maanantai 17. marraskuuta 2014

Viikon biisi: Kypros: Sophia Patsalides - "I pio omorfi mera"

Tässä se nyt on. Nimittäin ihka ensimmäinen Viikon biisi- artikkelini. Tässä on siis tarkoituksena esitellä teille lukijoille yksi kuuntelemisen arvoinen kappale joka viikko.

Tällä viikolla kappale tulee Kyprokselta ja Junioriviisuista. Kappaleen nimi on I pio omorfi mera ja sen esittää kyproslainen laulajalupaus Saphia Patsalides. Kappale kilpaili siis tänä vuonna Junioriviisuissa ja sijoittui siellä yhdeksänneksi 69 pisteellä. Kappaleesta löytyy sekä kreikankielinen, että englanninkielinen versio.
Te, hyvät lukijat, siis äänestitte tämän kappaleen mielestänne parhaaksi tämän vuoden Junnuviisukappaleeksi ja minä lupasin,että tämä kappale kuullaa ensimmäisenä Viikon biisi- sarjassa. Ja kiitos siitä, että äänestitte juuri tämän kappaleen voittajaksi, sillä myös minun mielestäni tämä oli kisojen paras kappale ja olisi ansainnut voiton.

Kappale on todella ammattitaitoisesti tehty ja laulajan ääni sopii täydellisesti tähän kappaleeseen.

Voitto olisi kuulunut Kyprokselle

Äänestys on nyt sulkeutunut ja teidän mielestänne voitto olisi siis  kuulunut Kyproksen Sophialle ja kakkostila Maltan upea ääniselle Federicalle ja kolmas sija Bulgarialle. Kuten jo lupasin, tämän äänestyksen voittaja tulee olemaan ensimmäinen kappale viikonkappale-sarjassani.
1. Kypros: Sophia Patsalides - "I pio omorfi mera"  (42%)
2. Malta: Federica Falzon - "Diamonds" (31%)
3. Bulgaria: Krisia, Hasan & Ibrahim - "Planet of the Children" (26%)
4. Valko-Venäjä: Nadezhda Mistakova - "Sokol" (21%)
5. San Marino: The Peppermints - "Breaking My Heart" (15%)
6. Alankomaat: Julia - "Around" (10%)
6. Armenia: Betty - "People of the Sun" (10%)
6. Italia: Vincenzo Cantiello - "Tu primo grande amore" (10%)
6. Montenegro: Maša Vujadinović & Lejla Vulić - "Budi dijete na jedan dan" (10%)
6. Slovenia: Ula Ložar - "Nisi sam" (10%)
6. Venäjä: Alisa Kozhikina - "Dreamer" (10%)
12. Ruotsi: Julia Kedhammer - "Du är inte ensam" (5%)
13. Georgia: Lizi Pop - "Happy Day" (0%)
13. Kroatia: Josie - "Game over" (0%)
13. Serbia: Emilija Đonin "Svet u mojim očima" (0%)
13. Ukraina: Sympho-Nick - "Pryyde vesna" (0%)

