukholmassa ja Yle Fem näyttää sen aiempien osien tapaan suorana. 

Toiseksi viimeinen superviisuviikonloppu

Nyt on käsillä toiseksi viimeinen superviikonloppu. Tämän viikonlopun aikana saamme jälleen kolme kappaletta lisää tämän vuotisiin viisukarkeloihin.

Lauantai:

 It's The Final!
Portugali: Festival da Canção - FINAALI, klo 23.25
Portugalissa valitaan myöhään tänä iltana (tai Suomen aikaa oikeastaan huomisen puolella) maan tuleva viisuedustaja. Finaalissa mukana ovat seuraavat kuusi kappaletta:
  • Leonor Andrade – Há um mar que nos separa
  • Yola Dinis – Outra vez primavera
  • Gonçalo Tavares – Tu tens uma mágica
  • José Freitas – Mal menor (Ninguém me guia à razão)
  • Teresa Radamanto – Um fado em Viena
  • Simone de Oliveira – À espera das canções
Portugalin pariin pääset täältä 

Song Reveal Tonight
Iso-Britannia: The UK Reveal - kappaleen julkistus, klo 22.30
Britit valitsivat kappaleensa tänäkin vuonna sisäisesti ja tänä iltana saamme kuulla, kuka heitä edustaa Wienissä. Ketä veikkaatte?

Brittie julkistusta voi seurata täältä

Andra Chansen Is Upon Us
Ruotsi: Melodifestivalen 2015 - Andra Chansen, klo 20.00 
Ruotsissa on jaossa viimeiset paikat finaaliin toisessa mahdollisuudessa eli Andra Chansenissa. 8 kappaletta on jaettu neljään taistelupariin, joista toinen selviytyy finaaliin.
Taisteluparit:
Pari 1:
  1. Andreas Weise – Bring Out the Fire
  2. Linus Svenning – Forever Starts Today
Pari 2:
  1. Hasse Andersson – Guld och gröna skogar
  2. Kristin Amparo – I See You
Pari 3:
  1. Dolly Style – Hello Hi
  2. Dinah Nah – Make Me (La La La)
Pari 4:
  1. Behrang Miri feat. Victor Crone and Malena Ernman – Det rår vi inte för
  2. Samir & Viktor  – Groupie
Sunnuntai:

 
Romania: , klo 20.30
Romaniassa käydään tänäkin vuonna pelkkä finaali. Finaalissa mukana ovat seuraavat kappaleet:
1. Luminita Anghel – A Million Stars
2. Alexa & Aurelian Temisan – Chica Latina
3. Voltaj – De la capat
4. Baietii – Dragoste in lanturi
5. Blue Noise – Love Won’t Run Away
6. Rodica Aculova – My Light
7. Cristina Vasiu – Nowhere
8. Tudor Turcu – Save Us
9. Super Trooper – Secret Place
10. Ovidiu Anton – Still Alive
11. Lara Lee – Superman
12. CEJ – We Were In Love

Mitä aiotte seurata tänään lauantaina? Minulla ohjelmistoon kuuluu ainakin Moldifestivalen ja Brittien julkistus. Mahdollisesti myös Portugali.