Elämää Viisujen läpi -Intohimona Euroviisut
-Euroviisu-uutisia suomeksi viisufanin näkökulmasta
Sivut
(Siirry kohteeseen…)
Etusivu
Euroviisut 2016
UMK 2016
JESC 2016
Euroviisut 2015
JESC 2015
Viikon biisi
▼
sunnuntai 13. maaliskuuta 2016
Albanian kappaleen käännetty versio kuultavissa
›
Eneda Tarifa valitiin jo joulukuussa Albanian edustajaksi, kun hän voitti maan karsinnan kappaleella Përrallë. Kappale kuitenkin päätett...
Azerbaidžanin kappale julki
›
Kuten aiemmin kerroin Azerbaidžania tänä vuonna edustaa 21-vuotias laulajatar nimeltään Samra Rahimli. Tänää myös hänen kappaleen Mirac...
Frans odotetusti isäntämaan edustajaksi
›
Myös Ruotsissa saatiin eilen karsinnat päätökseen, kun Melodifestivalen huipentui suureen finaaliin Friends areenalla. Voittoon ylsi vas...
Liettua valitsi Donny Montellin edustajakseen
›
Liettuassa kisattiin eilen pitkän viisukarsinnan finaali, jonka voittoon ylsi jo vuonna 2012 Liettuua kappaleella Love is Blind edustanut...
Serbian kappale kuultavissa
›
Serbia julkaisi eilen lauantaina edustuskappaleensa Tukholmaan. Kappaleen Goodbye (Shelter) esittää 23-vuotias ZAA Sanja Vučić. Mitä...
perjantai 11. maaliskuuta 2016
Tšekin kappale kuultavissa
›
Kuten aiemmin tänään kerroin niin Gabriela Gunčíková edustaa Tšekkiä tänä vuonn kappaleella I Stand. Se on nyt kokonaisuudessaan kuulta...
Gabriela Gunčíková Tšekin edustajaksi
›
Tšekki kertoi juuri hetki sitten, että se on valinnut sisäisesti edustajakseen Gabriela Gunčíkován, joka esittää Tukholmassa kappaleen ni...
›
Etusivu
Näytä internetversio