JESC finaalin satoa



Tämän vuoden Junnnuviisujen finaalin esitykset on nyt arviotu ja tässä on lopputulema. Italia siis voitti nämä kisat ja Bulgaria oli toinen ja kärkikolmikon täydensi vielä Armenia.
Yleisarviona voisin sanoa, että kisat olivat todella onnistuneet ja, että näistä kisoista alkaa Junioriviisujen uusi nousu muutaman vuoden osallistuja kadon jälkeen. Uskallankin veikata, että ensi vuonna näemme osallistuja ennätyksen.
Kappaleet siintymisjärjestyksessä arvioituna.
  1. Valko-Venäjä - Nadezhda Mistakova - "Sokol"(Сокол) -Todella toimiva esitys ja upea kappale. Hyvä aloitus. 9/10 
  2. Bulgaria - Krisia, Hasan & Ibrahim - "Planet of the Children" -Mahtiponitinen kappale ja yksi kisan parhaista balladeista. Lisäksi todella taidokkaasti soittavat pianistit. 9/10 
  3. San Marino - The Peppermints - "Breaking My Heart" -Live-esitys olisi voinut olla parempi, mutta silti se ei hirveän paljon tätä kappaletta huononna. En ymmärrä, miksi mä tykkään tästä. 9/10
  4. Kroatia - Josie - "Game over" -Todella karmean kuuloinen livelaulu ei ainakaan paranna tätä kehnon kuuloista kappaletta. 2/10
  5. Kypros - Sophia Patsalides - "I pio omorfi mera" (Η πιο όμορφη μέρα) -Selkeästi paras up-tempo kappale. Tälle olisin suonut voiton kaikkein mieluiten. Muutaman vuoden päästä sitten aikuisten viisuihin. 10/10
  6. Georgia - Lizi Pop - "Happy Day" -Ihan toimiva live, mutta kappale ei itsessään kolahda mitenkään erityisesti. 6/10
  7. Ruotsi - Julia Kedhammer - "Du är inte ensam" -Periaatteessa ihan toimiva, mutta loppujen lopuksi aika rasittava kappale. 4/10
  8. Ukraina - Sympho-Nick - "Pryyde vesna"(Прийде весна) -Muistuttaa Ukrainan vuoden 2013 kappaletta, mutta tästä ei saa kuitenkaan minkäänlaista otetta vaan vaikutelma jää hieman sekavahkoksi. 6/10  
  9. Slovenia - Ula Ložar - "Nisi sam" (Your Light) -Pidin tästä enemmän nyt live-versiona, kuin studioversiosta. Tuntui kuin kappale olisi herännyt eloon. 8/10 
  10. Montenegro - Maša Vujadinović & Lejla Vulić - "Budi dijete na jedan dan" (Буди дијете на један дан) -Live esitys jäi ehkä hieman valjuksi eikä livelaulukaan ollut aivan täydellistä. Lavalla olisi voinut olla tyttöjen lisäksi jotakin muuta. Hieman kuin videossa. 5/10
  11. Italia - Vincenzo Cantiello - "Tu primo grande amore"- Hyvää livelaulantaa, mutta kappaleesta puuttuu edelleen se jokin asia, joka toisi sen uudelle tasolle 7/10
  12. Armenia - Betty - "People of the Sun" -Esitys oli hyvä ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun en pitänyt kappaletta ärsyttävänä. Laulaja tuntui olevantäysillä mukana kappaleessa koko ajan. 5/10
  13. Venäjä - Alisa Kozhikina - "Dreamer" -Kaunis ääni ja kaunis kappale, mutta ei yhtään sen enemmän. 5/10
  14. Serbia - Emilija Đonin "Svet u mojim očima" (Свет у мојим очима) -Kaunis balladi tämäkin ja selkeästi parempi kuin Venäjän edellinen. Ehkäpä piano lavalla toi tähän sitä jotain, mikä Venäjältä puuttui. 8/10
  15. Malta - Federica Falzon - "Diamonds" -Siis tämä äänihän on aivan jotain uskomatonta. Todella mahtipontinen kappale.  10/10
  16. Alankomaat - Julia - "Around"-Vahva kappale ja hyvä lopetus illalle. Ei kuitenkaan enää iske niin kuin ensi kuulemalta. 8/10
Ensi reaktioni kappaleista löytyvät täältä.

Bosnia & Hertsegovina ei palaakaan


Valitettavasti Bosnia ja Hertsegovinan televisioyhtiö BHRT ei palaa ensi vuonnakaan Euroviisuihin. BHRT ilmoitti tänään, ettei se palaa Euroviisuihin, vaikka oli ilmoittautunut jo alustavasti mukaan. Bosnia ja Hertsegovinan osallistuminen kaatui jo kolmatta vuotta huonoon taloustilanteeseen ja sponsoreiden puutteeseen.

Bosnia ja Hertsegovina oli mukana siis viimeksi vuonna 2012. Toivotaan, että BHRT saa taloudellisen puolen kuntoon ja näemme heidät mukana taas vuonna 2016.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Italia on voittanut Juniori Euroviisut!!

Congratulations! Vincenzo Cantiello wins Junior Eurovision 2014
Hetki sitten päättyneen Juniori Eurovision laulukilpailun on voittanu, ehkä hieman yllättäen, Italia. Italia debytoi kilpailussa tänä vuonna ja heidän edustajansa Vincenzo Cantiello voitti kilpailun kappaleellaan Tu primo grande amore,  joka sai 159 pistettä. Ennen kilpailua ennakkosuosikkeihin lukeutuivat Bulgaria, Valko-Venäjä, Kypros, Ukraina ja isäntämaa Malta. Italia kuitenkin tuli ja voitti kisan hieman yllättäen. Kisassa oli mukana 16 maata, mikä on eniten sitten vuoden 2007.

Tässä vielä täydelliset tulokset:
  1. Italia – Vincenzo Cantiello – Tu primo grande amore – 159 pistettä
  2. Bulgaria – Krisia, Hasan & Ibrahim – Planet of the Children – 147 pistettä
  3. Armenia – Betty – People of the Sun – 146 pistettä
  4. Malta – Federica Falzon – Diamonds – 116 pistettä
  5. Venäjä – Alisa Kozhikina – Dreamer – 96 pistettä
  6. Ukraina – Sympho-Nick – Pryyde Vesna – 74 pistettä
  7. Valko-Venäjä – Nadezhda Misyakova – Sokal – 71 pistettä
  8. Alankomaat – Julia – Around – 70 pistettä
  9. Kypros – Sophia Patsalides – I pio omorfi mera – 69 pistettä
  10. Serbia – Emilija Djonin – Svet u mojim očima – 61 pistettä
  11. Georgia – Lizi Pop – Happy Day – 54 pistettä
  12. Slovenia – Ula Ložar – Nisi Sam (Your Light) – 29 pistettä
  13. Ruotsi – Julia Kedhammar – Du är inte ensam – 28 pistettä
  14. Montenegro – Maša Vujadinović & Lejla Vulić – Budi dijete na jedan dan – 24 pistettä
  15. San Marino – The Peppermints – Breaking My Heart – 21 pistettä
  16. Kroatia – Josie – Game Over – 13 pistettä
 Italialla on nyt mahdollisuus järjestää ensi vuoden kisat. Se järjestääkö Italia kisat ensi vuonna selvinnee lähiaikoina.
Toivotaan tietysti, että ensi vuonna näemme mukana yhä enemmän maita mukana sekä tietysti Suomen debytoimassa Juniori viisuihin.

Omia tuntemuksiani finaalista on luvassa myöhemmin. Todennäköisesti huomenna.

Muistakaa myös äänestää  omaa suosikkianne blogini äänestyksessä, joka löytyy blogin oikean sivupalkin yläteunasta.

torstai 13. marraskuuta 2014

Vielä muutama päivä aikaa äänestää omaa JESC-suosikkia & paljastuksia tulevasta

 
Vielä sunnuntaihin kello 20 saakka sinulla on aikaa äänestää blogini äänestyksessä omaa suosikkiasi tämän vuotisissa Juniori Euroviisuissa, jotka järjestetään tulevana lauantaina Maltalla.
Tällä hetkellä kärkipaikkaa pitää Kypros, mutta aivan kannassa tulevat isäntämaa Malta sekä Bulgaria ja Valko-Venäjä.
Vaikuta ja äänestä suosikkiasi.

Paljastuksia!!

Todellakin kannattaa mennä mmnestämään, nimittäin ensi viikolla alkaa viikon biisi -sarja, jonka ensimmäinen kappale tulee olemaan tämän kyseisen äänestyksen voittaja. Tässä sarjassa nostan aina yhden kappaleen joka viikko, mitä erilaisimmilla perusteilla.

Myös joulukuulle on suunnitelmia. Nimittäin joulukalenterin muodossa... Siitä lisää kuitenkin vasta myöhemmin.

Daniel Kajmakoski edustaa Makedoniaa kappaleella Lisja esenski

 

Ensimmäinen kappale vuoden 2015 Euroviisuihin on nyt valittu. Makedonia valitsi myöhään eilen illalla Skopje Festin voittajaksi yhden ennakkosuosikeista eli Daniel Kajmakosken ja hänen kappaleensa Lisja esenski, joka suomennettuna tarkoittaa syksyn lehtiä.
Tässä tulokset:

 Ja tässä vielä suomennettuna:
1.       Danijel Kajmakoski – Esenski lisja 10 + 12 = 22
2.       Tamara Todevska – Brod sto tone 12 + 8 = 20
3.       Evgenija Cancalova – Da ne te sakam 8 + 10 = 18
4.       Dimitar Andonovski – Se shto ti vetiv 2 + 6 = 8
5.       Aleksandar Tarabunov & Toni Mihajlovski – Marija 4 +4 = 8
6.       Nade Talevska – Znam 7 + 0 = 7
7.       Viktorija Loba – Edna edinstvena 0 + 7 = 7
8.       Sanja Gjosevska – Sakam da letam 6 + 0 = 7
9.       Aleksandra Janeva – Vo tvojot svet 3 +3 = 6
10.   Tanja Carovska – Ako mi se vratis 5 + 0 = 5
11.   Joce Panov – Ni lj od ljubovta 0 + 5 = 5
12.   Miyatta – Zaljuben 0 + 2 = 2
13.   Nina Janeva – Bluz za… 1 + 1 = 2
14.   Lena Zatkoska – Alo 0
15.   Risto Samardziev & Vlatko Ilievski – Sever-jug 0
16.   Vera Jankovik – Se plasham 0
17.   Aleksandra Mihova – Srce cuva spomeni 0
18.   Verica Pandilovska – Samo za tebe 0
19.   Goran Naumovski & Sanja Kerkez – Mig bez tebe 0
20.   Lidija Kocovska & Marjan Stojanovski – Sonce niz oblaci 0

Äänet koostuivat puoliksi kansainvälisten raatien äänistä ja puoliksi katsojien antamista puhelinäänistä. Raatiäänet Tamara Todevska voitti Danijel Kajmakoski oli toinen. Kolmas oli Evgenija Cancalova. Kajmakoski voitti taas puhelinäänestykset selkeästi ja Tamaran jäädessä kolmanneksi oli Danijel Kajmakoskin voitto selvä. Toiseksi puhelinäänissä kiilasi Evgenija Cancalova.
Tässä Skopje Festeillä kuultu versio:
Ja tässä kappaleen studioversio: