perjantai 24. lokakuuta 2014

UMK- kilpailijat valittu

UMK 2015 
 Yle on ilmoittanut, että Uuden musiikin kilpailun eli UMK osallistujat on nyt valittu ja jatkoon päässeille ja karsiutuneille on ilmoitettu. Meille kilpailijat kerrotaan kuitenkin vasta pressitilaisuudessa tammikuussa 2015. Kilpailu alkaa helmikuussa. Ainakaan minä en ole löytänyt mistään lähetettyjen demojen määrää. Onkohan niitä edes tarkoituskaan kertoa? Ihan mielenkiintoista olisi tietää paljonko demoja lähetettiin. Voisi kuvitella, että Softenginen viime keväinen hyvä menestys innostaa artisteja ja bändejä lähettämään kisaan kappaleen.
Myös kisan tarkemmasta kulusta olisi mukava kuulla.
Mutta kaikki kai aikanaan. Olen liian malttamaton ilmeisesti.

Albania mukana!

Marokkoa lukuunottamatta Albania on ollut ainoa maa, joka ei ole vielä vahvistanut mukana oloaan.RTSH on kuitenkin nyt ilmoittanut, että se on myös ensi vuonna ja edustaja ja kappale valitaan perinteikkäällä Festivali i Këngës- laulukilpailulla, joka järjestetään 26, 27 ja 28 joulukuuta 2014. Voittaja ja maan edustaja on selvillä siis 28. päivä joulukuuta.

Marokkoa emme todennäköisesti tule näkemään mukana niin pitkään, kun Israe osallistuu, joten vaikuttaa tällä hetkellä siltä, että näemmen ensi keväänä Wienissä 39 maata. Virallisen osallistujalistan EBU julkaisee tammikuussa.

torstai 23. lokakuuta 2014

Alankomaat luottaa jälleen sisäiseen valintaan.

Alankomaiden yleisradioyhtiö AVROTROS on kertonut twitter tilillään, että se tulee valitsemaan edustajansa sisäisesti. Edustaja tullaan julkistamaan jo marraskuun loppupuolella.

Alankomaat on kahtena edellisenäkin vuonna luottanut sisäiseen valintaan, kun Anouk ja The Common Linnets edustivat Alankomaita. Ennen vuotta 2013 Alankomaat oli selviytynyt semifinaalista finaaliin vuonna 2005. 2013 Anouk saavutti 9. sijan ja tänä vuonna The Common Linnets ylsi jopa lähelle voittoa, jääden kuitenkin toiseksi ennen Conchita Wurstia.
Tuottaako sisäinen valinta ensi vuonnakin kelpo tuloksen Alankomaille.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Softengine - We created the world

 http://b.i.levykauppax.fi/cover/big/4/40/409370.jpg?cd


Vihdoin!! Suomen tämän vuotnen edustaja Softengine julkaisi viime viikon perjantaina esikoisalbuminsa, joka kantaa nimeä We created the world. Ja tämä albumi on loistava! Paras albumi, jonka olen kuullut pitkään pitkään aikaan. Heti perjantainahan tämä oli pakko itsellekin aivan kongreettisena saada. Nyt se onkin soinut viime päivinä hyvinkin tiuhaa tahtia. Albumia voi kuunnella esimerkiksi Spotifysta tai vielä tämän viikon ajan YleX:n viikon albumisarjassa YleX:n-nettisivuilta. Sieltä löytyy myös juttuja Sftengineen liittyen.
Nyt hyvin nopea katsaus albumin 11 upeaan kappaleeseen.

Our New Age avaa albumin upean mahtipontisesti. Varsinkin kuoro-osuudet ovat huikeita.
Broken Reflection on ilmeisesti tarkoitettu jatkoksi levyn avausraidalle ja nämä biisit kannattaakin kuunnella peräkkäin. Todella kovat avaus biisit albumille.
Yellow House onkin sitten jo hieman tutumpi kipale. Bändin kakkossinkku ei petä ja toimii yhä edelleen.
Phone Call from Unknown on ehkä koko levyn erilaisin kappale. Tätä biisiä voisi ehkä kuvailla jollain tavalla suloiseksi.
The Sirens. Yhdellä sanalla sanoen UPEA. Alkaa balladimaisena ja kasvaa stadionrokkiin ja lopussa yllätyksenä tulee yllätyksenä EDM-tyylinen loppu.
What if I?  on ehkä suosikkini koko levyltä. Todella upea kappale upealla melodialla. Suosikkikohta löytyy ehdottomasti kohdasta 1:54 eteenpäin.
Narcissus. Topin ääni pääsee kyllä todellakin oikeuksiinsa tässä kappaleessa, vaikka muuten tämä kappale ei olekaan suosikkini tältä levyltä. Kappaleen nimi on muuten yllättävän vaikea.
Something Better eli Suomen menestyksekäs viisukappale viime keväältä. Biisi on edelleenkin todella kova, mutta olen kyllä ajatellut olisiko ehkä jokin toinen kappale menestynyt vielä paremmin. Ehkä?
In Disarray.  Oikein mukava biisi ja kiva komppi.
Circle. Oikein kelpo raita on tämäkin. Ei kuitenkaan levyn parhaimmistoa.
Our Life, Our Love kappale alkaa hitaasti,  mutta kasvaa loppua kohden. Myös levyn nimi tulee tämän levyn tekstistä.

