Kaiken kaikkiaan näitä kansalaisraateja on siis kahdeksan kappaletta, joissa jokaisessa istuu neljä jäsentä, jotka arvioivat kappaleita. Raadit koostuvat eri ikäisistä ja eri elämäntilanteissa olevista suomalaisista. Kaikilla kansalaisraadeilla yhteensä on 10% valta kisan lopputuloksen kannalta eli suurin osa vallasta on yhä puhelinäänestäjillä. Kansalaisraadit ovat siis vain yksi viihde-elementti finaalissa.
Raateja on siis kahdeksan erilaista ja nämä kahdeksan raatia koostuvat sueraavanlaisista henkilöistä:
- Taksikuskit
- lapset
- sateenkaariväki
- media
- martat
- musiikintekijät
- suomenruotsalaiset
- viisufanit (Yle haki jäseniä tähän raatiin avoimen haun kautta.)
Vieläkään ei tosin taidettu kertoa, että kuinka nämä raatien ja katsojien äänet yhdistetään tai rankkaavatko raatilaiset kaikki kappaleet vai vain tietyn osan.
Ei voi kuin ihmetellä Ylen toimintaa jälleen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti