maanantai 3. marraskuuta 2014

Loïc Nottet edustaa Belgiaa Wienissä!



Belgiassa tänä vuonna viisuista vastaava ranskankielinen kanava RTBF on valinnut Loïc Notteten edustamaan maataan ensi kevään viisuihin Wieniiin. Hän sijoittui Belgian ranskankielisen kanavan The Voice- kykykilpailun kolmannella kaudella toiseksi. RTBF järjestää marraskuun lopussa tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan tarkemmin Loïc Notten valinnasta ja siitä kuinka kilpailukappale tullaan valitsemaan. 17-vuotias Nottet solmi vast ikään levytyssopimuksen Belgian Sony-levy-yhtiön kanssa.

Tässä muutama Loïc Notteten esittämä cover- kappale.

Tässä ovat Kyproksen tuomarit



 


Kyproksen tv-yhtiö CYBC julkisti tänään tuomariston, joka auttaa Kyproksen ensi vuoden edustajan valinnassa.
Tuomaristossa istuvat seuraavat henkilöt:
  • Alexandros Panayi (Kyproksen edustaja vuosina 1995 & 2000, Kyproksen vuoden 2014 JESC- kappaleen kirjoittaja, lauluvalmentaja kahdeksalle Euroviisuedustajalle.)
  • Tasos Tryfonos (Tuottaja)
  • Elena Patroklou (Laulaja)
  • Despina Olympiou (Kyproksen vuoden 2013 edustaja)
Kyproksen tuomaristo
Ohjelman aikana mukana nähdään myös vierailevia tuomareita. Kahdessa The Eurochallenge -vaiheessa vierailevina tuomareina nähdään Ruotsin delegaation johtaja ja Melodifestivalenin vastaava tuottaja Christer Björkman ja Dimitris Kontopoulos, joka on mm. viiden viisukappaleen kirjoittaja. Bruno Berberes nähdään tuomaristossa finaalissa. Hän on mm. entinen Ranskan delegaation päällikkö.

Kyproksen karsinta koostuu 10:stä televisioitavasta ohjelmasta:
  • 7 televisioitavaa esittely- ohjelmaa, joiden alussa on 60 jo aiemmin valittua kilpailijaa.
  • 2 The Eurochallenge- vaihetta, joiden alussa on 20 kilpailijaa
  • 1 Finaali, jossa kilpailee 6 kilpailijaa
Ensimmäinen ohjelma nähdään 7. joulukuuta ja karsinta huipentuu finaaliin 1. helmikuuta.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Irlannissa vastaanotettiin yli 200 kappaletta


Irlannissa kappaleiden lähettämisaika on päättynyt ja RTE kertoo saaneensa yli 200 kappaletta. Irlannissa luovuttiin mentor-menetelmästä, jota maa on viime vuodet käyttänyt.

Huhuttuja demojen lähettäjiä ovat ainakin entinen X Factor- kilpailija Mary Byrne sekä entinen You're a Star- ohjelman voittaja Leanne Moore yhdessä uuden tyttöbändinsä Lirin kanssa. Myös vuoden 2008 karsintoihin osallistunut Nikki Kavanagh kertoo lähettäneensä kaksi kappaletta.
Lisäksi entiset Viisuedustajat Ryan Dolan (2013) sekä Jedward (2011 ja 2012) ovat kertoneet kiinnostuksestaan osallistua kisaan.

Finaali käydään todennäköisesti helmikuussa.

Paula Vesala - Sori

Paula Vesala Elastisen päivänä tulkisemassa Soria
Paula Vesala räjäytti pankin muutama viikko sitten nähdyssä Vain elämää- jaksossa Elastisen päivänä esittämällä Finteligensin kappaleen Sori. Aiemmin Paula Vesala on näyttäytynyt ainakin minulle PMMP:n toisena osapuolena. Vain elämää ohjelman myötä Paula Vesalasta on nähty monta uutta puolta ja upeita musiikki esityksiä. Minulle Paula Vesala on ehdoton suosikki tämän kauden artisteista. Tässä syksyllä kerrottiin myös Vesalan solmineen levytyssopimuksen, joten tuoretta materiaalia häneltä on siis odotettavissa. Tällä hetkellä Sori löytyy Spotifysta sijalta 3 ja Miten ja Miksi sijalta 11.
Sori kolahtaa tällä hetkellä ja kovaa ja soi monta kertaa päivässä. Törkeen kova veto!
Kappaleen live-esitys löytyy Nelosen nettisivuilta.

Kolahtaako Paula Vesala teihin ja kuka on ollut suosikkinne tällä kaudella?

Johnny Logan edustamaan Romaniaa?!

 
Kaksinkertainen Euroviisuvoittaja ja irlantilainen legenda Johnny Logan sanoi, että voisi edustaa Romaniaa Euroviisuissa yhdellä ehdolla: ilman julkistakarsintaa.
 Johnny Logan: I would be honoured to represent Romania if selected internally
Euroopan kiertueella oleva Johnny Logan kertoi Romanian lehditön haastattelussa, että olisi kunnia edustaa Romaniaa Eurovision laulukilpailussa. Logan esiintyy 13. marraskuuta The Best Pop music in the World- tapahtumassa yhdessä Lou Began, Boney M:n, Gazebon ja Paul Youngin kanssa.
Aikooko Romanian tv-yhtiö TVR tarttua tähän vai järjestetäänkö Romaniassa jälleen julkinen karsinta? Tahtoisitko sinä nähdä Johnny Loganin palaavan Eurovisuihin Romanian väreissä?

Marokko ei palaa

 
Marokon tv-yhtiö SNRT on ilmoittanut, ettei se palaa ensi vuonna Euroviisuihin. SNRT ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta palata tulevaisuudessa. Marokko on osallistunut vain kerran, vuonna 1989, kun Israel ei osallistunut. Arabimaat eivät halua osallistua samaan kilpailuun Israelin kanssa. Isarelin poissaolo voisi mahdollistaa Marokon ja muiden arabimaiden osallistumisen.

Bulgarian paluu sittenkin mahdollinen?


Esctoday.com uutissivuston mukaan Bulgarian tv-yhtiö BNT ei ole vielä täysin sulkenut pois maan paluuta ensi vuoden Euroviisuihin. BNT odottaa yhä, että maan hallistus hyväksyisi ensi vuoden talousarvion. Tämän jälkeen BNT päättää osallistuuko se ensi vuonna Euroviisuihin.

Ensin Bulgaria ilmoitti jo, että se palaa kilpailuun, mutta myöhemmin se kuitenkin veti hakemuksensa pois. BNT vetäytyi vuonna 2014 taloudellisista syistä.