Nyt pannaan kappaleet vielä järjestykseen:
  1. What if I?
  2. The Sirens
  3. Yellow House
  4. Phone Call From Unknown
  5. Our Life,Our Love
  6. Something Better
  7. Broken Reflection
  8. In Dissary
  9. Our New Age
  10. Circle
  11. Narcissuc

lauantai 11. lokakuuta 2014

Bulgaria ei palaakaan


Bulgarian yleisradioyhtiö BNT ilmotti eilen 10. lokakuuta, ettei palaakaan viisuihin, vaikka oli jo aiemmin ilmoittanut palaavansa. Eilinen oli viimeinen päivä iloittaa EBU:lle mikäli jo ilmoittautuneista maista haluaa vetäytyä ilman sanktioita. Bulgarian osallistuminen kaatui rahoituksen puutteeseen. Bulgaria osallistui viimeksi Euroviisuihin vuonna 2013 Malmössä. Toivotaan, että näemme Bulgarian mukana viisuissa taas vuonna 2016.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Softengine - The Sirens


Softengine julkaisi viime perjantaina vielä yhden sinkun ennen levyn julkaisemista. We created the world mimeä kantava yhtyeen debyytti albumi julkaistaan 17. lokakuuta. Aiemmin softengine oli julkaissut viisukappaleen Something Better lisäksi yhden kappaleen nimeltä Yellow House.
Uusi kappale kantaa nimeä The Sirens. Yhtye on myös kertonut jatkavansa nelihenkisenä basisti Eeron lähdettyä bändistä muiden kiireiden takia. Jälleen kerran Joensuusta ponnistava yhtye osui maaliin, kylmätväreet heti ensimmäisellä kuuntelu kerralla Topin korkeista äänistä. Topi Latukka on varmasti yksi taitavimpia ja lahjakkaimpia suomalaisia laulajia pitkään aikaan. Kappaleen lopun elektrooninen osuus on myös hyvin positiivisesti yllättävä. Vielä hieman yli viikko joudutaan odottelemaan levyä, joten sillä aikaan nauttikaan The Sirens kappaleesta.

Muistoja, osa 2

Nyt on tuulut aika osan kaksi muistoja sarjassa, jossa muistelen ja lisataan parhaita kappaleita. Tällä kertaa vuorossa on vuoden 2008 ja 2009. Ensimmäinen osa löytyy täältä.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/35/Russia_in_the_2008_Eurovision_Song_Contest.jpg
Edvin Marton, Dima Bilan ja Evgeni Plushenko
2008 Belgrad: Voitonhan tänä vuonna vei Venäjän Dima Bilan kappaleellaan Believe. Believe oli hyvä, muttei mikään maailmaa suurempi voittokappale. Sen sijaan Norjan Marian kappale Hold on be strong oli yksi suosikeistani tästä vuosikerrasta. Myös Islannin Eurobandin kappale This is my life kuuluu vuoden parhaimmistoon. Myös Armenian, Azerbaidzanin, Ukrainan ja Georgian kappaleet olivat loistavia. Nykyisin ehdottomasti vuoden parhaaksi kappaleeksi on noussut isäntämää Serbian Jelena Tomasevicin kappale Oro. Balkanballadit vaan niin vetoavat minuun.


2009 Moskova: Voitonhan Venäjältä kotiin vei Norjan Alexander Rybak kappaleellaan Fairyrale, joka onkin mielestäni vuoden paras kappale ja samalla yksi kaikkien aikojen viisuista. Toiseksi tulleen Johannan kappale Is it true? kuuluu myös suosikkeihini. Tuntuu, että tältä vuodelta on niin paljon hyviä kappaleita. Muutamia vielä mainitakseni: Kreikan Sakis Rouvaksen biisi This is our night on todella kova kappale, kuten on myös Viron Rändajad ja Turkin iki-ihana Hadisen Düm Tek Tek. Lisäksi maininnan arvoisia ovat Romania, Israel, Saksa, Albania, Suomi ja Iso-Britannia.


Seuraavassa osassa tulevat vuodet 2010 ja 2011. Niitä odotellessa voit kommentoida, mitkä kappaleet ovat vuosien 2008 ja 2009 kermaa.