Elastinen julkaisi viime viikon maanantaina uuden Eteen ja Ylös- kappaleensa ja tällä viikolla valitsin sen Viikon biisikseni. Biisi on Vares teemainen, sillä se on valittu uuden Vares - Sheriffi- elokuvan loppubiisiksi. Elokuva sai ensi-iltansa viime perjantaina eli 7. tammikuuta. Eteen ja Ylös on ensimmäinen sinkkubiisi Elastisen tänä keväänä julkaistavalta viidenneltä studioalbumilta.
Elastisella taitaa olla näpeissään nyt samantapainen kultakaivos kuin Cheekillä Vain Elämää- ohjelman jälkeen. Ehkäpä näemme hänet ensi vuonna Olympiastadionilla konsertoimassa, sillä Eteen ja Ylös löytyy tällä hetkellä niin Spotifyn kuin iTunesinkin kärkisijalta.
Kova ja positiivinen biisi. Odotan innolla uutta levyä.
Blogiasi on todella mielenkiintoista lukea :)
VastaaPoistaKiva kuulla, että olet viihtynyt blogini parissa ja toivottavasti viihdyt vastaisuudessakin yhtä hyvin. :)
Poista