Itsenäisenä maana Montenegro on osallistunut Euroviisuihin 6 kertaa ja viime vuonna maa saavutti ensimmäisen finaalipaikkansa ja samalla parhaan sijoituksensa ollen 19. finaalissa. Aiemmin Montenegro on ollut mukana osana Jugoslaviaa ja Serbia & Montenegroa.
Tänä vuonna Montenegroa lähtee edustamaan balkanilla suurta suosiota nauttiva Knez (oik. Nenad Knežević Knez). 47-vuotias Knez valittiin maan aiempien edustajienkin tapaan sisäisesti.
Jo 20 vuotta kestäneellään uralla Knez on julkaissut 10 albumia ja onkin maan yksi menestyneimmistä artisteista. Knez nousi suureen suosioon esiinnyttyään Belgrad Pop Festivalissa
vuonna 1992 ja esittäen piskeluaikaisen bändinsä kappaleen Da l’ si ikada mene voljela,
josta tuli myös yksi hänen uransa suurimpia hittejä. Vuonna 2006 hän osallistui Music Festival Budva -kilpailuun ja saavutti kolmannen sijan.
Montenegron kappaleen takaa löytyy todellinen balkanballidien taitaja, sillä kappaleen on säveltänyt Serbiaa & Montenegroa vuonna 2004 ja Serbiaa vuonna 2012 edustanut Željko Joksimović. Omien kilpailukappaleidensa Lane moje ja Nije ljubav stvar lisäksi Željko on säveltänyt Bosnia & Hertsegovinan kappaleen Lejla vuodelta
2006 sekä Serbian kappaleen Oro vuodelta 2008. Kappaleen sanoituksesta vastaavat Marina Tucaković ja Dejan Ivanović.
Montenegro tavoittelee toista finaalipaikkaansa toisen semifinaalin numerolta neljä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti