Esittelyssä: Portugali - Leonor Andrade – Há um mar que nos separa
Portugali on osallistunut Euroviisuihin jo 47 kertaa, mutta voittoa ei ole herunut. Portugali onkin siis pisimpään ilman voittoa mukana ollut maa. Maan paras sijoitus on kuudes sija vuodelta 1996, jolloin maata edusti Lúcia Moniz kappaleella O meu coração não tem cor.
Tänä vuonna menestystä lähtee tavoittelemaan Portugalin karsinnan Festival da Cançãon voittanut 20-vuotias Leonor Andrade. Palmelan kaupungista maailmalle ponnistava Leonor tuli portugalilaisille tutuksi viime vuoden Portugalin The Voice -kilpailusta, jossa hän selvisi semifiaalivaiheeseen saakka.
Myös aiemmin musiikki on kuulunut nuoren laulajattaren elämään, sillä teini-iässä hän perusti bändin nimeltä Mariacaffe yhdessä veljensä ja kehden kaverinsa kanssa. Hän pitää myös näyttelemisestä ja hänet voikin nähdä tällä hetkellä portugalilaisessa Água de Mar -telenovelassa.
Leonorin portugalin kielinen pop-rock-tyypinen kilpailukappale Há um mar que nos separa (suom. Meri, joka meidät erottaa) on yksi vuoden harvoja omalla äidinkielellä laulettuja kappaleita. Kappaleen on sanoittanut sekä säveltänyt Miguel Gameiro.
Portugali tavoittelee finaalipaikkaa toisen semifinaalin seitsemäntenä esityksenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti