lauantai 7. helmikuuta 2015

UMK: 1. semifinaalin tulokset!

UMK:n eli Uuden Musiikin Kilpailun ensimmäinen semifinaali päättyi juuri hetki sitten ja jakoon pääsi kolme kappaletta kuudesta. Jatkoon pääsivät Satin Circus, Norlan El Misionario sekä Pertti Kurikan Nimipäivät.

Esiintymisjärjestys, jossa jatkoonminijät on tummennettu:
1. Satin Circus – “Crossroads“
2. Hans on the Bass – “Loveshine”
3. Vilikasper Kanth – “Äänen kantamattomiin”
4. Pihka ja myrsky – “Sydän ei nuku”
5. Norlan “El Misionario” – “No voy a llorar por ti“
6. Pertti Kurikan Nimipäivät – “Aina mun pitää“

Seuraava semifinaali käydään ensi viikonloppuna 14. helmikuuta ja finaali nähdään 28. helmikuuta. Koko lähetys tulee myöhemmin katsottavaksi Yle Areenaan.

PS. Muistakaa äänestää suosikkianne myös blogini äänestyksessä!

Viisukarsintojen superviikonloppu

 
Tänään ja huomenna yhteensä kahdeksassa maassa käydään euroviisukarsintoja. Viikonloppu sisältää myös Tanskan karsintojen finaalin tänään lauantaina. Myös Suomessa UMK pyärähtää kunnolla käyntiin ensimmäisellä semifinaalilla. Valinta siitä, mitä tänä viikonloppuna katsoo onkin entistä hankalampi.




Lauantai
Three Will Qualify For The Final
Suomi: Uuden Musiikin Kilpailu, 1. semifinaali
Tänään UMK:n ensimmäisessä semifinaalissa kisaavat seuraavat kuusi kilpailijaa, joista kolme pääsee 28. helmikuuta järjestettävään finaaliin:
  • Hans on the bass – Loveshine
  • Vilikasper Kanth – Äänen kantamattomiin
  • Norlan El Misionario – No voy a llorar por ti
  • Pertti Kurikan Nimipäivät – Aina mun pitää
  • Pihka Ja Myrsky – Sydän ei nuku
  • Satin Circus – Crossroads
Kilpailu alkaa kello 21.00 Suomen aikaa ja sitä voi seurata TV2:lta tai Yle Areenasta.
DMGP 2015 DR
Tanska:  Dansk Melodi Grand Prix 2015, FINAALI
Tanskassa järjestetään tänäkin vuonna vain finaali, jossa kilpailee 10 kappaletta paikasta edustaa maataan Euroviisuissa. Seuraavat 10 kilpailijaa kisaavat tässä järjestyksessä tänä iltana Tanskan finaalissa:
  1. Sara Sukurani – Love me love me
  2. Tina & René – Mi amore
  3. Marcel & Soulman Group – Når veje krydse
  4. Cecilie Alexandra – Hotel A
  5. Andy Roda – Love is lov
  6. Julie Bjerre – Tæt på mine drømme
  7. Anti Social Media – The way you are
  8. Anne Gadegaard – Suitcase
  9. Babou – Manjana
  10. World of Girls – Summer without you
Lähetys alkaa kello 21.00 Suomen aikaa ja sitä voi seurata täältä.
melodifestivalen-generic-logo1
 Ruotsi: Melodifestivalen, 1. semifinaali
Yksi odotetuimmista karsinnoista starttaa tänään, kun Melodifestivalenin aloittaa Göteborgissa kisattavat ensimmäinen semifinaali. Kaksi seitsemästä kilpailijasta jatkaa suoraan finaaliin ja kaksi jatkaa Andra Chanseniin. 30 sekunnin maistiaiset kappaleista ovat jo kuultavissa.
Seuraavat 7 esitystä kisaavat ensimmäisessä semifinaalissa:
  1. “I’ll Be Fine” – Molly Pettersson Hammar,
  2. “Pappa” – Daniel Gildenlöw,
  3. “One By One” – Elize Ryd & Rickard Söderberg,
  4. “Hello Hi” – Dolly Style,
  5. “Det rår vi inte för” – Behrang Miri feat Victor Crone,
  6. “Can’t Hurt Me Now” – Jessica Andersson
  7. “Sting” – Eric Saade.
Kello 21.00 Suomen aikaa alkavaa lähetystä voi katsoa täältä.
Only Three Will Qualify
Islanti: Songvakeppnin 2015, 2. semifinaali

Islannissa käydään tänään toinen semifinaali, josta 3 kappaletta etenee finaaliin.
Esiintymisjärjestys:
  1. Haukur Heiðar Hauksson – Milljón augnablik
  2. María Ólafsdóttir – Lítil skref
  3. SUNDAY – Fjaðrir
  4. Regína Ósk – Aldrei of seint
  5. Bjarni Lárus Hall – Brotið gler
  6. CADEM – Fyrir alla
Lähetys alkaa Suomen aikaa 21.35 ja sitä voi katsoa täältä.
Show One Tonight
Viro: Eesti Laul, 1. semifinaali
Virossa käydään tänään Eesti Laulin ensimmäinen semifinaali, jossa 10 laulusta 5 pääsee 21. helmikuuta käytävään finaaliin.
Esiintymisjärjestys:
1. “Päev korraga” / Karl-Erik Taukar
 2. “Kohvitassi lugu” / Miina
3. “Exceptional” / The Blurry Lane
4. “Hold On” / Liis Lemsalu & Egert Milder
5. “Saatuse laul” / Airi Vipulkumar Kansar
6. “Üle vesihalli taeva” / Maia Vahtramäe
7. “Troubles” / Robin Juhkental & The Big Bangers
8. “Unriddle Me” / Elephants From Neptune
9. “Superlove” / Elisa Kolk
10. “Kordumatu” / Bluestocking

 Eesti Laul alkaa Suomen aikaa kello 21.35 ja sitä voi seurata täältä.
Heat 3 Tonight
Unkari: A Dal, 3. alkuerä
Unkarin viisukarsinnassa on vuorossa kolmas alkuerä, josta jatkoon menee kuusi kappaletta(5 tuomarien valinnalla ja yksi katsojien valinnalla.). Tänään lauluvuorossa ovat:
  • Bálint Gájer – That’s How It Goes
  • Barbara Péter – Listen To The Universe
  • Boglárka Csemer – Boggie – Wars For Nothing
  • Fool Moon – Back 2 Right
  • Ildikó Keresztes – Hazám hazád lehet
  • Kati Wolf – Ne engedj el
  • Other Planet – Untold Story
  • Proof of Life – Hol a határ
  • Spoon – Keep On Marching
  • Zoltán Mujahid – Beside You
Kello 21.25 alkavaa lähetystä voi seurata täältä.
 lithuania eurovizijos
Liettua: Eurovizijos, 6. lähetys
Liettuan karsinnan kuudes lähetys käydään tänään ja tämän iltaisessa lähetyksessä kuullaan seuraavat kappaleet:
  • Mia – Feeling My Love & Flying
  • Monika Linkytė – This Time & Dangerous (S.O.S)
  • Vaidas Baumila – This Time & Take My Love
  • Edgaras Lubys – Not Perfect & No More Tears
  • Jurgis Brūzga – This Right Way & Sound of Colours
Lähetys alkaa Suomen aikaa kello 21.00 ja sitä voi seurata täältä. 

Sunnuntai
Latvia: Supernova, 2. semifinaali
Latvian uudistuneen Euroviisukarsinnan Supernovan toinen semifinaali pidetään sunnuntaina ja mukana ovat seuraavat 10 kisaajaa, joista 4 pääsee jatkoon.


1 Euphony "Home"
2 Aminata "Love Injected"
3 Markus Riva "Take Me Down"
4 Ornella "Angel"
5 Rihards Bērziņš "Your Eyes"
6 Signe "Sweet Girl"
7 Mārtiņš Ruskis & Ginta Krievkalna "Debesis"
8 Katrīna Bindere "Run to You"
9 The Stones "Free Your Mind"
10 Riga Metro "High Heels"

Ohjelmaa voi katsoa täältä.

Mitä karsintaa odotat eniten ja mitä aiot seurata tänään. Minä aion katsoa ensin UMK aivan kaikessa rauhassa ja siirtyä sitten Melodifestivalenille tai Tanskan finaaliin.

Lähes kaikki Saksan finaalin kappaleet selvillä

http://cdn1.eurovoix.com/wp-content/uploads/2014/09/Unser-Song-Fur-Osterreich.jpg


14 Saksan karsinnan, Unser Song für Österreichin, 16 kappaleesta on nyt selvillä. Kaksi viimeistä kappaletta tulee 19. helmikuuta käytävältä villikorttikierrokselta, jonka voittaja pääsee mukaan 5. maaliskuuta kisattavaan finaaliin. Nyt Saksan televisio NDR on julkaissut 7 jo mukana oleva kaksi kappaletta:

Fahrenhaidt:
  • “Frozen Silence”
  • “Mother Earth”
Faun:
  • “Hörst du die Trommeln?” (Do you hear the drums?)
  • “Abschied” (Farewell)
Alexa Feser:
  • “Glück” (Luck)
  • “Das Gold von morgen” (The gold of tomorrow)
Fahrenhaidt:
  • “Frozen Silence”
  • “Mother Earth”
Mrs. Greenbird:
  • Shine, Shine, Shine”
  • “Take My Hand”
Andreas Kümmert:
  • “Home Is In My Hands”
  • “Heart Of Stone”
Laing:
  • “Zeig deine Muskeln” (Show your muscles)
  • “Wechselt die Beleuchtung” (Change the lighting)
Noize Generation:
  • “Song For You”
  • “Crazy Now”

Irlanti: Finaali helmikuun lopussa

Irlanti valitsee edustajansa tänä vuonna hieman uudistuneella “The Late Late Show – Eurosong” -ohjelmall. Tänä vuonna on luovuttu aiemmilta vuosilta tutusta mentor-formaatista. 27. helmikuuta käytävässä finaalissa kisaa viisi kilpalijaa, jotka julkaistaan aivan lähiaikoina.

San Marino: kappaleen julkaisupäivä selvillä

San Marinon televisioyhtiö SMRTV on ertonut, että heidän edustuskappaleensa tullaan kuulemaan 13. maaliskuuta, kun kappaleen musiikkivideo julkaistaan. San Marinoa edustavaa tänä vuonna kahdesta edellisestä Junioriviisuedustajasta koottu duo, jonka muodostavat Michele Perniola ja Anita Simoncini.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Euroviisujen 60-vuotis juhlashow järjestetään Lontoossa!

Loreen, Dima Bilan, Dana International and Brotherhood of Man last acts confirmed to perform


Euroviisujen 60-vuotis juhlavuoden kunniaksi Lontoossa järjestetään juhlakonsertti, joka kantaa nimeä Eurovision’s Greatest Hits. Konsetti järjestetään Lontoon Hammersmith Apollossa tiistaina 31. maaliskuuta. Tapahtuman järjestää BBC ja sen juontajina toimivat brittien viisukommentaattori Graham Norton ja ruotsalainen vuoden 2013 Euroviisujen juontaja Petra Mede.

Tarkempi formaattia ohjelmaan selviää myöhemmin. 21 televisioyhtiötä, mukaan lukien Yle, on tähän mennessä ilmoittanut televisioivansa konsertin. Siitä milloin konsertti Suomessa televisioidaan ei ole vielä tietoa.

Tällä hetkellä 14 artistin on vahvistettu esiintyvän konsetissa, mukna myös Suomesta Lordi.
Anne-Marie David – Tu Te Reconnaitras (Luxembourg 1973)
Brotherhood of Man – Save all your Kisses for Me (Iso-Britannia 1977)
Johnny Logan – What’s Another Year (Ireland 1980) and Hold me Now (Irlanti 1987)
Nicole – Ein Bißchen Frieden (Saksa 1982)
Herreys – Diggi-loo, Diggi-ley (Ruotsi 1984)
Dana International – Diva (Israel 1998)
Olsen Brothers – Fly on the Wings of Love (Tanska 2000)
Natasha St.-Pierre – Je n’ai que mon âme (Ranska 2001)
Rosa – Europe’s Living A Celebration (Espanja 2002), esittää myös kokoelman muista tunnetuista espanjalaisista kappaleista.
Lordi – Hard Rock Hallelujah (Suomi 2006)
Dima Bilan – Never Let You Go (Venäjä 2006) and Believe (Venäjä 2008)
Loreen – Euphoria (Ruotsi 2012)
Emmelie de Forest – Only Teardrops (Tanska 2013)
Conchita Wurst – Rise Like a Phoenix (Itävalta 2014)

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

"Yle pidättää oikeuden sääntömuutoksiin."

 
Yle ilmoitti jo aikaisin viime vuonna, että vuoden 2015 UMK:ssa kaikki valta olisi katsojilla ja tuomaristot poistuisivat täysin.

Jo viime kesänän julkaistuissa säännöissä sanotaan, että "2.3.Yleisö äänestää jatkoon valituista kilpailijoista kilpailun finalistit karsinnoissa, jotka välitetään suorina tv-lähetyksinä." Tässä ei ole vielä mitään ihmeellistä ja tämä pitääkin paikansa mitä ilmeisimmin.

Mutta sitten, "2.5. Mikäli yleisöäänestys karsintojen tai finaalin aikana teknisen tai muun syyn takia epäonnistuu, voittajan päättää Ylen nimeämä asiantuntijaraati" Kesällä julkaistuissa säännöissä annetaan ymmärtää, että voittajan päättävät yksin katsojat. Tähän oletukseen jäin myös esimerkiksi UMK-pressin ja kilpailijoiden ja kilpailunkulun yksityikohtien paljastamisen jälkeen.

Nyt kuitenkin toissapäivänä eli 2. helmikuuta UMK:n sivua muokattiin niin, että sinne lisättiin lause "Voittaja ratkeaa yleisöäänestyksen ja kansalaisraatien yhteistuloksella." Tämä lause on aiheuttanut runsasta keskustelua Ylestä ja UMK:n säännöistä viisufanien keskudessa.  Myös Twitterissä Ylen UMK-profiilissa vahvistetaan tämä asia. Mitä tuo lauseen kohta kansalaisraadit tarkoittaa? Takoittaako se asiantuntijaraatia, tuskin sillä silloin käytettäisi tuota asiantuntijaraati-termiä. Tarkoittaako se tavallisista katsojista koottua raatia? Tuskin, sillä mitä ideaa siinä olisi? Sitähän varten on puhelinäänestys. Yksi vaohtoehto voisi olla, että nämä "kansalaisraadit" olisivat erilaisten tahojen, kuten OGAE:n, Viisukuppilan tai jonkin muun yhdistyksen, jäsenistä koottuja raateja. Myös se, että "kansalaisraadit" ovat monikossa tarkoittanee se sitä, että raateja olisi useampia.
UMK15: Kilpailun kulku
Kaikki ei ole selvillä kilpailun kulusta...
Myöskään siitä, onko näiden "kansalaisraatien" ja puhelinäänestäjien yhditämissuhde millainen ei ole tarkkaa tietoa, kuten tästä twiitistä käy ilmi. Twiitissä sanotaan vain, että "katsojaääniä painotetaan".  Myöskään näitä "kansalaisraatien" kokoonpanoja ei kerrota ilmeisesti etukäteen. Ilmeisesti myöskään superfinaali ei ole luvassa finaalissa. Ainakaan siitä ei ole mitään mainintaa.

Hieman kyllä ihmettelen, mistä ja ennen kaikkea miksi nämä "kansalaisraadit" astuivat yhtäkkiä kuvaan, kun alunperin vallan piti olla kansalla. En sano, että nämä raadit eivät voisi olla onnistunutkin uudistus, mutta vaarana saattaa olla, että kisan voittaa ns. kompromissi voittaja, joka ei ole ollut kummankaan osapuolen suosikki.

Mutta miksi raadit päätettiin tuoda kuvaan? Ehkäpä Yle on herännyt siihen realiteettiin, että Pertti Kurikan nimipäivät saattaa ihan oikeasti voittaa UMK:n ja Yle haluaa nyt torpeedoida tämän. Tämä viittaisi siihen, että heidät olisi kutsuttu kisaan tuomaan mediahuomiota ja nostamaan entisistä Euroviisukarsinnoista romahtaneita katsoja lukuja. Toinen vaihtoehto on, että Yle taas haluaisi varmistaa, että PKN pääsee edustamaan Suomea. Sääntöjen lopussa onkin seuraavanlainen kohta "3.17. Yle pidättää oikeuden sääntömuutoksiin." Yle on selkeästi ottanut tämän nyt käyttöön.

Oli miten oli, minusta tällainen tietojen pimitys ja epäselvien sääntöjen kertominen ja kertomatta jättäminen on tuomittavaa ja Ylen tulisikin mahdollisimman pian kirjoittaa selkeät ja yksi selitteiset säännöt UMK-sivuille, mikä ei jättäisi enää mitään arvailun ja spekuloinnin varaan.

Mitä tuntemuksi Ylen toiminta teissä herättää ja mitä uskotte arvoituksellisten "kansalaisraatien" pitävän sisällään?