Slovenian televisioyhtiö RTVSLO on kertonut, että ensi vuonna Slovenian Euroviisukarsinnan EMA:n säännöt muuttuvat hieman. Finaalissa kilpailee 12 esitystä, joista 6 tulee avoimenhaun kautta ja loput 6 kilpailijaa RTVSLO kutsuu mukaan.
Slovenialaiset artistit voivat lähettää kilpailukappaleitaan tästäpäivästä 21. joulukuuta saakka. Finaalissa esiintyy siis 12 kilpailijaa, joista tuomarit valitsevat 2 kilpalijaa superfinaaliin, jossa kaikki valta on puhelinäänestäjillä, jotka siis päättävät, kuka edustaa Sloveniaa ensi keväänä Wienissä.
Tämän viikon biisi on itseoikeutetusti Junioriviisujen voittokappale Vincenzo Cantiellon Tu primo grande amore. Kappale voitaisiin suomentaa esimerkiksi Sinä, ensirakkuteni. Tämä nuori Italialainen laulaja voitti Junioriviisut 159 pisteellä tuoden Italialla näin sen ensimmäisen voiton jo heti debyytti vuonna.
Kun Italia muutama viikko sitten voitti olin sitä mieltä, että voitto meni täysin väärään paikkaan, mutta nyt olen jo kääntänyt kelkkani ja alkanut pitää tästä kappaleesta. Pojalla on hyvä ääni ja laulaa vielä italiaksi balladin niin voiko siitä olla pitämättä?
Mitä ajatuksia teissä herättää Italian voitto ja voittokappale? Blogini oikean sivupalkin yläosassa on käynnissä äänestys, jossa kystytään, että menikö voitto oikeaan osoitteeseen. Käykäähän vastaamassa!
SVT on tänään julkaissut Melodifestivalenin 1. ja 2. alkuerän kappaleet. Kaikissa neljässä alkuerässä kilpailee seitsemän kappaletta. Loput 14 artistia ja kappaletta julkaistaan huomenna.
Ensimmäisessä semifaalissa kilpailee mm. Ruotsin Euroviisuedustja vuodelta 2011 eli Eric Saade.
Tässä ovat ensimmäisen semifinaalin 7 kilpailijaa ja kappaletta: (7. helmikuuta, Göteborg)
Jessica Andersson – Can’t hurt me now
Behrang Miri feat. Victor Fritz Crone – Det rår vi inte för
Dolly Style – Hello hi
Molly Pettersson Hammar – I’ll be there
Elize Ryd & Rickard Söderberg – One by one
Daniel Gildenlöw – Pappa
Eric Saade – Sting
Ensimmäisen semifinaalin osallistujat
Toisessa semifaalissa kilpailee mm. viime vuonna ainakin minua Melodifestivalenilla sykähdyttänyt Linus Svenning.
Toisessa semifinaalissa kilpailevat seuraavat 7 kilpailijaa ja kappaletta: (14. helmikuuta, Malmö)
Mariette – Don’t stop believing
Emelie Irewald - Där och då med dig
Linus Svenning – Forever starts today
Magnus Carlsson – Möt mig i gamla stan
Samir & Viktor – Groupie
Neverstore – If I was God for one day
Marie Bergman & Sanne Salomonsen - Nonetheless
Toisen semifinaalin osallistujat
Kuka on suosikkisi ennen kappaleiden kuulemista tai yllätyitkö jostakin kilpailijasta?
Malta valitsi myöhään eilen illalla edustajansa ensi vuoden Euroviisuihin Malta Eurovision Song Contest 2014-2015(MESC)- kilpailussa.
Kilpailun voitti ylivoimaisesti Amber Bondin kappaleellaan Warrior. Kappaleen on säveltänyt Elton Zarb ja sanoituksesta vastaa Matthew Mercieca Muxu. Amber on aiemminkin ottanut osaa Maltan Euroviisukarsintoihin ja sijoittunut parhaimmillaan kolmanneksi ennen voittoaan. Viimeksi hän kisasi Malta karsinnoissa viime talvena sijoittuen neljänneksi kappaleellaan Because I have you.
Katsotaan ensin kuitenkin, kuinka perjantaisessa semifinaalissa kävi. Semifinaalissa kilpaili 20 kappaletta, joista 14 pääsi lauantaiseen finaaliin.
Seuraavat kuusi esitystä karsiutuivat finaalista:
Lyndsay Pace – Home
Iona Dalli – Could have been me
Raquel – Stop haunting me
Domenique – Take me as I am
Danica Muscat – Close your eyes
Corazon – Secretly
Lauantaisessa finaalissa kisasi siis 14 esityst, joista ylivoimaisen voiton vei Amberin Warrior 72 pisteella ennen Christabellen Rushia Glen Vellan Breakawayta.
Amber voitti muut aivan ylivoimaisesti. Saaden täydet pisteet katsojilta, että kaikilta viideltä tuomarilta.
Tulokset:
1. Amber – “Warrior”
2. Christabelle – “Rush”
3. Glen Vella – “Breakaway”
4. Chris Grech – “Closed Doors”
5. Franklin – “Still Here”
6. Daniel Testa – “Something in the Way”
7. Ekklesia Sisters – “Love & Let Go”
8. Jessika – “Fandango”
9. Lawrence Gray – “The One That You Love”
10. Trilogy – “Chasing a Dream”
11. Deborah C – “It’s OK”
12. Dominic – “Once In a While”
13. L-Ahwa – “Beautiful to Me”
14. Karen DeBattista – “12, Baker Street”
Sekä semifinaalissa että finaalissa äänestys jakautui nii, että tuomareilla oli 83% äänistä ja puhelinäänestäjillä vain 17%.
Mitä pidätte Amberin kappaleesta Warrior? Onko tässä ainetta seuraavaksi voittajaksi vai onko hänen kohtalonaan karsiutua finaalista?
Valko-Venäjän tv-yhtiö BTRC on kertonut, että Valko-Venäjän finaali järjestetään tapaninpäivänä eli 26. joulukuuta. Ilmoittautumisaikaa on vielä huomiseen saakka. Finaalissa kilpailee 15 kappaletta, jotka paljastetaan 5. joulukuuta. Ammattitaitoinen tuomaristo valitsee siihen mennessä jatkoon pääsevät kappaleet.
Huhujen mukaan mukaana olisivat ainakin Alyona Lanskaya (Valko-Venäjä 2013), Napoli, Misters, Duo Yuari, Maymuny, Alesya Boyarskih, Gunesh (Valko-Venäjän Türkvizyon 2013- edustaja) ja Euroviisuvoittaja Alexander Rybakin (Norja 2009) muodostama tyttö-ryhmä.
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT on kertonut, että se paljastaa ensi vuoden Meldifestivalen kilpaiijat ensi viikon maanantaina ja tiistaina. Molemmat julkistustilaisuudet ovat kello 11 Suomen aikaa.
Maanantaina paljastetaan ensimmäisen ja toisen alkuerän kilpailijat ja tiistaina kolmanen ja neljännen alkuerän kipailijat.
Ensimmäinen kilpailija meillä on jo tiedossa sillä kesällä Svensktoppen nästa- kilpailun voittanut Kalle Johanssonille saa automaattisesti paikan Melodifestivalenilla.
Kilpailijoiksi on huhuttu ainakin Sean Banania, Panetozia, Måns Zelmerlöwiä, Oscar Ziaa, Alvaro Estrellaa, Linus Svenningä, Alex Jafarzadehiä ja J.E.M:iä.
Eurovisujen virallinen sivusto kertoi juuri äsken uutisessaan Tšekin palaavan Euroviisuihin viiden vuoden tauon jälkeen. Tšekki oli viimeksi mukana siis vuonna 2009. Aiemmin Tšekki oli jo ilmoittanut, ettei palaa tänä vuonna. Nyt tuo päätös on kuitenkin ilmeisesti kumottu.
Uutisessa kerrotaan myös, että edustuskappale tullaan valitsemaan sisäisesti. Ammattilaisraadille tarjotaan viisi hyvin tunnettujen laulajien kappaletta, joista tuomarit valitsevat parhaan.
Tšekki debytoi kisoissa vuonna 2007, mutta millään kolmesta yrittämästä ei selviytynyt finaaliin. Tšekki on saavuttanut vain 10 pistettä historiansa aikana.
Toivotaan, että tämä kovan onnen Euroviisumaa tekee menestyksekkään paluun ja lähettää meille upean kappaleen. Millaisia tuntemuksia Tšekin paluu teissä herättää?