Nyt on viisukausi todenteolla saatu käyntiin, kun ensimmäiset ehdokkaat on saatu kuunteluun. Toki näistä kappaleista oli lyhyeyt tieser-pätkät, mutta päätin jättää niiden kuuntelun väliin. Tällä viikolla Malta siis julkaisi 20 kappaleestaan esittely videot ja studioversiot. Kaikki ehdokkaat voi esimerkiksi kuunnellan täältä.
Taso oli hyvin vaihteleva ja joukossa oli hyvin paljon sellaisia kappaleita, jotka kuulostivat todella maltalaisilta. Eli paljon balladeja ja rauhallisia kappaleita. Joukosta löytyi muutamia todella hyviäkin kappaleita, mutta joukossa oli myös paljon sellaisia, joista ei minuutin kuluttua muista enää mitään. Semifinaali, jossa kaikki kappaleet kilpailevat käydään perjantaina 20. marraskuuta ja finaali seuraavana päivänä, johon selviytyy 14 kappaletta. Luvassa on siis todennäköisesti todella pitkä runsailla mainoksilla höystetty ohjelma kuten menneinäkin vuosina.
- Christabelle – Rush*****
- Karen DeBattista – 12, Baker Street*****
- Franklin – Still Here **** ½
- Lyndsay Pace – Home ****½
- Daniel Testa – Something In The Way****
- Glen Vella – Breakaway****
- Amber – Warrior***½
- Ekklesia Sisters – Love and Let Go***½
- L-Aħwa – Beautiful To Me***
- Chris Grech – Closed Doors***
- Lawrence Gray – The One That You Love***
- Deborah C – It’s OK**½
- Dominik – Once In A While**½
- Raquel - Stop Haunting Me**
- Domenique – Take Me As I Am**
- Trilogy – Chasing a Dream**
- Iona Dalli – Could Have Been Me**
- Jessika – Fandango*½
- Corazon – Secretly*
- Danica Muscat – Close Your Eyes*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti